tiistai 19. tammikuuta 2010

Kosintayritykselle ei lämmetä!

Viikonloppuna heräteltiin Jyväskylän kaupunginjohtajan taholta keskustelua Muuramen ja Jyväskylän kuntaliitoksesta. Sunnuntain lehdessä Muuramen virkamies- ja luottamushenkilöjohto antoi yksiselitteisen vastauksen: liitos ei ole, eikä tule olemaan ajankohtainen. Itse olen vahvasti kunnan itsenäisyyden kannalla ja en tule hyväksymään valtuustossa mitään sellaista päätöstä, joka heikentäisi tätä politiikkaa. Toivon, että pystymme juhlimaan vielä kunnan 100-vuotisjuhlia itsenäisenä maakunnan kärkikuntana 2021.


Itsenäinen kunta ei kuitenkaan ole mikään itseisarvo. Kunta tarvitsee mm. hyvän väestörakenteen, tulopohjan ja kunnollisen elinkeinorakenteen selviytyäkseen. Muuramessa nämä kaikki toteutuvat. Kunta on Keski-Suomen nuorekkain ikärakenteeltaan, keski-iän ollessa 35 tienoilla ja vahvasti muuttovoittoinen. Elinkenorakenne on monipuolinen ja työpaikkaomavaraisuus on yli 70 prosenttia. Palvelut on hoidettu oman kunnan voimin ja näin jatketaan tulevaisuudessakin, lukuun ottamatta PARAS hankkeen tuomia muutoksia. Joten puheet Muuramen elämisestä Jyväskylän siivellä työpaikkojen ja palveluiden osalta voidaan lopettaa tähän.


En myöskään usko Anderssonin vihjailuihin siitä, että Jyväskylän ja seudun kilpailukyky heikkenisi jos Muurame säilyisi itsenäisenä. Kasvukuntana voimme tarjota merkittävän taloudellisenpanoksen maakunnallisesti, kuin jonain Jyväskylän nukkumalähiönä. Ymmärrän toki hyvin, että Andersson haluasi Muuramen varakkaat veronmaksajat osallistumaan Jyväskylän talouskaaoksen selvittämiseen.


Ja miksi Muuramen edes kannattaisi mennä Jyväskylän kaaokseen mukaan? Uusi kaupunki on toiminut nyt vuoden ja edelleen ei ole täysin selvää mitä on yhdistymissopimuksessa sovittu ja miten toiminnot pitäisi järjestää. Korpilahdelta on jo kuulunut miten palveluita on aloitettu hiljakseen ajamaan alas ja tahti varmasti kiihtyy kun yhdistymisavustukset on käytetty. Säynätsalo on jo monta vuotta ollut palveluton asutuskeskus. Tällainen kehitys toteutuisi myös Muuramessa liitoksen jälkeen, terveyskeskus ja lukio lähtisivät ensimmäisenä. Jyväskylä lakkauttaa kouluja ja terveyskeskuksia raskaalla kädellä samalla kun kaupunginjohto puuhailee hallintokorttelin miljoonien eurojen rakennusten kanssa sekä Lutakon miljoonia maksavan väriasfaltin kanssa. Kannattaako Muuramen mennä tällaiseen toimintaan mukaan, ei minusta.


Yli satavuotias Jyväskylä on tällä hetkellä vanha, ylipainoinen ja pahasti velkaantunut. Kuka hyväksyisi tällaisen esittäjän kosintatarjouksen?