lauantai 1. lokakuuta 2016

Valitsijamieskollegion yllätys

Toisin kuin Suomessa, Yhdysvalloissa presidenttiä ei valita henkilökohtaisen äänimäärän perusteella vaan osavaltioittain jaetuilla valitsijamiehillä. Huolimatta siitä ettei presidentinvaali ole Yhdysvalloissa suora kansanvaali, on presidentti kuitenkin ainoa henkilö liittovaltion tasolla, jonka valitsemiseen osallistuvat kaikki amerikkalaiset. Valitsijamieskollegio juontaa juurensa Yhdysvaltain perustuslain ratifioimiseen 1700-luvun lopulla. Kollegion jakautumiseen osavaltioiden kesken vaikuttaa suuresti lainsäädäntövallan pohjana olevat Connecticuttin ja 3/5 nimellä tunnetut kompromissit.

Valitsijamiesten lukumäärä perustuu yksittäisten osavaltioiden edustajamäärään Yhdysvaltain kongressissa lisättynä pääkaupunki Washingtonin kolmella valitsijamiehellä. Valitsijamiehissä lasketaan siis yhteen osavaltion edustus edustainhuoneessa ja senaatissa, jolloin valitsijamiesten määrä vaihtelee kolmen ja 55 välillä. Minimäärän valitsijamiehiä ovat saaneet Alaska, DC, Delaware, Montana, Pohjois-Dakota, Etelä-Dakota, Vermont ja Wyoming. Suurin määrä valitsijamiehiä on Kalifornialla eli 55. Vuoden 1964 presidentinvaaleista lähtien jaossa on ollut kaikkiaan 538 valitsijamiestä.

Perustuslain 23. lisäyksellä vuonna 1961 myönnettiin pääkaupunki Washingtonin asukkaille mahdollisuus äänestää presidentinvaaleissa. Ensimmäistä kertaa pääkaupungin valitsijamiehet olivat jaossa vuoden 1964 vaaleissa. Tuolloin valitsijamiehet menivät demokraattien Lyndon B. Johnsonille ja siitä lähtien demokraattien presidenttiehdokas on aina voittanut Washingtonissa.

Punaiset, siniset ja violetit osavaltiot

Demokraatit ovat voittaneet Kaliforniassa kaikissa presidentinvaaleissa vuodesta 1992 lähtien. Kalifornia on ns. "solid blue state" eli varma sininen osavaltio ja valitsijamiehet demokraattien ehdokkaalla. Tuon yhden osavaltion valitsijamiesten kompensoimiseksi täytyy laskea yhteen peräti kymmenen osavaltion valitsijamiehet, jotka ovat varmasti republikaanien tukena. Osavaltiotason gallupien perusteella nuo "solid red state" ovat näissä vaaleissa Nebraska, Wyoming, Idaho, Oklahoma, Länsi-Virginia, Alabama, Arkansas, Tennessee, Pohjois-Dakota ja Utah. Näin valitsijamiesten jakauma on republikaanien eduksi luvuin 55-59.

Demokraateilla kymmenen vankinta osavaltiota ovat Washington DC, Havaiji, Maryland, Vermont, Kalifornia, Massachusetts, New York, Maine, Illinois ja Rhode Island. Näin tilanne kääntyy selkeästi demokraattien eduksi luvuin 143-59.

'Varmoiksi sinisiksi osavaltioiksi kuuluvat vielä Connecticutt, Washington, Oregon, Delaware ja New Jersey. Republikaaneilla on kuitenkin varmoja osavaltioita huomattavasti enemmän kuin demokraateilla: Kentucky, Mississippi, Lousiana, Etelä-Dakota, Kansas, Montana, Alaska, Indiana, Texas ja Etelä-Carolina. Valitsijamiesten jakauma on kuitenkin edelleen demokraattien eduksi luvuin 186-154.

Jäljellä on enää 16 osavaltiota. Demokraattien osavaltioihin kuuluu vielä New Mexico ja republikaaneille Missouri. Aiemmin näytti siltä, että Georgia ja Arizona olisivat kääntymässä demokraateille mutta republikaanit ovat vahvistaneet niissä asemia, joten ne pysynevät punaisina.

Edellä mainittujen osavaltioiden jälkeen ehdokkaat ovat tasoissa 191 valitsijamiehellä.

Jäljellä ovat vielä Virginia, Minnesota, Wisconsin, Michigan, New Hampshire, Pennsylvania, Colorado, Florida, Nevada, Pohjois-Carolina, Ohio ja Iowa. Kuudessa viimeisessä osavaltiossa ehdokkaat ovat lähes tasoissa.

Minnesota on äänestänyt demokraattien presidenttiehdokasta vuodesta 1976 lähtien ja suurella todennäköisyydelle valitsijamiehet menevät nytkin demokraateille. Virginia on perinteisesti ollut vaa'ankieliosavaltio, mutta Clintonin johto on tällä hetkellä niin murskaava, että sekin voidaan laskea demokraattien leiriin. Nin valitsijamiehet ovat demokraattien eduksi luvuin 214-191.

Loput kymmenen osavaltiota muodostavat vaa'ankieliosavaltiot eli ns. violetit osavaltiot, jotka tulevat ratkaisemaan vaalit. Vuoden 2000 presidentinvaaleista vaa'ankieliosavaltiot ovat olleet samat mutta näissä vaaleissa lista on muuttunut: Indiana, New Mexico ja Virginia ovat pudonneet pois ja tilalle on noussut Wisconsin, Michigan ja Pennsylvania.

Wisconsin, Michigan ja Pennsylvania kuuluvat Yhdysvaltain "ruostevyöhykkeeseen." Ruostevyöhyke on perinteisesti ollut maan raskasteollisuuden kotiseutu, joka on kärsinyt viime vuosikymmenien aikana eniten globalisaatiosta. Työpaikat ovat siirtyneet ulkomailla ja valkoinen keskiluokka on tullut entistä tyytymättömämmäksi. Donald Trumpin uskotaan vetoaavan retoriikallaan näihin perinteisesti sinisiin osavaltioihin, mutta värin muuttumista ei silti ole näköpiirissä.

Wisconsin on äänestänyt presidentinvaaleissa demokraatteja vuodesta 1988 lähtien ja Michigan sekä Pennsylvania vuodesta 1992. Michiganissa ja Wisconsinissa Clinton johtaa gallupeissa noin viidellä prosenttiyksiköllä ja Pennsylvaniassa parilla prosenttiyksiköllä. Trump ei ole pystynyt ohittamaan missään mittauksessa Clintonia, joten nämä kolme osavaltiota voidaan laskea demokraattien osavaltioiksi. Valitsijamiehet edelleen demokraattien eduksi luvuin 260-191.

Iowassa ja Ohiossa Donald Trump on ottanut vakuuttavan johdon syyskuun aikana ja nämä kaksi vaa'ankieliosavaltiota ovat kallistumassa republikaaneille. Seuraavat Clintonille suosiolliset osavaltiot ovat New Hampshire ja Colorado. Clintonista tulee presidentti mikäli hän voittaa nämä kaksi osavaltiota, vaikka Trump voittaisi kaikki loput viisi huomattavasti väkirikkaampaa osavaltiota. Lopullinen valitsijamiesten jakautuma olisi demokraattien eduksi luvuin 279-259.

Coloradon tilanne ei kuitenkaan ole selvä. Perinteisessä vaa'ankieliosavaltiossa Barack Obama voitti vuosina 2008 ja 2012 mutta Trump johtaa tällä hetkellä gallupeissa. Jos osavaltion valitsijamiehet menevät republikaaneilla, tilanne on silti demokraattien eduksi luvuin 264-224. Jäljelle jäävät enää Floridan, Pohjois-Carolinan ja Nevadan valitsijamiehet.

Nevadassa Clintonin kannatus lähti syöksyyn syyskuun puolivälissä ja Trump johtaa siellä jo reilulla kahdella prosenttiyksiköllä. Kuitenkin osavaltion väestössä demokraatteja tukevien latinoiden osuus on kasvanut merkittävästi kuluneiden vuosien aikana ja muuttanut valtasuhteita puolueiden välillä, sinisestä näyttää tulevan vahvasti Nevadan väri. Vaikka Trump voittaisi Floridan ja Pohjois-Carolinan, riittää Nevada nostamaan Clintonin presidentiksi. Clintonin voittomarginaali olisi pienin mahdollinen mutta silti riittävä, valitsijamiehet jakautuisivat 270-268.

Mutta...

On kuitenkin olemassa mahdollisuus, joka ei tapahtunut kuin kerran Yhdysvaltain historiassa. Kaikki osavaltiot jakavat valitsijamiehet "voittaja vie kaikki" - periaatteella paitsi Nebraska ja Maine. Näissä osavaltioissa on käytössä kongressivaalipiirijärjestelmä, jossa Nebraskan viisi valitsijamiestä on jaettu 3+1+1 ja Mainen neljä valitsijamiestä 3+1. Mikäli ehdokas ylittää prosentuaalisen äänikynnyksen esim. Nebraskan 2. vaalipiirissä, saa hän silloin yhden valitsijamiehen ja toinen ehdokas neljä.

Nebraska on yksi punaisimmista osavaltioista, joten sen kaikki valitsijamiehet menevät Donald Trumpille. Maine on kuitenkin poikkeus, sillä Trump johtaa Clintonia selkeästi Mainen 1. vaalipiirissä ja on saamassa yhden valitsijamiehen osavaltiossa Clintonin viedessä loput kolme.

Jos tällainen valitsijamiesten jakautuminen toteutuu ja Trump onnistuu saamaan tuon Mainen osavaltion yhden valitsijamiehen, ollaan tilanteessa jossa kummallakin ehdokkaalla on 269 valitsijamiestä. Molemmat ehdokkaat ovat näin yhden valitsijamiehen päässä voitosta ja tässä tilanteessa presidentin valinta siirtyisi valitsijamiehiltä edustajainhuoneelle. Perustuslain 12. lisäyksen ratifioinnin jälkeen tämä on tapahtunut ainoastaan vuoden 1824 vaaleissa.

Toimikautensa päättävässä edustajainhuoneessa yksittäiset kongressiedustajat eivät äänestäisi vaan äänet annettaisiin osavaltioittain. Osavaltion kongressiedustajien tulisi päästä yhteisymmärrykseen siitä kenelle ehdokkaalle osavaltio antaa äänensä. Edustajainhuone pääsisi valitsemaan kolmen eniten ääniä saaneen ehdokkaan keskuudesta. Ehdokas, joka saa vähintään 26 ääntä valitaan presidentiksi. Varapresidentin valinta siirtyisi puolestaan senaatille, jossa jokaisella senaattorilla olisi yksi ääni käytössään. Varapresidentiksi nousisi ehdokas, joka saisi taakseen vähintään 51 senaattoria. Mikäli edustajainhuone ei saisi valittua presidenttiä virkaanastujaispäivään (20.1.) mennessä, tulisi senaatin valitsemasta varapresidentistä virkaatekevä presidentti siihen asti kunnes edustajainhuoneen pattitilanne ratkeaisi.

