Lomautuksiin ryhdyttiin.

Valtuusto päätti äänin 26-6 kunnan henkilöstön lomautuksesta viiden päivänajaksi vuoden loppuun mennessä. Lomautuksista suurin osa koostuu opettajista, jotka eivät ottaneet paljoa vapaaehtoisia vapaita. Henkilökohtaisesti päätös ei todellakaan ollut, mutta vähäisistä vaihtoehdoista ainoa oikea.

Lomautuksella saavutettava 150.000 euron säästö auttaa painamaan alijäämäisen budjetin minimiin. Kylmä tosiasia on se, että 31.12.2009 mennessä kuluja täytyy leikata noin 420.000 euron edestä. Kunnallisveron tai muiden maksujen korottaminen ei tässä tilanteessa auta yhtään niiden kohdistuessa vasta ensi vuoden talousarvioon, joten lomautus on ainoa tarpeeksi säästöä tuottava keino tässä tilanteessa.

Viikkojen ajan on maalailtu kauhukuvia siitä miten koko järjestäytynyt yhteiskunta romahtaa jos opettajat lomautetaan viideksi päiväksi. Lomautusasian käsittelyssä olen huomannut miten paljon on tunnepitoisesti suhtauduttu tähän asiaan ja se näkyi myös illan valtuustossa. Rationaalisesti ajateltuna lomautuksessa ei edes ole kyse kuin kahdesta varsinaisesta koulupäivästä, sillä kolme muuta lomautuspäivää hoidetaan erilaisia ”teemapäiviä” karsimalla, jolloin koulunkäynti toimisi muutenkin vain puoliteholla. Lisäksi varsinaisesti mitään lakia opettajien lomautuksienaikana ei tulla rikkomaan ja valtuusto ei tässä suhteessa ole toiminut laittomasti. Asioita kannattaa myös suhteuttaa sillä tänä vuonna lomautetut valtion ja kuntien palveluksessa olevat henkilöt ovat vain murto-osa siitä mitä yksityinen sektori on tänä vuonna irtisanonut tai lomauttanut. Viiden päivän lomautuksella palvelut säilyvät suhteellisen samalla tasolla ja kaikki saavat pitää työpaikkansa.

Ikäviä päätöksiä ei ole koskaan miellyttävä tehdä, mutta joskus se on välttämättömyys. Illan kokous oli tähänastisen valtuustourani vaikein ja uskon, että yhtä vaikeita päätöksiä on vielä tulossa seuraavien vuosian aikana. Valtuutettuna minun on ajateltava koko kunnan etua, on ehkä vaikea ymmärtää miten lomautuspäätös voi olla kunnan etu, mutta se auttaa suuresti kunnan toimintakyvyn säilymisessä.

JYY:n edustajistovaaliehdokas nro. 45!

Kirjoitus julkaistu Demariopiskelijoiden Pätkätyöläinen-lehdessä

Yliopisto ei ole taloutta vaan opiskelijoita varten.

Uusi yliopistolaki selkeyttää yliopiston asemaa sekä hallintoa. Myös opiskelijoiden edut on huomioitu laajasti. Laissa on kuitenkin yksi iso mutta: talouden liiallisen korostunut asema.

Uusi laki mahdollistaa laaja-alaisen varainkeruun ja pääoman kasvattamisen. Luonnollisesti tämä on hyvä asia, parempi taloudellinen asema on etu opiskelijalle sekä koko yliopistolle. Tällöin pystytään kohdentamaan tutkimus- ja opetusresursseja oikein ja laajentamaan toimintaa kansainvälisesti. Kuitenkin taloudellisen pääoman jakaminen eri oppialojen kesken tulee aiheuttamaan ongelmia, niiden joutuessa toisistaan eriarvoiseen asemaan.

Luonnontieteelliset, taloustieteelliset ja informaatioteknologiset alat saavat yrityksiltä huomattavasti enemmän tukea kuin humanistiset alat. Taloudellisten lähtökohtien saadessa ylivallan on vain luonnollista, että sijoitetulle pääomalle odotetaan ja halutaan mahdollisimman suurta tuottoa. Käytännön sovelluksia kehittävät tieteenalat pärjäävät tässä kilpailussa paremmin kuin sivistysyliopiston perustan muodostavissa humanistisissa aloissa. Viime kevään laajat mielenosoitukset yliopistolakia vastaan osoittavat opiskelijoiden olevan yhtenäisellä kannalla asian suhteen.

Yliopiston vanhastaan nauttima autonomia on uhattuna, sillä yrityksiltä virtaavat miljoonalahjoitukset tai pikemminkin sijoitukset murtavat sivistysyliopiston perustan tehden siitä markkinavoimien ehdoilla toimivan koneiston, jonka päätarkoituksena on pääoman kasvattaminen akateemisuuden kustannuksella. Raha menee opiskelijoiden edelle.

Yliopistolaissa korostetaan sanoja liiketoiminta, pääomatulo ja säätiöittäminen, vaikka pääpaino pitäisi olla sivistyksessä, opetuksen vapaudessa ja tieteellisessä tutkimuksessa.

Nykyinen yhteiskunta pyörii jo liikaa kvartaalitalouden ympärillä. Taloudellisen menestyksen ja voiton maksimoinnin tieltä on romutettu sosiaalinen hyvinvointi ja tasa-arvo, perheen asema yhteiskunnan perustana ja nyt sivistyksen vapaus. Kaikki ne arvot joille suomalainen yhteiskunta on rakennettu, on romutettu markkinavoimien alle.

