Hallituksella ei tällä hetkellä näytä olevan käsissään muuta
konkreettista kuin kaaoksia ja kriisejä. Demareiden saavutukset hallituksessa,
kuten perusturvan merkittävä parantaminen, ovat jääneet ympärillä vellovan
eurokriisin sekä kuntauudistuksen varjoon. Näiden lisäksi käynnissä on vielä
muutama muu hanke, joiden osalta demareiden tilanne ei näytä ruusuiselta. Huolimatta
vähän väliä nimitettävistä uusista työryhmistä sote uudistus polkee
paikoillaan. Paljon hehkutettu vanhuspalvelulaki ei ole vielä edes voimassa,
joten sen hyötyjä ei voi vielä todentaa. Viimeaikaiset talouslinjaukset ovat
nostaneet esille huolen siitä, ymmärtävätkö ministerit edes mistä ovat
päättämässä. Ainoana valopilkkuna on nuorisotakuu, joka näyttää etenevän
suhteellisen kitkattomasti.
Kuluneiden 18 vuoden aikana SDP:n kannatus on laskenut yli
12 prosenttia. Vuosien 1995–2011 eduskuntavaaleissa kannatuksen laskua on ollut
9,1 prosenttia. Kysymyksessä ei siis ole pelkästään nykyisen hallituksen
politiikasta aiheutuva laskusuhdanne vaan kyseessä on pitkäkestoisempi trendi. Tilanteen
korjaamiseksi ja puolueen kannatuksen kääntämiseksi nousuun ei pelkät ja
itsetutkiskelut auta vaan nyt tarvitaan tekoja. Ennen kaikkea SDP tarvitsee
selkeän poliittisen linjan.
Historiansa valossa SDP:llä on mahdollisuus saavuttaa yli 30
prosentin kannatus vaaleissa kuin vaaleissa. Tätä käsitystä tukevat myös viimeaikoina
tehdyt kannatuspotentiaalimittaukset, joissa SDP saa järjestelmällisesti
reilusti yli 30 prosentin kannatuksen. Tällaisen potentiaalin realisoituminen
edellyttää kuitenkin selkeitä muutoksia puolueen linjassa sekä tavassa toimia.
Viimeistään nyt tulisi huomata konsensuspolitiikan ajan
olevan ohitse. Liiallinen konsensushakuisuus ei ole pelkästään SDP:tä vaivaa
ongelma vaan se näkyy kaikissa puolueissa. Tavallinen kansalainen ei pysty
erottamaan puolueita toisistaan ja tämä osaltaan näkyy kansalaisten
passivoitumisena vaaleja kohtaan. Äänestämällä ei uskota pystyttävän
vaikuttamaan, koska yhteiskunnallinen tilanne ei kansalaisten silmissä muutu,
huolimatta siitä ketkä kulloinkin maata johtavat. Sen sijaan, että pyritään maksimoimaan
kannatusta olemalla kaikkien kanssa samaa mieltä, tulisi keskittyä ajamaan
SDP:n perinteisen kannattajakunnan asiaa; duunareiden ja vähempiosaisten
asemassa riittää kyllä parannettavaa.
SDP:n keinot toimia ovat vanhastaan perustuneet laajaan
yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, vahvaan organisaatioon sekä kansalaisten aktivoimiseen.
Tämä toimi hyvin vakaassa maailmassa, jossa yhteiskunnan muutokset olivat
ennustettavia, selkeitä ja hitaita. Nyt niin sisä- kuin ulkopoliittisetkin
tilanteet muuttuvat entistä kiihtyvämmällä vauhdilla, ja kuten esim. eurokriisi
on osoittanut, niiden suuntaan ei pystytä ennustamaan.
Vaaleihin passiivisesti suhteutuvien kansalaisten
aktivoiminen ja liikkuvien äänestäjien houkutteleminen edellyttää selkeätä
politiikkaa ja pitkäntähtäimen suunnitelmia, yli vaalikausien meneviä
tavoitteita. SDP:n kannatus on aina ollut korkeimmillaan kun puolueella on
ollut ”suuri tehtävä” suomalaisessa yhteiskunnassa, oli kysymyksessä sitten
äänioikeustaistelu 1900-luvun alussa tai hyvinvointivaltion rakentaminen, SDP
on aina ollut enemmän rakentava kuin säilyttävä puolue. Meidän demareiden
tuleekin löytää uusi ”suuri tehtävä”, jota varten puolue on olemassa. Pelkkä
hyvinvointivaltion säilyttäminen ei houkuta kansalaisia äänestämään SDP:tä
tulevaisuudessa. Näin ollen valtiohoitajapuolueen asema, joka vastuullisesti
hoitaa Suomen asioita, ei ole tavoiteltava asema vaan siitä on päästävä
irti.