Lähteet:
RealClearPolitics
FiviThirtyEight
270toWin

tiistai 27. syyskuuta 2016

Rima oli asetettu valmiiksi matalalle mutta Donald Trump alitti sen silti


Republikaanien Trumpilla sininen kravatti ja demokraattien Clintonilla punainen puku. Näistä lähtöasetelmista ehdokkaat käynnistivät ensimmäisen vaaliväittelynsä. Värivalinnat olivat tietoisia. Ääniä näillä ei tule mutta ovat Yhdysvaltain politiikassa perinteinen osoitus ehdokkaan "kyvystä" ylittää puoluerajat.

Noin kymmenen minuuttia. Se oli aika, jonka Donald Trump pystyi esiintymään presidentillisenä. Hän rauhallisuutensa, kohteliaisuudet ja rationaalisuus ennustivat hyvin tasaista väittely. Kymmenen minuuttia kestäneen vakauden jälkeen perinteisempi Donald Trump nousi esille ja loppuosa väittelystä oli hänen osaltaan populistista huutamista.

Avauspuheenvuoroissa Clinton keskittyi korostamaan kampanjansa ydinteemoja kuten miesten ja naisten palkkaerojen kaventamista, julkisia infrahankkeita ja panostamista koulutukseen sekä konkreettisia keinoja amerikkalaisten elämän parantamiseksi. Trump puolestaan keskittyi nykyisten ongelmien listaamiseen ja syyttämään tilanteesta presidentti Obamaa ja Hillary Clintonia.

Donald Trumpille ainoa hyvä hetki oli väittely vapaakaupasta ja kauppasopimuksista. Tässä teemassa hän pystyi parhaiten nostamaan konkreettisi linjauksia esille miten hän estäisi työpaikkojen siirtymisen ulkomaille ja toisi toisaalta työpaikat sieltä takaisin Yhdysvaltoihin. Useaan otteeseen Yhdysvalloille haitallisesi tuomittu Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus Nafta sai osansa Trumpin kritiikistä.

Muutoin väittely oli Clintonin hallitsema. Hyvällä valmistautumisella Clinton pystyi väistämään taitavasti Trumpin yritykset hyökätä ja virittämään hänelle muutaman ansan, joihin Trump upposi korviaan myöten.

Ensimmäisen kerran Trump menetti malttinsa täysin kun Clinton vihjaili Trumpin piilottelevan varallisuus- ja veroselvityksiä siitä syystä ettei hän ole niin rikas kuin väittää olevansa tai anna niin paljon rahaa hyväntekeväisyyteen kuten hän on kehunut.

Ajoittain Clinton esiintyi lähes äitimäisenä hahmona, joka yrittää hymyillen ja rauhallisesti saada kiukuttelevaa lasta rauhoittumaan. Tällainen käytös toi häneen paljon kaivattua pehmeyttä mutta miesäänestäjien keskuudessa tämä nähdään heikkoutena.

Lopullisesti väittely kallistui Clintonin eduksi kun  Trump syytti häntä valmistautumisesta tähän väittelyyn, Clintonin olemuksesta ja ilmeestä näki hänen tietävän tilaisuuden koittaneen ja iski vahvasti takaisin. "Aivan kuin syyttäisit minun valmistautuneen tähän väittelyyn. Niin minä olenkin valmistautunut. Ja tiedätkö Donald mihin muuhun olen valmistautunut? Olemaan Yhdysvaltain presidentti." Clintonin kommentti sai yleisöltä, jonka piti pysyä hiljaa, raikuvat suosionosoitukset.

Väittelyn loppupuolella keskustelu turvallisuudesta, Lähi-idästä ja Yhdysvaltain suhtautumisesta liittolaisiin osoitti Clinton ulko- ja turvallisuuspoliittisen pätevyyden ja toisaalta Trumpin heikkouden kysymysten suhteen. Trump edelleen nosti esille näkemyksenä ettei Yhdysvaltain tule puolustaa liittolaisiaan, jos ne eivät ole täyttäneet velvollisuuksia Yhdysvaltoja kohtaan sekä useiden asiantuntijoiden tyrmäävät väitteen ydinaseiden sallimisesta mm. Japanille ja Etelä-Korealle.

Clinton tyytyi tyrmäävään Trump esitykset yksiselitteisesti vastuuttomina ja korosti Yhdysvaltain sitoumuksien pitävän liittolaisille. Hänen näkemyksenä Lähi-idän nykyisen kriisin, erityisesti ISIS:n kukistamisesta onnistuivat niin hyvin, että väittelyn aikana suoritetuissa kohderyhmähaastatteluissa hänen kannatuksensa nousi vahvimmin Donald Trumpin ja republikaaniäänestäjien keskuudessa. 

Nostin eilen blogissani esille kolme asiaa, joihin on syytä kiinnittää huomiota ensimmäisessä vaaliväittelyssä:

1. Kuinka hyvin Donald Trump pystyy osoittamaan presidentillisyyttä?

Ei ollenkaan. Väittelyn alkuhetkien presidentillisyys karisi nopeasti rääväsuisen populistin tieltä.

2. Pitääkö Hillary Clinton väittelyn asiakysymyksissä vai ryhtyykö hän luonneväittelyyn vastaehdokkaansa kanssa?

Clinton pitkä ja monipuolinen valmistautuminen näkyi väittelyssä. Hänellä oli selkeästi halussaan faktatiedot ja tarkat luvut niin omista kuin myös Donald Trumpin linjauksista. Hän oli itse asiassa paremmin perillä Donald Trumpin politiikasta kuin Trump itse. Clinton ei lähtenyt luonneväittelyyn mollaamalla Trumpin henkilökohtaisia ominaisuuksia vaan keskittyi omien vahvuuksiensa korostamiseen. Ylimielisyyttä Trumpia kohtaan ei näkynyt ellei sellaiseksi lasketa ajoittaista äitimäistäisuhtautumista Trumpin tiuskimiseen.

3. Kuinka hyvin Trump pystyy pysymään asiassa ja puhumaan ilman etukäteen valmisteltua nuotitusta koko 1,5 tunnin väittelyn ajan?

Lähes koko väittelyn ajan Trump tyytyi pomppimaan asiasta toiseen ja puhumaan asian vierestä. Ajoittain hän jopa kieltäytyi vastaamasta toimittajan esittämään kysymykseen ja siirtyi puhumaan aivan jostain muusta. Valmistautumattomuus kostautui nyt Trumpille. Ajoittain hänen ilmeestään näki hänen olevan yllättynyt Clintonin valmiista vastauksista sekä faktatiedoista, joita Clinton oli onnistunut kaivamaan esimeriksi Trumpin liiketoiminnasta.

Heti väittelyn jälkeen useat politiikan kommentaattorit ovat yksiselitteisesti todenneet Trumpin hävinneen väittelyn. CNN kyselytutkimuksessa vastaajista 62 prosenttia sanoi Clintonin voittaneen väittelyn ja ainoastaan 27 prosenttia Trumpin. Donald Trumpin kannalta on negatiivista miten useat republikaaneja lähellä olevat tahot ovat myös kommentoineen Trumpin epäonnistuneen väittelyssä, tunnetuimpia näistä Fox News sekä New Yorkin ex-pormestari Rudolph Giuliani.

Lavalla nähtiin kaksi ehdokasta mutta vain yksi presidentti.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Poliiikot kaivavat omaa hautaansa

Muutama päivä sitten Helsingin Sanomissa oli laaja kirjoitus siitä miten poliitikkojen työ on vaativampaa kuin koskaan aikaisemmin mutta silti poliitikkojen arvostus vaan laskee. Mistä tällainen kehitys johtuu? Itselläni on antaa kaksi vastausta, toinen on pyörinyt päässä jo vuosia ja toinen sai lisävahvistusta viimeksi tällä viikolla.
 
Ongelma 1: visiottomuus
 
Yksi syy poliitikkojen aliarvostukseen ja politiikan alennustilaan löytyy puolueista itsestään. Yhteiskunnallisessa keskustelussa on pistänyt silmään koko poliittisen urani ajan ja jo oikeastaan ennen sitä yksi asia: visiottomuus. Sitten Paavo Lipposen hallituksien ( 1995 - 2003 ) ei tässä maassa ole puolueilla ollut tarjota selkeätä visiota yhteiskunnan suunnasa ja tahtotilaa sen kehittämiseksi. Ei ole ollut sellaista yhteiskunnallista liikettä, joka olisi ottanut johtajuuden kansakunnan luotsaamisessa.
 
Puolueet Vasemmistoliitosta Kokoomukseen ja Vihreistä Kristillisdemokraatteihin ovat hallituksissa taantuneet valtionhoitajapuolueiksi, jotka vain hoitavat asioita ilman laajaa yhteiskunnallista pohdintaa siitä, millaisen Suomen haluamme olevan 10, 20 tai 30 vuoden päästä.
 
Tätä ei ole tehty vaan asioiden hoitaminen on vain riittänyt. Sitä on pidetty vastuullisena politiikkana. Valitettavasti se on näkynyt kansalaisille vaihtoehdottomuutena. "Täytyy tehdä päätös X koska se on vastuullista. Vastuullista on ny tehdä päätös Y koska ei ole muita vaihtoehtoja." Kansalaisen, joka ei aktiivisesti seuraa politiikkaa ja käy korkeintaan kerran neljässä vuodessa äänestämässä (jos sitäkään) on hyvin vaikeaa tehdä eroa puolueiden välillä.  Oli hallituksessa puolue kuin puolue niin sama meno jatkuu. No rehellisyyden nimissä on tunnustettava nykyisen hallituksen tehneen kyllä irtioton aikaisemmin totutusta linjasta.
 
Visiottomuutta on vain vahvistanut kuukausittaisten gallupien tuijottaminen, ne ovat alkaneet liikaa ohjata puolueiden päätöksentekoa. Heilahtelut gallupeissa ovat merkinneet rohkeuden katoamiseen politiikasta. Suuria linjauksia ja suomalaista yhteiskuntaa merkittävästi muokkaavia ratkaisuja ei uskalleta tehdä tai toimeenpanna päätöksiä, koska epäillään kansalaisten reaktiota ja kannatuksen laskua.
 
Poliittisen liikkeen tärkein tehtävä on kuitenkin uskaltaa johtaa! Ajaa niitä asioita joihin puolue arvojensa perusteella uskoo ja vakuuttaa sitten kansalaiset linjan paremmuudesta. Mieluimmin mennään täysiä päätyyn ja kaadutaan saappaat jalassa kuin luovitaan gallupien ja visiottomuuden ristiaallokossa alenevan kannatuksen kanssa.
 