Minä ja monet tuhannet muut ovat tulleet yliopistoon saadakseen koulutuksen, eivät kilpaillakseen opiskelijatovereiden ja eri tieteenalojen kanssa saadakseen suurempaa vaurautta omille yksiköilleen. Kilpailua kerkeää jokainen käymään tarpeeksi oman työuran alkaessa. On järkyttävää nähdä miten markkinoiden etua ajava porvarihallitus on ulottanut hyvinvointivaltion purkamiseen tähtäävät toimensa suomalaisen sivistyksen linnakkeeseen. Itse lupaan toimia ja käyttää kaikkia käytettävissä olevia keinoja sen puolesta, ettei Uno Cygnaeuksen 1863 perustaman opettajankoulutuksenseminaarin perinnöstä luotua Jyväskylä yliopistoa tulla uhraamaan kapitalismin alttarille.

Humanistikukkulalla aikaa viettävänä tahdon sanoa: rahan keräämisestä ei saa tulla yliopiston päätehtävää!

Kokit lisääntyvät, mutta soppa ei vaan parane.

Kolumni julkaistu Keski-Suomen Viikko-lehdessä 15.10.

Timo Kallin antama melko varomaton lausunto vaalirahoituksestaan aukaisi portit pitkään vaietulta salaisuudelta: Suomesta löytyy myös korruptiota. Suomalainen häveliäisyys toimii kuitenkin myös korruptiossa, sillä paljastukset ovat olleet Euroopan mittakaavassa varsin pieniä. Asian selvittäminen ei ole puolentoista vuoden aikana edennyt juuri ollenkaan, yksi palo on saatu sammutettua, toinen on jo syttynyt. Puolueet eivät ole paljon selvitysapua antaneet, tietoa on pantattu ja odotettu muiden puolueiden ratkaisuja. Julkaisemiset ovat tapahtuneet vasta sitten kun niistä on saanut lukea jo Helsingin Sanomista.

Missä tahansa muussa sivistysvaltiossa päitä olisi jo pudonnut ja poliitikot eronneet, mutta näin ei käy Suomessa. Suomalainen johtajauskollisuus on sen verran vahvaa, että yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan siirtymistä hallituksen rivijäseneksi pidetään riittävänä ”rangaistuksena”.

Tällä viikolla saavutettiin jälleen yksi etappi vaalirahoituksen loputtomassa suossa. Lauri Tarastin johtama työryhmä on saanut valmiiksi suosituksensa vaalirahoituksen muuttamisesta. Kompromissina syntyneessä esityksessä on huomio kiinnitetty lahjoituskattoihin ja tulevaisuudessa on selkeät rajat eri vaalien tukimäärille.

Ei ole mitään väliä sillä kuinka paljon ehdokas saa kerättyä tukea vaalikampanjaansa. Oli kysymyksessä sitten 10.000 tai 100.000 euroa, ehdokasta ei pitäisi rankaista hyvästä kampanjarahan hankinnasta. On ehdokkaan omasta moraalista selkärangasta kiinni antaako hän tukijoidensa etujen vaikuttaa hänen ajamaan politiikkaan. Vaalitukea voi ottaa vastaan vaikka kuinka paljon ja pystyy silti toimimaan ilman tukijoiden puuttumista politiikanlinjaan. Henkilöt jotka antavat rahan ohjailla itseään ja eivät osaa erottaa mikä on lahjoittajien etu ja mikä yhteiskunnan etu voivat aivan hyvin jättää politiikan ja vaihtaa alaa lobbariksi.

Toimittajat ovat ansioituneesti pitäneet juttua yllä ja päivääkään ei ole saatu olla rauhassa ilman uutisointia vaalirahoituksesta. Lehdistö onnistuneesti sahannut omaa oksaansa suurimman osan vaalirahoituksesta mennessä mainontaan. Kuka ehdokas tämän ryöpytyksen jälkeen haluaa mainostaa missään mediassa?

Toivottavasti reilun vuoden kulutta olevissa eduskuntavaaleissa nähdään selkeää kannasottoa kansalaisilta nykyisiä poliitikkoja kohtaan.

Jäämme innolla odottamaan millaisia käänteitä tragikoominen näytelmä tulee vielä saamaan.

Tartar-asiaa.

Keskisuomalaisessa (9.10) oli juttu Nisulanmäen koulun oppilaista, joista 9 G-luokkalainen Elias Meronen lähetti terveisiä Muuramen päättäjille: ”pakkoruotsi pois ja rahat kastikkeeseen”.

Valitettavasti kunnalliset päättäjät eivät voi tehdä mitään pakkoruotsin poistamiseksi, vaikka halua olisi.

Pienen selvittämisen jälkeen löytyi syy tartarkastikkeen puuttumiseen. Säästösyistä keskuskeittiö on joutunut karsimaan kuluja ja syksyn alusta alkaen tartarkastike on jätetty pois kalakuvioita tarjottaessa. Kermaviilin, johon kastike tehdään, hinta on noussut 13,3 prosenttia. Menekkiin kastikkeen puuttuminen ei kuulemma ole vaikuttanut ja niitä menee edelleen noin 250 kg, lisäksi ravitsemuksellisesti ruuat ovat parantuneet rasvaisen ja suolaisen kastikkeen jäädessä pois.

Henkilökohtaisesti pidän kalakuvioista enemmän kastikkeen kanssa, onhan se paljon maukkaampaa niin. Säästöjä on kuitenkin tehtävä ja onneksi kysymys on suhteellisen pienistä muutoksista, jotka eivät heikennä kouluruuan tasoa ja laatua.