Suomen turvallisuusratkaisut pidettävä kansallisissa käsissä

.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak tulkitsee eilen julkaistussa kommentissa todennäköisyyden kasvaneen Ruotsin Nato-jäsenyyteen liittyen. Erityisesti näkökulma keskittyy korostamaan Ruotsin sosialidemokraattisen hallituksen "muuttunutta" kantaa. Kommentin keskeisin argumentti on pelko siitä, että Ruotsi hakee yllättäen Nato-jäsenyyttä ilmaan Suomea. Tällaiselle epäilylle löytyy toki pohjaa kun muistelee Ruotsin ratkaisua EY-jäsenyydestä 1990-luvun alussa

Nato-kysymyksessä Ruotsin hallituksen kanta ei kuitenkaan ole muuttunut. Ruotsin sosialidemokraateilla ja Suomen sosialidemokraateilla on vanhastaan hyvin tiiviit suhteet, eikä heiltä ole tullut tietoa kannanmuutoksesta Nato-jäsenyyteen. Fakta toki on, että Nato-jäsenyyden kannatus on noussut Ruotsissa. Fakta on kuitenkin myös se, että kannastaan epävarmojen osuus on lisääntynyt merkittävästi kyselyissä. Tällaiset tulokset heijastelevat enemmän ruotsalaisten epätietoisuutta lähialueidensa turvallisuustilanteesta kuin varauksettomasta kannatuksesta Natoa kohtaan.

Ulkopoliittisen instituutin pitäisi olla riippumaton tutkimuslaitos, jonka analyysit perustuvat faktatietoon. Tärkeintä on tuottaa ajankohtaista tietoa päättäjien tueksi. Eilisen kaltaiset kommentit ja ulostulot eivät vahvista instituutin asemaa vaan päinvastoin heikentävät sitä. Vielä muutama vuosi sitten Salonius-Pasternak toivoi itsekin puolueetonta Nato-keskustelua ja tutkijoiden omien mielipiteiden häivyttämistä analyyseista.

Suomen turvallisuuspolitiikan paradoksi

Charly Salonius-Pasternakin kommentti kuitenkin nostaa esille keskustelun tärkeyden ja toisaalta sen vaikeuden turvallisuuspolitiikkaan liittyen. Luonnollisesti hänen näkemyksensä aiheutti poliitikoissa vipinää ja keskustelu on jatkunut vilkkaana myös tänään.

Ulkopoliittisen instituutin kommentissa Ruotsin turvallisuuspolitiikan paradoksina on liittoutumattomuuden säilyttäminen mutta samalla halu tiivistää sotilaallisyhteistyötä. Suomen on Ruotsia huomattavasti moniulotteisempi: turvallisuuspolitiikkamme perustuu uskottavaan ja itsenäiseen puolustukseen, tiivistyvään puolustusyhteistyöhön Ruotsin kanssa, Euroopan unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä turvatakuihin ja toimintaan Naton rauhankumppanuusohjelmassa.

Tämä hyvin tuttu rimpsu toistuu poliitikkojen lausunnoissa aina kun näyttää siltä, että Suomea ollaan hivuttamassa erään sotilasliitonjäseneksi. Paradoksaalista poliitikkojen näkökulmassa on se, että halutaan olla kaikkialla mutta ei oikein kunnolla missään. Upseerien kanssa käymissäni keskusteluissa nousee jatkuvasti esille heidän toivottomuutensa edellä kuvattujen linjausten kanssa, poliitikkojen puheet ja teot tuntuvat olevan ristiriidassa.

Itsenäisenpuolustuksen turvaaminen edellyttää ilma- ja merivoimien kaluston merkittävää uudistamista mutta lisämäärärahoihin on suhtauduttu nihkeästi, eräässä vasemmistopuolueessa lisämäärärahat on suoranaisesti tyrmätty. Ruotsin kanssa halutaan tehdä yhteistyötä, mutta on epäselvää halutaanko suoranaista puolustusliittoa vai mitä. Euroopan unionin turvatakuut paljastuivat Pariisin terrori-iskujen jälkeen pelkäsi sanahelinäksi kun paljastui ettei Suomen lainsäädäntö mahdollista avunantamista tai sen vastaanottamista. Onneksi tähän on tulossa lakimuutos, tosin monta vuotta liian myöhään. Naton rauhankumppanuusohjelmassa halutaan olla mukana mutta turvatakuita ei haluta. Ja onhan meillä vielä Nato-optio. Kenelläkään muulla maalla sitä ei ole eikä Naton päässäkään tunnuta ymmärtävän mitä suomalaiset sillä tarkoittavat. Tiedä ymmärrämmekö itsekään.

Moniulotteista turvallisuusparadoksia suurempi ongelma on kuitenkin ratkaisujen ulkoistaminen Suomen rajojen ulkopuolelle. Liian usein mietitään mitä mieltä Moskovassa tai Tukholmassa ollaa kuin sitä, mikä olisi Suomen kannalta paras ratkaisu. Jos kokonaisturvallisuuden kannalta Nato on hyvä asia niin sitten jäsenyysprosessi kannattaa käynnistää. Jos taas liittoutumattomuus on Suomelle paras ratkaisu niin sitten on syytä panostaa resursseja uskottavaan puolustukseen. Ydinkysymys on se miten parhaiten turvataan Suomen ja suomalaisten turvallisuus? Ulko- ja turvallisuuspoliittiset ratkaisut tulee aina tehdä tämän kysymyksen perusteella.