Ongelma 2: typeryys
 
Visiottomuus on kuitenkin helppo korjata mutta typeryyttä ei. Tällä viikolla on taas saatu seurata miten yhden hallituspuolueen kansanedustajat ovat tehneet uuden pohjanoteerauksen poliitikkojen ja kansanedustuslaitoksen uskottavuuden tuhoamiseksi.
 
Tuomari, opettaja ja poliisi ei valitettavasti ole vitsin alku vaan viikon älyttömimpien kommenttien antajien siviiliammatit politiikan ulkopuolella. Tuomari haluaa karkottaa syntyperäisen suomalaisen vain koska olettaa hänen olevan ihonvärin perusteella jostain muualta kuin Suomesta. Opettaja pitää viikko sitten järjestettyä Pride-kulkuetta pervojen vappuparaatina ja poliisi haluaa lisätä heteroiden oikeuksia julkisissa pesutuloissa vähemmistöjen tuijotukselta. Olen erittäin pahoillani, että kaikki satiiriset ajankohtaisohjelmat ovat kesätauolla, sillä pelkästään näissä riittää käsikirjoittajille materiaalia useampaa jaksoa varten.
 
Armon vuonna 2016 meillä on Suomen tasavallassa hallituspuolue, jonka kansanedustajista osa toimii kaikkea sitä vastaan mitä avoimen, demokraattisen, suvaitsevaisen ja sivistyneen Suomen pitäisi edustaa. Tuomari Meren, opettaja Huhtasaaren ja poliisi Raatikaisen lausunnot eivät ole ensimmäisiä ja valitettavasti eivät taida olla viimeisiä, joita osa kansanedustajista päättää sylkeä julkisuuteen. Heidän ja monien muiden valtakunnan- ja paikallispoliitikkojen kirjoitusten ja puheiden johdosta ei ole mikään ihme, jos kansalaiset vierastavat ja suorastaan inhoavat politiikkaa ja poliitikkoja.
 
Sen sijaan, että nämä kolme Ajatusten Tonavaa puuttuisivat julkisuudessa sosiaali- ja terveyspalveluiden kriisin tai työllisyyden vahvistamiseen, huomio keskistetään syntyperäisen suomalaisen karkottamiseen ja huoleen suihkutirkistelystä. Kaksi jälkimmäistä on tietysti helppoja kysymyksiä, jotka eivät järkeä tai pohtimista vaadi. Sillä järkeä niissä ei ole ja selkeästi niiä ei ole pohdittu ennen kuin on suu avattu.
 
Jokainen meistä kyllä huomaa milloin joku tuijottaa suihkussa, mutta yritäppä selittää yksinkertaisesti valtiotalouden alijäämän vaikutukset sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuteen haja-asutusalueilla. Itse toivoin esimerkiksi kansanedustaja Raatikaisen keskittyvän enemmän jälkimmäiseen aiheeseen kuin suihkutirkistelyyn. Toisaalta jos on lusikalla annettu niin eihän sitä voi kauhalla vaatia sanoo vanha sananlasku.
 
Kokonaan omalukunsa on tämän lauman paimen, puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soini. Aina kun ei ole selviää onko lausunnonantaja tai ulkomaanvierailulla oleva henkilö ulkoministeri vai yhden puolueen puheenjohtaja. Ero näiden kahden välillä kun on tärkeä tehdä. En halua nähdä sitä päivää kun kansainväliset uutistoimistot alkavat siteeraamaan Perussuomalaisten puheenjohtajan  ja ulkoministeri kirjoituksia. Esimerkiksi heinäkuun alkupuolen plokikirjoitus saavutti dadaismin huipun ettei sitä saa selkeästi edes englanniksi käännettyä, tokko aukesi suomeksikaan kovin monelle.
 
Miksi?
 
Olen itse ollut aktiivisesti mukana politiikassa jo kahdeksan vuoden ajan. Tuo aika on pidempi kuin keskimääräinen avioliitto Suomessa mutta lyhyempi kuin mitä Suomi on ollut jäsenenä Euroopan Unionissa. Luottamustehtäviä on tullut ja mennyt ja jokaiseen on suhtauduttu asiaankuuluvalla vakavuudella, muiden asioita täällä ollaan hoitamassa eikä omia.
 
Kuitenkin nyt viimeisen parin kuukauden aikana mieleen on noussut ensimmäisen kerran oikeasti kysymys miksi ihmeessä minä tätä teen? Miksi käytän suuren osan vapaa-ajastani ja välillä osan työajasta ympäri vuoden työhön ja haluaisin uralle, joka on kyselytutkimusten mukaan kansalaisten silmissä inhottu ja aliarvostettu, ajoittain joskus jopa vihattu? Yksinkertaisesti: miksi? Vai olisiko hyödyllisempää tehdä elämällä jotain muuta kuin pyöriä juuri tässä oravanpyörässä? Tähän
kysymykseen en ole vielä löytänyt vastausta, ehkä kuluva kesä tuo selvyyden mukanaan....

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Hallitukselta täystyrmäys Keski-Suomen infrahankkeille

Eilisessä kehysriihessä hallitus teki merkittäviä panostuksia tie- ja raideliikenne hankkeisiin. Väylähankkeet, valtatiet 4, 5 ja 12, kaksoisraide Luumäen-Imatran välillä sekä Raide-Jokeri, Tampereen raitiovaunuliikenne ja nopea junayhteys Turun ja Helsingin välillä palvelevat ennen kaikkea teollisuutta ja työllisyyttä, mutta vahvistavat samalla kaupunkiseutujen kehitystä.

Keski-Suomen osalta ei kuitenkaan voi olla missään suhteessa tyytyväinen. Valtatie 4 parantaminen Jyväskylän pohjoispuolella jäi jälleen ilman rahoitusta. Hallituksen päätös on suorastaan käsittämätön ottaen huomioon, että Äänekoskella on käynnissä maakunnan historian suurin ja koko maan mittakaavassa merkittävä teollisuusinvestointi. Biotehtaan käynnistymisen kannalta on keskeistä pääteiden sekä alemman tieverkon merkittävä parantaminen.

Valtatie 4 Jyväskylän ja Äänekosken välillä on jo nykyisellään kapea, ruuhkainen ja vaarallinen. Valtatien kapasiteetti ei pysty vastaamaan muuttuneita tarpeita miltään osin. Investointi olisi poistanut kapasiteettiongelman ja lisäksi parantanut saavutettavuutta Jyväskylän pohjoispuolella ja samalla mahdollistanut tiiviin yhdyskuntarakenteen kehittämisen. Nyt tälle kehittämiselle on lyöty jarrut pohjaan hallituskauden loppuun asti eli vuoteen 2019 saakka.

Ainakin itselle herättää ihmetystä maakuntamme hallituspuolueiden kansanedustajien hiljaisuus. Miksi Pekkarinen, Paloniemi, Honkonen, Kalmari, Wallinheimo, Hakkarainen ja Kankaanniemi eivät ole pitäneet enemmän ääntä? Luulisi Keski-Suomen kannalta näin merkittävän investoinnin kiinnostaneen hieman enemmän erityisesti vahvana maakuntapoliitikkona tunnettua Mauri Pekkarista.

Tiukassa  taloustilanteessa valintoja on tehtävä. Olisi kuitenkin ollut hyvä tarkasti pohtia mitkä hankkeet oikeasti palvelevat tehokkaimmin teollisuuden toimintaedellytyksiä ja työllisyyden kasvua.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Brysselin terrori-iskut asettavat jälleen haasteen Unionin turvallisuudelle

Lontoo, Madrid, Pariisi ja nyt Bryssel.

Jälleen yksi eurooppalainen pääkaupunki on joutunut silmittömän terrori-iskun kohteeksi. Brysselin lentokentälle ja metroasemalle tehdyissä itsemurhaiskuissa on viranomaisarvioiden mukaan kuollut jo yli kymmenen ihmistä ja satoja loukkaantunut.

Terrori-iskut Euroopan unionin ja Naton pääkaupungissa ovat osoitus miten kiristyneistä turvatoimista huolimatta terroristit ovat onnistuneet soluttautumaan kiinteästi Brysselin elämään ja toteuttamaan koordinoituja iskuja. Iskujen tekotapa viittaa vahvasti ääri-islamistiseen ISIS-järjestöön.
 
On vaikea arvioida onko kyseessä pitkään suunniteltu ja koordinoitu isku, joka oli tarkoitus toteuttaa juuri tänään vai viimeaikaisten pidätysten käynnistämä reaktio ennen terroristien kiinnijäämistä. Selvää on, että Lähi-idässä  ISIS:n heikentynyt tilanne on saanut sen hakemaan näkyvyyttä Eurooppaan suunnatuilla iskuilla ja heikentämään vuorostaan ISIS.n vastaista liittoumaa. 

Kriisin hoitamiseksi ja turvallisuuden varmistamiseksi on syytä suunnata katse tulevaisuuteen ja ryhtyä konkreettisiin toimiin uusien iskujen estämiseksi.

Keskeistä on saada Euroopan unionin ulkorajavalvonta kuntoon. Rajaturvallisuusvirasto Frontexin resursseja ja toimivaltuuksia on lisättävä, jotta nykyisessä pakolaiskriisissä Eurooppaan pyrkivät ääriajattelijat pystytään pysäyttämään. Mikäli kansallisesti ei pystytä ulkorajavalvontaa ylläpitämään niin silloin se täytyy ottaa unionin vastuulle.

Jäsenmaiden on myös syytä ryhtyä konkreettisesti tiivistämään yhteistyötä siviili- ja sotilastiedustelussa sekä tietojenvaihtamisessa. Kansalliset turvallisuuspalvelut arvioivat aina kansallisesta näkökulmasta mikä on sellaista tietoa jota voidaan jakaa, tässä tietysti korostuvat eurooppalaiset suurvallat Britannia, Ranska ja Saksa. Toivottavasti nyt viimeistään havahdutaan siihen, että ilman kunnollista yhteistyötä ei terrorismia voida kitkeä Euroopasta. 

Ranska aktivoi Pariisin terrori-iskujen jälkeen Lissabonin sopimuksen turvatakuut ja odotettavissa on Belgian tekevän samoin. Jokaisen jäsenmaan on luonnollisesti annettava kaikki apu Belgialle kun avunpyynnön aika tulee. Suomen osalta tämä pakottaa kiirehtimään entisestään lainsäädäntömuutoksia kansalliseen lainsäädäntöön, jolla mahdollistetaan sotilasapua myöten Lissabonin sopimuksen mahdollistavat turvatakuut.

Näin rasisminvastaisella viikolla on hyvä osoittaa, että muutaman ääriajattelijan toteuttamat iskut eivät onnistu murtamaan unionin perusarvoja. Demokratiasta, vapaudesta ja ihmisyyden perusarvoista on pidettävä kiinni eikä pelolle ja vihalle tule antaa valtaa. Suurin virhe tässä tilanteessa on ryhtyä leimaamaan kokonaista kansaryhmää tai uskontoa. Se entisestään lietsoo ääriryhmien kannatusta ja heikentää kaikkien eurooppalaisten turvallisuutta. Kotouttamisen ohella on pidettävä huolta maahanmuuttajien jälkeläisten integroitumisesta Eurooppaan. Ihmiset, jotka syntyvät Euroopassa eivät ole enää maahanmuuttajia tai pakolaisia vaan eurooppalaisia. Jos heidät jätetään ihonvärin, etnisyyden tai uskonnon johdosta yhteiskunnan ulkopuolelle niin heidän radikalisoituminen ei ole yllätys.  

p.s.

Yleensä terroristien kannattajat juhlivat iskuja mutta ensimmäistä kertaa näen suomalaisten kansanedustajien ja europarlamentaarikon juhlivan kymmenien ihmisten kuolemaa poliittisena voittona. Tällainen retoriikka tulee Suomen valtiojohdon taholta tuomita yksiselitteisesti ja kommenttien esittäjät voivat pohtia ovatko he osa ratkaisua vai osa ongelmaa.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Taistelu Valkoisesta talosta Clintonin ja Trumpin välillä

Toisen supertiistain voittajat: Hillary Clinton, Donald Trump, John Kasich

Hillary Clinton yllätti useat politiikan kommentaattorit voittamalla Bernie Sandersin kaikissa eilisissä esivaalissa. Voitot tulivat hyvin selvin marginaalein Floridassa 65-33, Pohjois-Carolinassa 55-41 ja Ohiossa 57-43. Tasaisinta kilpailu oli Illinoisin esivaaleissa 50-49 ja Missourissa 49,6-49,4.

Floridan ja Pohjois-Carolinan voittoja osattiin odottaa mutta Ohio oli todellinen menestys. Se osoitti Clintonin kampanjansa onnistuvan myös "ruostevyöhykkeellä", jossa Sanders vei yllättäen voiton Michiganissa. Merkittävää Ohion voitossa oli Clintonin voitto kaikissa tuloluokissa, aikaisemmin valkoisten hallitsemissa osavaltioissa Clintonilla on ollut vaikeuksia vedota alemman keskiluokan äänestäjiin. Silmiinpistävää Ohion tuloksissa oli myös Sandersin linjausten epärealistisuus, merkittävä enemmistö äänestäjistä piti Sandersin tavoitteita mahdottomina toteuttaa tässä poliittisessa tilanteessa ja äänestivät siksi Clintonia. Pragmaattisuus onkin ollut Clinton suurin ase Sandersin idealismia vastaan. 

Hillary Clinton ei menesty pelkästään etelässä kuten monet ovat yrittäneet väittää vaan eilisen jälkeen hänen on onnistunut saada voittoja etelän lisäksi myös keskilännessä, lännessä, Uudessa Englannissa ja teollisuusvyöhykkeellä. Matemaattisesti Clinton varmistaa ehdokkuutensa huhtikuun 19. päivänä New Yorkin esivaalien jälkeen.

Republikaaneilla oli kaksi voittajaa Donald Trump ja John Kasich. Trump voitti vastaehdokkaansa Floridassa, Pohjois-Carolinassa, Illinoissa ja varsin tasaväkisen kamppailun jälkeen myös Missourissa. Hän jopa voitti esivaalit Pohjois-Mariaaneilla saaden saarten kaikki yhdeksän valitsijamiestä. Skandaalit tai mellakat vaalitilaisuuksissa eivät ole heikentäneet Trumpin suosiota vaan hän pystynyt niiden kautta saadun medianäkyvyyden muuttamaan tehokkaasti ääniksi. 

Kun tarkastelee äänestäjienjakautumista niin Trump pärjää kaikissa ryhmissä, joten hän ei ole pelkästään valkoisten kouluttamattomien miesten ehdokas. Eilisten voittojen jälkeen Trump on saavuttanut jo 250 puoluekokousdelegaatin eron Ted Cruziin, joten hänen valintansa republikaanien ehdokkaaksi on enemmän kuin todennäköistä. Se pystyykö hän varmistamaan ehdokkuutensa ennen puoluekokousta on epävarmaa. Matemaattisesti ratkaisu tulee siirtymään toukokuun puolelle.    

Ohion kuvernööri John Kasich kuului myös eilisiin voittajiin. Voitto kotiosavaltiossa toi hänelle 66 puoluekokousdelegaatteja ja vahvisti asemia puoluejohdon silmissä. Hän on jäljellä olevista ehdokkaista ainoa, joka on puolue-eliitin mieleen. Voitto Ohiossa tuo Kasichille enemmän media-aikaa, kampanjarahoitusta sekä merkittäviä tukijoita. On vaikea uskoa hänen voittavan tulevia esivaaleja mutta hän pystyy kuitenkin napsimaan kokousdelegaatteja sieltä täältä, oletettavissa on Rubion kannattajien siirtymistä Kasichin tueksi. Trumpin syrjäyttämiseen nämä  eivät riitä, mutta Kasich selkeästi laskee ratkaisun tapahtuvan vasta puoluekokouksessa.

Häviäjät: Marco Rubio, Bernie Sanders, Republikaaninen puolue

Illan suurin häviäjä oli Floridan senaattori Marco Rubio, joka hävisi murskaluvuin Donald Trumpille kotiosavaltiossaan ja keskeytti kampanjoinnin. Puolue-eliitin suosikki ei onnistunut kertaakaan kampanjansa aikana keräämään nostetta, jolla pystyisi uskottavasti haastamaan Donald Trump. Nyt hän hävisi mm. John Kasichille sekä Ohiossa että Pohjois-Carolinassa. On täysin arvailujen varassa kenen tueksi Marco Rubio siirtyy vai siirtyykö kenenkään. On ollut suorastaan poikkeuksellista miten hitaasti ja vastentahtoisesti kilpailusta jättäytyneet ehdokkaat ovat ilmoittaneet tuestaan muille ehdokkaille. Rubio kampanja osoitti miten tärkeätä on uskottavuuden rakentaminen jo ennen ehdokasilmoitusta, hän ei pystynyt etäännyttämään itseään vuoden 2013 surkeasta vastineesta presidentin kansankunnan tila - puheeseen ja lainsäädäntötyöhön. Useilla mittareilla hän on ollut yksi passiivisimmista senaattoreista.

Tappion koki myös Republikaaninen puolue. Useat vaikuttajat ovat viime viikkoina vedonneet äänestäjiin ettei Trumpia valittaisi ehdokkaaksi. Puoluejohdon pyrkimys on kuitenkin ollut ponnetonta sillä he eivät ole pystyneet valitsemaan kenelle ehdokkaalle tuki tulisi suunnata Trumpin kaatamiseksi. Lisäksi useat näkyvät vaikuttajat eivät ole tahtoneet tuoda julkikannatustaan ehdokkaille, vaikka tällä saattaisi olla suuri merkitys Trumpin syrjäyttämisessä.

Selkeästi opportunismi alkaa saada sijaa ja vaikuttajat varmistelemat asemiaan Trumpin hallinnossa, mikäli hän voittaisi syksyn vaalit. Näin on toiminut mm. Ben Carson, joka suoraan ilmoitti tukevansa Trumpia, koska hänelle on jo luvattu asema hallinnossa. Trumpin kaataminen vasta puoluekokouksessa on riskialtista. Mikäli siellä vedetään puskasta musta hevonen kisaan, esimerkiksi edustajainhuoneenpuhemies Paul Ryan, on vaarana äänestäjäkunnan jakautuminen, jolloin todellisena vaarana on Republikaanisen puolueen jakautuminen.

Bernie Sandersin tappio Hillary Clintonille ei vielä saanut Vermontin senaattoria jättäytymään kisasta. Tappioista huolimatta hänellä on edelleen vankkaa kannatusta ja kampanjarahastossa riittää käytettävää, eiliset tappiot eivät kuitenkaan voi olla vaikuttamatta lahjoittajien innokkuuteen tukea häviävää kampanjaa.

Edes avoin esivaali Illinoissa ja Missourissa ei auttanut Sandersia, esimerkiksi Ohiossa Sanders panosti yli 20 prosenttia Clintonia enemmän mediamainontaa mutta hävisi silti. Kun katsoo Sandersin äänestäjien käyttäytymistä, vaikuttaa enemmän siltä että he haluavat lähettää viestin kuin valita presidentin.

Viidet esivaalit osoittivat jälleen merkittävän probleeman Sandersin kampanjassa. Hän pystyy vetoamaan valkoisiin nuoriin, yliopisto-opiskelijoihin sekä alempaan keskiluokkaan mutta ratkaisun kannalta tärkeät vähemmistöt eivät innostu Sandersista. Illinois ja Ohiossa 70 prosenttia afroamerikkalaisista kannatti Clintonia, Pohjois-Carolinassa 82 prosenttia ja erittäin tasaväkisessä Missourissa afroamerikkalaiset muodostuivat vaa'ankieliasemaan heistä 70 prosentin äänestäessä Clintonia.

Sandersin kampanjassa korostuu Wall Streetin vastustaminen ja varallisuuden uusjako mutta kuitenkin eilisissä esivaaleissa järjestelmällisestä 30 000 dollaria vuodessa tai sitä vähemmän ansaitsevat äänestivät Clintonia. Voisin hyvin kuvitella juurin tämän tuloluokan muodostuvan Sandersin ydinkannattajakunnan. Yksi selitys voi tietysti olla vähemmistöjen osuus eilisissä esivaaleista, joista suurin osa kuuluu edellä mainittuun tuloluokkaan.  

Vaikka demokraattien esivaali jatkuu edelleen on puolueen viimeistään nyt syytä alkaa pohtia strategiaa kuin Sandersin varainkeruutaidot pystytään hyödyntämään varsinaisissa esivaaleissa ja kuin nuorten suosikiksi kohonnut Sanders pystyy kanavoimaan heidän tukensa Hillary Clintonille. Varapresidenttiehdokasta hänestä ei voi tulla, mutta paikka Clintonin hallinnossa on mahdollinen jos Vermontin senaattorilla on vain siihen itsellä halua.

Puoluekokousdelegaatit toisen supertiistain jälkeen:

Hillary Clinton: 1568
Bernie Sanders: 797

Donald Trump: 640
Ted Cruz: 405
John Kasich: 138
Kaksintaistelu Valkoisesta talosta Trumpin ja Clintonin välillä

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kohtalonpäivä esivaaleissa: Kasich voittaa ja Rubio häviää

Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaaleissa on saavutettu supertiistain jälkeen merkittävin äänestyspäivä molempien puolueiden järjestäessä esivaalit tänään Floridan, Illinoisin, Ohion, Pohjois-Carolinan ja Missourin osavaltioissa. "Toisena" supertiistaina on jaossa republikaaneilla 367 kokousdelegaattia ja demokraateilla perätä 793. Tämä päivä tulee olemaan kohtalon päivä ehdokkaille.

Republikaanit

Republikaanien leirissä suurin ero edellisiin esivaaleihin verrattuna nähtiin viimeisimmässä vaaliväittelyssä. Donald Trump yllätti kaikki esiintymällä maltillisempana kuin koskaan aikaisemmin, poissa olivat henkilökohtaiset loukkaukset kuten "Little Marco" ja "Lyin' Ted" Hyvin rauhallisena esiintynyt Trump pyrki kääntämään aikaisemmat kommenttinsa mm. Amerikkaa vihaavista muslimeista ja ihailustaan Putinin johtajuudesta parhain päin. Hän myös vetosi vahvasti yhtenäisyydenpuolesta ja saavutti presidentillisessä uskottavuudessa jo melkein Ohion kuvernööri John Kasichin.  

Trump menestyy tällä hetkellä kaikissa äänestäjäryhmissä oli ne sitten jaettu iän, sukupuolen, koulutuksen tai tulotason perusteella ja tämä näkyy hänen kannatuksessaan: Florida +18%, Pohjois-Carolina +12%, Illinois +6%, Missouri +7%. Enemmistössä tämän päivän esivaaleissa voittaja saa kaikki puoluekokousdelegaatit, joten on todennäköistä, että Trump saavuttaa vähintään 630 delegaatin rajan.

Yhtä rauhallisesti eivät esiintyneet Trumpin haastajat Marco Rubio ja Ted Cruz. Cruz keskittyi Trumpin ja puoluejohdon haukkumista, heikentäen entisestään hänen mahdollisuuksiaan saada eliitin tukea Trumppia vastaan. Marco Rubion tilanne on suorastaan katastrofaalinen. Eri gallupien keskiarvolla mitattuna Trump johtaa Rubiota noin 18 prosenttiyksiköllä hänen kotiosavaltiossaan Floridassa. Maaliskuun 11. päivänä saavutetun huipun jälkeen Rubion kannatus on kääntynyt jyrkkään laskuun.

Vaaliväittelyitä seuratessa tämä ei ole edes yllätys: Rubiolla on uskottavuusongelma. Häntä on pidetty republikaanien Kennedynä mutta kokemattomuus ja epävarmuus on näkynyt. Marco Rubion iässä John F. Kennedy oli kerännyt kokemusta toimimalla 13 vuotta Yhdysvaltain kongressissa kongressiedustajana ja senaattorina sekä pari vuotta presidenttinä. Rubio sen sijaan on ensimmäinen kauden senaattori ja se valitettavasti näkyy. Hän osaa erittäin taitavasti hyödyntää konservatiivisen politiikan keskeisiä elementtejä retoriikassaan, mutta asiakysymysten sisältö on jäänyt pimentoon.  

Häviö Floridassa johtaa Rubion vetäytymiseen esivaalitaistelusta ja tämän varaan on laskenut John Kasich. Kasich johtaa Trumpia Ohiossa neljällä prosenttiyksiköllä ja voitto tuo hänelle 66 puoluekokousdelegaattia. Voitto Ohiossa ja Rubion häviä vahvistaa Kasichin asemia republikaanijohdon silmissä parhaimpana ehdokkaana. Hänellä on ainoana ehdokkaista toimeenpanokokemusta ja hän omaa konservatiiviset arvot olemalla kuitenkin maltillinen republikaani.

Republikaanien kannalta John Kasich olisi parhain valinta marraskuun vaaleja ajatellen. Hänellä on pienimmät marginaalit demokraattiehdokkaita vastaan valtakunnallisissa mielipidekyselyissä. Kuitenkin tässä vaiheessa maanlaajuisten gallupien tuijottaminen on harhaanjohtavaa, varsinkin kun valtakunnallinen kannatus ei ole vertailukelpoinen yksittäisten osavaltioiden kanssa. On hyvä muistaa, että vaikka ehdokas saisi enemmistön äänistä, hän ei välttämättä tule valituksi presidentiksi.

Matemaattisesti Kasich ei voi voittaa enää Donald Trumpia, mutta hänen katseensa on jo puoluekokouksessa. Mikäli Donald Trump ei saavuta esivaaleissa puolta delegaateista, ja tämä ei tapahdu niin kauan kuin kisassa on vähintään kolme ehdokasta, siirtyy valinta "rikkinäiselle puoluekokoukselle" jossa delegaatteja ryhdytään vapauttamaan sidonnaisuuksista ehdokkaisiin nähden. Tämä antaa sekä Cruzille että Kasichille pelitilaa napata ehdokkuus itselleen.

Puoluekokousdelegaatit toisen supertiistain alla:

Donald Trump: 460
Ted Cruz: 370
Marco Rubio: 163
John Kasich: 63

Jäljellä 1401
 
Demokraatit

Hillary Clintonin alkuperäinen strategia varmistaa ehdokkuutensa maaliskuun alussa on heitetty jo aikoja sitten romukoppaan Bernie Sandersin suosion johdosta. Vaikka Sanders ei voi tulla valituksi demokraattien presidenttiehdokkaaksi, hänellä ei ole aikomustakaan keskeyttää kampanjaansa. Hänellä on käytössään useita miljoonia dollareita kampanjarahaa ja toisaalta pitkittyvä esivaalikampanja on lisännyt demokraattien näkyvyyttä. Siinä missä republikaanienehdokkaat ovat keskittyneet  henkilökohtaisiin loukkauksiin ovat Clinton ja Sanders keskittyneet asiakysymyksiin, Sandersin ollessa selkeästi idealisti ja Clinton pragmaattinen.

Tänään järjestettävissä esivaaleissa Hillary Clinton ei pysty vielä matemaattisesti varmistamaan ehdokkuuttaan mutta  lisää entisestään etumatkaansa Sandersiin verrattuna. Viimeisimmissä mittauksissa Clinton johtaa Sandersia yli 20 prosenttiyksikön marginaalilla Floridassa ja Pohjois-Carolinassa, muissa tiistain osavaltiossa tilanne on tiukempi. Illinoisin ja Missourin esivaalit ovat kaiken lisäksi avoimia kaikille rekisteröityneille äänestäjille ja tämä hyödyttää Sandersia. On todennäköistä, että Sanders voittaa kyseiset osavaltiot parin prosenttiyksikön marginaalilla.

Bernie Sandersin suurimpana ongelmana on kuitenkin hänen voittonsa niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakaan. Demokraateilla puoluekokousdelegaatit jaetaan suhteellisesti, joten mitä isommalla marginaalilla ehdokas voittaa niin sitä enemmän hän saa delegaatteja. Käydyissä esivaaleissa Hillary Clinton on voittanut Bernie Sandersin kahdeksassa osavaltiossa yli 100 000 äänierolla, huippuina Georgia +300 000 ääntä ja Teksas +400 000 ääntä. Sandersin voitot ovat tulleet vain muutamalla kymmenellä tuhannella äänellä. Hänen suurin voittonsa on kotiosavaltio Vermontissa, jossa hän sai 97 000 ääntä enemmän kuin Clinton. Kaiken kaikkiaan Hillary Clinton on saanut noin 1,7 miljoonaa ääntä enemmän kuin Bernie Sanders.   

Näiden lukujen valossa Clinton on saanut huomattavasti etumatkaa tavallisissa puoluekokousdelegaateissa, joten Sandersille ei riitä pelkkä voitto vaan hänen täytyy voittaa suuresti. Clintonille sen sijaan riittää hyvin 2. sija tulevissa esivaaleissa valinnan varmistamiseksi. Näin suuret äänierot osoittavat myös sen ettei Sanders ole pystynyt vetoamaan tärkeisiin vähemmistöihin kuten latinoihin ja afroamerikkalaisiin. Sandersin ydinkannattajakunta lepää valkoisten nuorten ja alemman keskiluokan keskuudessa. Kannattajakuntien jakautuminen ja äänierot tuntuvat unohtuvan varsinkin suomalaisen vasemmiston fanaattisimpien Bernie Sanders fanien keskuudessa.
 
#FeelTheBern vaivaan olisi syytä nyt ottaa annos rokote H:ta.

Puoluekokousdelegaatit toisen supertiistain alla:

Hillary Clinton: 1234
Bernie Sanders: 579

Jäljellä: 2952

Tiistai tulee tuomaan voiton John Kasichille ja tappio Marco Rubiolle.

Suomen turvallisuusratkaisut pidettävä kansallisissa käsissä

.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak tulkitsee eilen julkaistussa kommentissa todennäköisyyden kasvaneen Ruotsin Nato-jäsenyyteen liittyen. Erityisesti näkökulma keskittyy korostamaan Ruotsin sosialidemokraattisen hallituksen "muuttunutta" kantaa. Kommentin keskeisin argumentti on pelko siitä, että Ruotsi hakee yllättäen Nato-jäsenyyttä ilmaan Suomea. Tällaiselle epäilylle löytyy toki pohjaa kun muistelee Ruotsin ratkaisua EY-jäsenyydestä 1990-luvun alussa

Nato-kysymyksessä Ruotsin hallituksen kanta ei kuitenkaan ole muuttunut. Ruotsin sosialidemokraateilla ja Suomen sosialidemokraateilla on vanhastaan hyvin tiiviit suhteet, eikä heiltä ole tullut tietoa kannanmuutoksesta Nato-jäsenyyteen. Fakta toki on, että Nato-jäsenyyden kannatus on noussut Ruotsissa. Fakta on kuitenkin myös se, että kannastaan epävarmojen osuus on lisääntynyt merkittävästi kyselyissä. Tällaiset tulokset heijastelevat enemmän ruotsalaisten epätietoisuutta lähialueidensa turvallisuustilanteesta kuin varauksettomasta kannatuksesta Natoa kohtaan.

Ulkopoliittisen instituutin pitäisi olla riippumaton tutkimuslaitos, jonka analyysit perustuvat faktatietoon. Tärkeintä on tuottaa ajankohtaista tietoa päättäjien tueksi. Eilisen kaltaiset kommentit ja ulostulot eivät vahvista instituutin asemaa vaan päinvastoin heikentävät sitä. Vielä muutama vuosi sitten Salonius-Pasternak toivoi itsekin puolueetonta Nato-keskustelua ja tutkijoiden omien mielipiteiden häivyttämistä analyyseista.

Suomen turvallisuuspolitiikan paradoksi

Charly Salonius-Pasternakin kommentti kuitenkin nostaa esille keskustelun tärkeyden ja toisaalta sen vaikeuden turvallisuuspolitiikkaan liittyen. Luonnollisesti hänen näkemyksensä aiheutti poliitikoissa vipinää ja keskustelu on jatkunut vilkkaana myös tänään.

Ulkopoliittisen instituutin kommentissa Ruotsin turvallisuuspolitiikan paradoksina on liittoutumattomuuden säilyttäminen mutta samalla halu tiivistää sotilaallisyhteistyötä. Suomen on Ruotsia huomattavasti moniulotteisempi: turvallisuuspolitiikkamme perustuu uskottavaan ja itsenäiseen puolustukseen, tiivistyvään puolustusyhteistyöhön Ruotsin kanssa, Euroopan unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä turvatakuihin ja toimintaan Naton rauhankumppanuusohjelmassa.

Tämä hyvin tuttu rimpsu toistuu poliitikkojen lausunnoissa aina kun näyttää siltä, että Suomea ollaan hivuttamassa erään sotilasliitonjäseneksi. Paradoksaalista poliitikkojen näkökulmassa on se, että halutaan olla kaikkialla mutta ei oikein kunnolla missään. Upseerien kanssa käymissäni keskusteluissa nousee jatkuvasti esille heidän toivottomuutensa edellä kuvattujen linjausten kanssa, poliitikkojen puheet ja teot tuntuvat olevan ristiriidassa.

Itsenäisenpuolustuksen turvaaminen edellyttää ilma- ja merivoimien kaluston merkittävää uudistamista mutta lisämäärärahoihin on suhtauduttu nihkeästi, eräässä vasemmistopuolueessa lisämäärärahat on suoranaisesti tyrmätty. Ruotsin kanssa halutaan tehdä yhteistyötä, mutta on epäselvää halutaanko suoranaista puolustusliittoa vai mitä. Euroopan unionin turvatakuut paljastuivat Pariisin terrori-iskujen jälkeen pelkäsi sanahelinäksi kun paljastui ettei Suomen lainsäädäntö mahdollista avunantamista tai sen vastaanottamista. Onneksi tähän on tulossa lakimuutos, tosin monta vuotta liian myöhään. Naton rauhankumppanuusohjelmassa halutaan olla mukana mutta turvatakuita ei haluta. Ja onhan meillä vielä Nato-optio. Kenelläkään muulla maalla sitä ei ole eikä Naton päässäkään tunnuta ymmärtävän mitä suomalaiset sillä tarkoittavat. Tiedä ymmärrämmekö itsekään.

Moniulotteista turvallisuusparadoksia suurempi ongelma on kuitenkin ratkaisujen ulkoistaminen Suomen rajojen ulkopuolelle. Liian usein mietitään mitä mieltä Moskovassa tai Tukholmassa ollaa kuin sitä, mikä olisi Suomen kannalta paras ratkaisu. Jos kokonaisturvallisuuden kannalta Nato on hyvä asia niin sitten jäsenyysprosessi kannattaa käynnistää. Jos taas liittoutumattomuus on Suomelle paras ratkaisu niin sitten on syytä panostaa resursseja uskottavaan puolustukseen. Ydinkysymys on se miten parhaiten turvataan Suomen ja suomalaisten turvallisuus? Ulko- ja turvallisuuspoliittiset ratkaisut tulee aina tehdä tämän kysymyksen perusteella.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Republikaanien kahtiajako pahenee minitiistain edellä

Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaalitaistelussa saavutettiin viikolla uusi pohja neljän jäljellä olevan republikaaniehdokkaan kohdatessa 11. kerran vaaliväittelyssä. Kaksituntinen väittely miljardööri Donald Trumpin, Teksasin senaattori Ted Cruzin, Floridan senaattori Marco Rubion ja Ohion kuvernööri John Kasichin välillä osoitti, että vaikka ehdokkaat ovat vähentyneet niin typeryys on lisääntynyt. Tämä selvisi heti väittelyn alussa Trumpin ja Rubion kuluttaessa aikaa kiistelemällä miehisyytensä koosta.

Väittelyssä Trumpin kolmesta haastajasta kaksi yritti koko ajan horjuttaa hänen asemaansa nostamalla esiin Trumpin heikkouksia presidenttinä, epäilivät hänen konservatiivisuuttaan ja olivat varmoja hänen häviämisestään Hillary Clintonille. Erityisesti Cruz hyökkäsi entisen syyttäjän kokemuksella ja varmuudella Trumpin kimppuun argumentoiden vahvasti hänen presidenttiyttään vastaan. Rubio puolestaan vaikutti pikkulapselta Donald Trumpin vieressä, joka epätoivoisesti yrittää saada karkkirahojaan takaisin hiekkalaatikolla.

Yksi vaaliväittelyn suurimmista häviäjistä olikin Marvo Rubio. Pystyäkseen päihittämään Trumpin kotiosavaltiossaan Floridassa, tulisi senaattorin ottaa etäisyyttä ykkösehdokkaakseen ja keskittyä esittelemään omaa linjaansa. Kuitenkin väittelyssä hän kulutti ensimmäinen tunnin kiistelemällä yhtäjaksoisesti Trumpin kanssa, kääntäen jokaisen kysymyksen hyökkäykseksi Trumpi vastaan.

Poikkeus ja ainoa presidentti lavalla oli jälleen Ohion kuvernööri John Kasich. Hän ei lähtenyt mukaan loanheittoon vaan pyrki selkeästi tuomaan esille poliittisia saavutuksiaan sekä visioitaan Yhdysvaltain tulevaisuudesta. Hän erottui positiivisesti keskeytyksien, loukkauksien ja typeryyksien sävyttämässä väittelyssä. Valitettavasti pätevyys ei ole ollut republikaanien esivaaleissa valttia vaan huomion ovat saaneet populistiset torailut ilman perusteita.

Kuluneella viikolla myös nähtiin historiallinen hetki esivaalitaistelussa kun vuoden 2012 presidentinvaalien republikaaniehdokas Mitt Romney ryhtyi avoimesti vastustamaan Donald Trumpin ehdokkuutta ja vetosi republikaaneihin ettei Trumpia valittaisi Republikaanisen puolueen ehdokkaaksi. Romney mukaan Trump presidenttinä vaarantaisi sekä Yhdysvaltain sisäisen- ja ulkoisenturvallisuuden sekä ajaisi Amerikan kaaokseen. Lisäksi Romney kyseenalaisti Trumpin pätevyyden liikemiehenä nostaen esiin epäonnistuneita hankkeita kuten Trump vodka, Trump yliopisto, Trump lentoyhtiö, Trump pihvit, jne. Romney on oikeassa, Trump laittanut nimensä mukaan hyvin huonoihin ja epäonnistuneisiin hankkeisiin. Kuten mm. tukenut Mitt Romney presidentiksi vuonna 2012.

Mitt Romney purkaus oli sellainen, jota ei ole nähty Yhdysvaltain politiikassa vuosikymmeniin. Edellisen kerran tämä tapahtui 1930-luvulla kun vuoden 1928 presidentinvaalien demokraattiehdokas Al Smith, ryhtyi vastustamaan aktiivisesti Franklin D. Rooseveltin uudelleenvalintaa vuonna 1936. Smith, ensimmäinen katolilainen joka pyrki presidentiksi, tulkitsi Rooseveltin New Deal - ohjelman liberaaleine linjauksineen johtavan totalitarismiin Yhdysvalloissa. Valtiovetoisessa elvytyksestä nähtiin vaarallisia esimerkkejä Saksasta ja Neuvostoliitosta. Kuuluisissa puheessaan Smith muistutti amerikkalaisille, että "voi olla ainoastaan yksi pääkaupunki - Washington tai Moskova."

"Minitiistai"

Supertiistain jälkeen ehdokkailla on edessään minitiistai 15. päivä maaliskuuta. Tuolloin esivaalit käydään Floridan, Illinoisin, Missourin, Pohjois-Carolinan ja Ohion osavaltioihin. Minitiistain esivaalit todennäköisesti ratkaisevat republikaanien presidenttiehdokkaan sillä kaikissa muissa osavaltioissa paitsi Pohjois-Carolinassa osavaltion voittaja vie kaikki puoluekokousdelegaatit. Heitä on jaossa 286, joten voitot ovat tärkeitä kaikille ehdokkaille.

Ohion kuvernööri laskee paljon minitiistain varaan. Voitto Ohiossa toisi 66 valitsijamiestä ja vahvistaisi kuvernöörin kampanjaa siirryttäessä Kanadan rajan vastaisiin osavaltioihin. Mikäli hän pystyisi saavuttamaan voittoja Ohion lisäksi Luoteis-Yhdysvaltain osavaltioissa hän pystyisi haastamaan Trumpin puoluekokouksessa. Tämä luonnollisesti edellyttää  Marco Rubion häviötä Floridassa ja jättäytymistä kisasta pois. Näin Republikaanien puolue-eliitille ainoa kelvollinen ehdokas olisi juuri John Kasich, jonka taakse puoluejohto pystyisi myös pakottamaan Marco Rubion.

Toinen minitiistain tärkeistä osavaltiosta on Floridan ja sen 99 puoluekokousedustajaa. Neljästä ehdokkaasta kaikki paitsi Ted Cruz ovat saaneet kannatuksen nuousuun Floridassa, mutta tästä huolimatta Donald Trumpin kärkiasema ei ole uhattuna. Trumpin kannatus osavaltiossa on 45 prosenttiyksikköä ja etumatka Rubioon on jo 19 prosenttiyksikköä. Marco Rubio ei uskonut kampanjassaan joutuvan tilanteeseen jossa hän oikeasti joutuu taistelemaan kotiosavaltion puoluekokousedustajista. Rubion mahdollisuuksia voittaa on vienyt täysi epäonnistuminen republikaanien esivaaleissa sillä hän on voittanut ainoastaan yhdessä osavaltiossa.

Mikäli Ted Cruzin kannatus jatkuu Floridassa, on John Kasichillä mahdollisuus nousta hänen edelleen. Tosin konkreettista hyötyä tästä ei ole voittajan viedessä kaikki puoluekokousedustajat. Esivaaleissa jo luopuneilta ehdokkailta on puoluekokoukseen jäänyt jaettavaksi 14 puoluekokousdelegaattia. Tämä määrä tulee nousemaan merkittävästi mikäli osa jäljellä olevista ehdokkaista heittää pyyhkeen kehään. Trumpin ehdokkuus voidaan vielä haastaa itse puoluekokouksessa, mutta on epäselvää onko puoluejohdolla kykyä viedä asia niin pitkälle, sillä Trumpin asema on hyvin vahva kuten puoluekokousdelegaattijaosta voidaan nähdä:

Donald Trump: 336
Ted Cruz: 234
Marco Rubio: 113
John Kasich: 27

Mahdollisuuksia Donald Trumpin syrjäyttämistä puoluekokouksessa heikentää äänimäärä, joka on puoli miljoonaa suurempi kuin Ted Cruzilla. Lisäksi Trump on voittanut suurimman osan esivaaleista suurella marginaalilla. Näiden ylikäveleminen heikentäisi republikaanien uskottavuutta jäsendemokratiaan pohjautuva puolueena.

P.S.

Republikaani puolue on ajautunut sisäiseen kaaokseen, mutta tulevalle presidenttiehdokkaalle aiheutuu ongelmia jakautuneen puolueen lisäksi uusimmat talousluvut. Viikolla Valkoinen talo tiedotti kuudessa vuodessa syntyneet 14,3 miljoonaa uutta työpaikkaa  ja työttömyys on paininut alhaisimmilleen kahdeksaan vuoteen. 4,9 prosentin työttömyys on vahvistanut presidentti Obaman kannatusta ja tuoreimmissa mittauksissa yli puolet amerikkalaisista katsoo presidentin hoitaneen työnsä hyvin tai erittäin hyvin.
Alhainen työttömyys on vahvistanut presidentti Obaman ja demokraattien asemia.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Viimeinen taistelu ennen supertiistaita

Ohion kuvernööri John Kasich
Yhdysvaltain kansallislaululla aloitettu vaaliväittely kokosi yhteen Republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaat viimeiseen kohtaamisen ennen supertiistaita. 10. vaaliväittelyssä kohtasivat jäljellä olevat viisi ehdokasta: Trump, Cruz, Rubio, Kasich ja Carson. 

Koko väittelyn ajan Marco Rubio ja Ted Cruz yrittivät aktiivisesti haastaa Donald Trumpia tässä onnistumatta. Tuttuun tyyliin Donald Trump jauhoi linjauksillaan muut ehdokkaat suohon eikä provosoitunut tai edes hermostunut muiden ehdokkaiden hyökkäyksistä. Rubion ja Cruzin nostaessaan esiin miten Trump on tekopyhä puhuessaan amerikkalaisten työpaikoista vaikka on itse palkannut puolalaisia töihin. Tähän Trump vastasi, että hän on sentään palkannut kymmeniätuhansia ihmisiä ja tarjonnut heille töitä, Rubio ja Cruz eivät yhtään. 

Donald Trump lähtee selkeänä ennakkosuosikkina supertiistaihin ja odotettavissa on voittoja useissa osavaltioissa. Republikaanijohdon suosikkina ollut Marco Rubio on hankalassa tilanteessa. Hän on tällä hetkellä kolmantena eikä ole voittanut vielä yhtään esivaalia. Itse asiassa hän on voittanut ainoastaan seitsemän piirikuntaa Iowassa ja Etelä-Carolinassa. Tällaisella menestymisellä ei uskottavasti tavoitella republikaanien presidenttiehdokkuutta.

Eilisessä vaaliväittelyssä nousi esille se, miten viiden ehdokkaan joukossa oli vain yksi presidentti: John Kasich. Ohion kuvernööri esiintyi kahden tunnin väittelyssä maltillisena, rakentavana ja rationaalisena ehdokkaana. Esimerkiksi kysyttäessä avioliitto-oikeudesta samaa sukupuolta oleville hän vastasi ettei kannata asiaa mutta korkein oikeus on asiasta linjannut, joten asiasta on turha keskustella ja siirtyä eteenpäin.

Muiden ehdokkaiden keskittyessä nykyisen presidentin syyttelyyn talous- ja maahanmuuttopolitiikasta, otti Ohion kuvernööri etäisyyttä muihin ehdokkaisiin ja esitteli omia linjauksiin talouspolitiikasta. Hän piti talouskasvua parhaimpana keinona parantaa uusien siirtolaisten ja vähemmistöjen asemaa, joka hyödyttäisi koko kansakuntaa. Talouspolitiikassa Kasich selkeästi päihittää muut ehdokkaat. Ennen kuvernöörinvirkaa hän oli jäsenenä Yhdysvaltain kongressissa ja oli osaltaan vastuussa viimeisestä ylijäämäisestä budjetista, joka Yhdysvalloilla on ollut. Tämän hän myös toi esille väittelyssä.

Jo useissa vaaliväittelyissä John Kasich on osoittanut, että republikaaniehdokkaista hän pystyisi parhaiten rakentamaan kompromisseja demokraattien kanssa sekä yhdistämään jakautuneen kansakunnan. On kuitenkin valitettavaa, että varsin populistiseksi äityneessä esivaalitaistelussa ei rationaaliselle ehdokkaalle ole ollut sijaa. Supertiistaina ei ole odotettavissa kauheata menestystä Ohion kuvernöörille. Mikäli republikaaneista jonkun pitäisi voittaa marraskuun presidentinvaalit, olisi se ilman muuta John Kasich.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Trump voittaa Etelä-Carolinassa ja Kasich jatkaa nousuaan

John Kasich, Jeb Bush, Ted Cruz, Donald Trump, Marco Rubio, Ben Carson
Republikaanien esivaalit ovat siirtyneet New Hampshiresta Etelä-Carolinaan. Huomenna
järjestettävissä esivaaleissa on enää kuusi ehdokasta jäljellä, sillä New Hampshiren jälkeen Carly Fiorina ja Chris Christie ovat keskeyttäneet kampanjansa Kumpikaan heistä ei ole julkisesti ilmoittautunut kenenkään tueksi, joten kukaan ehdokkaista ei ole päässyt nauttimaan heidän tarjoamastaan nosteestaan. Yhdysvalloissa luopuvilla ehdokkaille on varsin suuri merkitys ääntenohjailuissa lopuille ehdokkaille.

Potentiaalisia tuensaajia Fiorinan osalta ovat selvästi talouspolitiikan johdosta John Kasich ja Jeb Bush. Chris Christiesin tukea odottaa moni jäljelle jääneistä ehdokkaista, sillä hän toisi poliittisen osaamisen lisäksi myös rahoittajia mukanaan. Maltillisena republikaanina hän myös saattaa kääntää katseensa Kasichiin ja Bushiin. Mikäli hän kuitenkin kuuntelee tarkasti republikaanijohdon toiveita, hän siirtyy tukemaan Marco Rubiota.

Donald Trump on johtanut Etelä-Carolinassa elokuusta 2015 lähtien, joten hänen asemansa ei ole uhattuna osavaltiossa. Mikäli hänessä ei olisi presidenttiaineista hän olisi pudonnut kärjestä jo viime syksyn möläytyksien aikana. Alkuvuoden ajan hänen kannatuksen on pysynyt osavaltiossa 30-40 prosentin välissä, joten maltillisesti arvioiden Trump tulee voittamaan noin 30 prosentin kannatuksella.

Toisena Etelä-Carolinassa on Ted Cruz, jonka kannatus on vaihdellut 20 prosentin molemmin puolin. Hän ei ole pystynyt vetoamaan toivotusti republikaaniäänestäjiin ja hänen kannatustaan on nakertanut Marco Rubio, joka on tällä hetkellä gallupeissa kolmantena. Rubio on onnistunut nostamaan kannatuksensa ensimmäisen kerran yli 17 prosentin Etelä-Carolinassa. Kuitenkin aika Donald Trumpin päihittämiseksi loppuu kesken, huolimatta kuvernööri Nikki Haleyn tuesta Floridan senaattorille. Kuvernöörin tuki ei auta häntä voittoon mutta nostaa Rubion toiseksi ohi Ted Cruzin

Bushien dynastia on voittanut Etelä-Carolinassa aina mutta nyt osavaltio ei ole suosiollinen suvun kolmannelle presidenttiehdokkaalle. Alkuvuoden mittauksissa Jeb Bush on saanut tyytyä noin 10 prosentin kannatukseen. Edes veljen ja ex-presidentti George W. Bushin vetoapu ei ole riittänyt vakuuttamaan osavaltion republikaaneja. Lauantain vaaleissa hänen kannatuksensa tulee jäämään 10 prosentin tienoille. Ainoa jännitys kohdistuu ainoastaan siihen pystyykö hän pitämään Ohion kuvernööri John Kasichin takanaan.

Odotettu menestys New Hampshiressä on tuonut Kasichille nostetta myös Etelä-Caroliinaan. Reilussa kymmenessä päivässä hän on onnistunut nostamaan kannatuksensa 1,5 prosentista 10 prosenttiin ja on tasoissa Jeb Bushin kanssa. On todennäköistä, Ohion kuvernööri päihittää Floridan entisen kuvernöörin.

Neurokirurgi Ben Carsonin syksyllä alkanut ennennäkemätön nousu on sulanut ennennäkemättömällä vauhdilla. Pitkään toisena esivaaleissa juhlinut Carson on pudonnut viimeiseksi. On suorastaan ihme jos hän ei jättäydy pois kisasta ennen Nevadan esivaaleja.

Kannatuksenjakautuminen lauantain esivaaleissa:
 
Donald Trump n. 30 %
Marco Rubio n. 19 %
Ted Cruz n. 17 %
John Kasich n. 11 %
Jeb Bush n. 10 %
Ben Carson n 7%

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

New Hampshire ei tarjonnut yllätyksiä

New Hampshiren voittajat Bernie Sanders ja Donald Trump
Eilinen spekulaationi New Hampshiren esivaaleista on nyt todellisuutta ja yllätyksiä ei tapahtunut. Demokraateilla Sanders otti odotetun voiton ja republikaaneilla marssijärjestys muuttui Iowasta ennustetusti.

Republikaanit

Donald Trumpin heinäkuusta asti kestänyt johtoasema New Hampshiressa ei katkennut ja hän otti selvän voiton keräten 35 prosentinkannatuksen. Politiikan ulkopuolelta tulevalle ehdokkaalle tämä on varsin hyvä tulos ja pakottaa muut ehdokkaat ottaa Trumpin ehdokkuus vakavasti. Hän ei ole enää pelkkä kovaääninen populisti, jolle gallupit ovat ennustaneet nostetta, vaan esivaalit voittanut henkilö, jonka kannatus on todellista. Trumpin selkeä ykköstila tulee vaikeuttamaan muiden ehdokkaiden asemaa kampanjoinnin siirtyessä etelän osavaltioihin.

Eilinen arvio Ohion kuvernööri John Kasichin tuloksesta osuin oikeaan. Maltillisena republikaanina tunnettu Kasich pystyi vakuuttamaan osavaltiossa ja ohittamaan selkeällä marginaalilla Iowan esivaaleissa voittaneen Ted Cruzin. Puheessaan kannattajilleen esivaalien ratkettua Kasich vaikutti jo valmiiksi presidentilliseltä vedotessaan amerikkalaiseen ja luodakseen yhtenäisyyttä ja uskoa tulevaisuuteen. Linja on varsin toimiva kun yksikään muu republikaaniehdokas ei ole hakenut yhtenäisyyttä vaan tehneet kaikkeansa lyödäkseen kiiloja sinne tänne.

Odotetusti Iowan voittaja Ted Cruz ei pärjännyt New Hampshiressa. Yhdysvaltain liberaaleimmassa osavaltiossa ei uskonnollinen hurmos toimi. Uskonnollisuus vaikutti myös Marco Rubion huonoon tulokseen yhdistettynä katastrofaalisella esiintymisellä edellisessä vaaliväittelyssä. Karismastaan huolimatta Rubiolla on nyt uskottavuusongelma, joka pitää korjata nopeasti.  Yli 10 prosentin kannatuksella Jeb Bush onnistui pitämään päänsä pinnalla. Tulos ei kuitenkaan lupaa hyvää seuraaviin esivaaleihin ja hänellä on lähes mahdoton tehtävä raivata tiensä republikaanienehdokkaaksi.

Bush ei vielä joutunut pudotuspeleihin mutta Christiellä, Fiorinalla ja Carsonilla on nyt pohdinta edessä: koska jättää kilpailu ja kenen ehdokkaan taakse siirtyä. New Jerseyn kuvernööri Chris Christie ei onnistunut ylittämään 10 prosentin haamurajaa ja hänen kampanjansa on ohitse. 7,5 prosenttia New Hampshiressa ei yksinkertaisesti riitä vakuuttamaan rahoittajia ja tukijoita hänen menestymismahdollisuuksista. 

Puoluekokousdelegaatteja tällä hetkellä:

Donald Trump: 16
Ted Cruz: 8
Marco Rubio 7
John Kasich: 4
Ben Carson: 3
Jeb Bush: 1
Carly Fiorina: 1
Chris Christie: 0

Demokraatit

Bernie Sandersin voitto Hillary Clintonista oli odotettua suurempi, karkeasti luvuin 60-40. Näin iso marginaali vahvistaa Sandersin asemaa ja on jo pakottanut Clintonin kampanjan muuttamaan strategiaansa. Suunnitelma ehdokkuuden ratkeamisesta jo helmikuussa on siirretty maaliskuulle.

Ikä oli yllätyksettömästi kannatusta jakanut tekijä. Clinton keräsi enemmistön ainoastaan 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien keskuudessa. Muutoin Sanders pesi koko pöydän. Selkeä voitto ei New Hampshiressa ei kuitenkaan takaa varmaa nostetta Sandersille sillä tulevissa esivaaleissa Etelä-Carolinassa ja Nevadassa rotu alkaa näyttelemään ikää suurempaa roolia kannattajien jakautumisessa. Nyt viimeistään nähdään pystyykö Sanders vetoamaan ei-valkoiseen äänestäjäkuntaan. Tämä on nimittäin elinehto, mikäli hän haluaa varmistaa demokraattienehdokkuuden.

Puoluekokousdelegaatteja tällä hetkellä:

Hillary Clinton: 431
Bernie Sanders: 50

tiistai 9. helmikuuta 2016

Hillary Clinton on ainoa, jonka ei tarvitse voittaa New Hampshiressa

New Hampshiren esivaalien kärkiehdokkaat. Lähde JSTOR
Demokraattien ja republikaanien esivaalit ovat siirtyneet Iowasta New Hampshireen. Hyvin konservatiivisesta ja uskonnollisesti kolmen miljoonan asukkaan osavaltiosta on siirrytty 1,3 miljoonan asukkaan liberaalin osavaltioon, jossa mm. joka toinen asukas ei usko Jumalaan. Luku on korkein koko Yhdysvalloissa.

Äänestäjäkunnan vaihtuminen näin merkittävästi aiheuttaa muutoksia republikaanien ehdokasjoukossa. Real Clear Politcs sivuston mukaan kannatuksen keskiarvo on republikaaniehdokkaiden joukossa seuraava:

Donald Trump 30,7
Marco Rubio 14,4
John Kasich 13,0
Ted Cruz 12,4
Jeb Bush 11,3
Chris Christie 5,4
Carly Fiorina 4,7
Ben Carson 2,9

Ehdokkaista Donald Trump on johtanut New Hampshiressa heinäluusta 2015 suurella marginaalilla, joten hänen voittonsa on varma. Muiden republikaaniehdokkaiden kohdalla kyseessä alkaa olla pudotuspeli, huomisaamuun mennessä ehdokasjoukko tulee harvenemaan.

Alhaiset kannatusluvut eivät ole haitanneet Fiorinaa ja Carsonia. Perinteisistä poliitikoista poikkeavina ehdokkaina he vielä saattavat jatkaa kampanjointia seuraaviin esivaaleihin. Sen jälkeen on kuitenkin aika hyväksyä tosiasiat ja jättää kilpailu Valkoisesta talosta muille.

New Jerseyn kuvernööri Chris Christien on pakko saada vähintään yli 10 prosentin kannatus mikäli hän mielii jatkaa kisassa New Hampshiren jälkeen. Tavoite on haastava mutta ei mahdoton. Edellisessä vaaliväittelyssä hän oli yksi illan voittajista ja tällä on ollut nostetta viime hetken kannatukseen.    

Nelikko Rubio, Kasich, Cruz ja Bush taistelevat tiukasti toisesta paikasta. Iowan voittaja Ted Cruzille New Hampshire ei ole suosiollinen, hänen edustamansa äärikonservatiivisuus ja uskonnollisuus ei ole äänestäjille ykkösasia Uudessa-Englannissa. Maltillinen republikaani Kasich voi yllättää pragmaattisella linjalla, päätyminen Rubion ohitse toisi paljon kaivattua nostetta ja rahoitusta kampanjalle.

Republikaanijohdon suosikilla Marco Rubiolla on täysityö palauttaa uskottavuutensa edellisen vaaliväittelyn jälkeen. Epäonnistuminen ei ollut kohtalokasta mutta aiheuttaa haittaa hänelle ei pelkästään muiden republikaanien vaan myös demokraattien taholta. Demokraatit ovat jo ottaneet kaiken hyödyn irti Rubion väittelyssä monotonisesti toistamasta lauseesta: "Barack Obama knows exactly what he's doing." Mikäli Rubiosta tulee republikaanien presidenttiehdokas tulee edellä mainittu lause varjostamaan hänen kampanjaansa. 

Presidenttidynastiaan kuuluvalla Jeb Bushilla on New Hampshireissa kaikki pelissä. Mikäli hän ei päädy kolmen kärkeen on hänen kampanjansa ohitse. Kenties Valkoisessa talossa on jo nähty riittävän monta Bushia.

Demokraattien puolella Bernie Sanders johtaa luvuin 54-41 Hillary Clintonia. New Hampshire on Sandersin kotiosavaltion naapuri, joten hänen voittonsa on oletettu. Kysymys on ainoastaan siitä kuinka suurella marginaalilla hän ottaa voiton. Mikäli ero jää alle kymmeneen prosenttiin on se tappio Sandersille. Ei olisi ensimmäinen kerta Yhdysvaltain vaaleissa kun voittajan todetaan hävinneen. "Pärjäsi odotetusti" on lause, jota Sanders ei halua kuulla tuloksenselvittyä.

Puolueiden ehdokasjoukossa on ainoastaan yksi, jonka ei tarvitse voittaa New Hampshiressa: Hillary Clinton. Entisellä ulkoministerillä on katse jo Carolinassa ja Nevassa, joissa hän johtaa Sandersia. Clintonin tilannetta helpottaa vielä se, että tulevissa esivaaleissa afroamerikkalaiset ja latinot ovat merkittävässä roolissa. Heihin Sanders ei ole onnistunut vetoamaan toivotulla tavalla.

torstai 14. tammikuuta 2016

Jakaako ulkoministeri Soini eurooppalaiset arvot?

Euroopan unioni ja sitä edeltäneet organisaatiot syntyivät halusta luoda kestävä rauha sotivaan maanosaan. Ranska ja Saksa haluttiin sitoa taloudellisesti niin tiivisti yhteen, ettei 1900-luvun alkupuolen suursodat olisi enää mahdollisia. 1950-luvulla kuuden valtion muodostamasta hiili- ja teräsyhteisöstä on kehittynyt vuosikymmenien aikana 28 maan taloudellinen ja poliittinen liitto.

Entisistä kilpakumppaneista on tullut liittolaisia ja kylmän sodan päättymisen jälkeen mahdollistunut itälaajentuminen on lähentänyt Euroopan maita entisestään. Rauha on säilynyt ja jäsenmaat ovat vihkiytyneet kunnioittamaan demokratian, vapauden, sekä kansalais- ja ihmisoikeuksien periaatteita.

Todellisuus on kuitenkin valitettavasti kehittymässä toisenlaiseksi. Unelma rajattomasta Euroopasta on mennyt realismin edelle ja itälaajentumisten seurauksena unioniin on liittynyt maita joiden kohdalla voidaan kyseenalaistaan perusarvojen toteutuminen. Kaikki Itä-Euroopan maat eivät olleet valmiita ja osa ei olisi vieläkään valmis unionin jäseneksi.

Romania ja Bulgaria ovat pitkään polkeneet vähemmistöjen, erityisesti romanien oikeuksien, korruptio on yleistä, eivätkä kansalaisvapaudet toteudu. Unkarin demokratiakehitys on mennyt vain huonompaan suuntaan ja  nyt Puolassa uusi hallitus on ryhtynyt koviin toimiin lehdistön- ja ilmaisunvapauden rajoittamiseksi. Näiden maiden hallitukset ja johtajat on toki valittu demokraattisten vaalien kautta ja enemmistö kansalaisista on näin antanut heille tukensa.

Kuitenkaan yksikään hallitus, yksikään johtaja, ei voi ryhtyä länsimaisessa demokratiassa murtamaan perusarvoja. Euroopan historiasta löytyy aivan liikaa esimerkkejä, joissa demokratian kautta on lopulta tuhottu demokratia. Siksi on hyvä, että Euroopan unionin on ryhtynyt toimiin Puolan hallituksen harjoittaman politiikan johdosta ja osoittaa, ettei yksittäisellä jäsenmaalla ole veto-oikeutta unionin arvoihin.

Siksi olen hyvin hämmästynyt ulkoministeri Soinin plokikirjoituksesta, jossa hän toteaa seuraavaa:

"Puolassa pidettiin vapaat ja rehelliset vaalit. Valta vaihtui ja vaalitulos vaikuttaa harjoitettavan politiikan sisältöön.  Se kai on vaalien tarkoitus, äänestyslipun voimaa.

EU- komissio alkaa mestaroimaan Puolan asioita. Historia ei ole näköjään opettanut EU-uskovaisille yhtään mitään.

Vaaleilla valitsematon EU- byrokraatti ei voi kävellä itsenäisen vaaleilla valitun päättäjän yli."

Suomen ulkoministeri antaa näin tukensa Puolan toimille, jotka  heikentävät lehdistön- ja sananvapautta. Jakaako Suomen ulkoministeri unionin perusarvot, jotka samalla ovat myös länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen ja näin ollen myös Suomen arvot?

Heikki Haavisto, Paavo Rantanen, Tarja Halonen, Erkki Tuomioja, Ilkka Kanerva ja Alexander Stubb. He ovat olleet Suomen ulkoministereinä unioni jäsenyyden ajan. Kertaakaan heiltä ei kuultu yhtä vähätteleviä lausuntoja kansalaisvapauksia kohtaan kuin nykyiseltä ulkoministeriltä.

Nykyinen hallitus on keskenään ristiriidassa katupartioista ja nyt näyttää siltä, että ulkoministeri Soini vetää aivan omaa linjaa suhteessa kansalaisoikeuksiin. Onko Soinin lausunto ulkoministerinä myös siis Suomen hallituksen linja? Toivottavasti vastaus on ei ja se myös tuodaan esille.

Ulkoministeri Soinin toimintaa seuratessa voin vain todeta, että Erkkiä on ikävä.