keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Poliiikot kaivavat omaa hautaansa

Muutama päivä sitten Helsingin Sanomissa oli laaja kirjoitus siitä miten poliitikkojen työ on vaativampaa kuin koskaan aikaisemmin mutta silti poliitikkojen arvostus vaan laskee. Mistä tällainen kehitys johtuu? Itselläni on antaa kaksi vastausta, toinen on pyörinyt päässä jo vuosia ja toinen sai lisävahvistusta viimeksi tällä viikolla.
 
Ongelma 1: visiottomuus
 
Yksi syy poliitikkojen aliarvostukseen ja politiikan alennustilaan löytyy puolueista itsestään. Yhteiskunnallisessa keskustelussa on pistänyt silmään koko poliittisen urani ajan ja jo oikeastaan ennen sitä yksi asia: visiottomuus. Sitten Paavo Lipposen hallituksien ( 1995 - 2003 ) ei tässä maassa ole puolueilla ollut tarjota selkeätä visiota yhteiskunnan suunnasa ja tahtotilaa sen kehittämiseksi. Ei ole ollut sellaista yhteiskunnallista liikettä, joka olisi ottanut johtajuuden kansakunnan luotsaamisessa.
 
Puolueet Vasemmistoliitosta Kokoomukseen ja Vihreistä Kristillisdemokraatteihin ovat hallituksissa taantuneet valtionhoitajapuolueiksi, jotka vain hoitavat asioita ilman laajaa yhteiskunnallista pohdintaa siitä, millaisen Suomen haluamme olevan 10, 20 tai 30 vuoden päästä.
 
Tätä ei ole tehty vaan asioiden hoitaminen on vain riittänyt. Sitä on pidetty vastuullisena politiikkana. Valitettavasti se on näkynyt kansalaisille vaihtoehdottomuutena. "Täytyy tehdä päätös X koska se on vastuullista. Vastuullista on ny tehdä päätös Y koska ei ole muita vaihtoehtoja." Kansalaisen, joka ei aktiivisesti seuraa politiikkaa ja käy korkeintaan kerran neljässä vuodessa äänestämässä (jos sitäkään) on hyvin vaikeaa tehdä eroa puolueiden välillä.  Oli hallituksessa puolue kuin puolue niin sama meno jatkuu. No rehellisyyden nimissä on tunnustettava nykyisen hallituksen tehneen kyllä irtioton aikaisemmin totutusta linjasta.
 
Visiottomuutta on vain vahvistanut kuukausittaisten gallupien tuijottaminen, ne ovat alkaneet liikaa ohjata puolueiden päätöksentekoa. Heilahtelut gallupeissa ovat merkinneet rohkeuden katoamiseen politiikasta. Suuria linjauksia ja suomalaista yhteiskuntaa merkittävästi muokkaavia ratkaisuja ei uskalleta tehdä tai toimeenpanna päätöksiä, koska epäillään kansalaisten reaktiota ja kannatuksen laskua.
 
Poliittisen liikkeen tärkein tehtävä on kuitenkin uskaltaa johtaa! Ajaa niitä asioita joihin puolue arvojensa perusteella uskoo ja vakuuttaa sitten kansalaiset linjan paremmuudesta. Mieluimmin mennään täysiä päätyyn ja kaadutaan saappaat jalassa kuin luovitaan gallupien ja visiottomuuden ristiaallokossa alenevan kannatuksen kanssa.
 
Ongelma 2: typeryys
 
Visiottomuus on kuitenkin helppo korjata mutta typeryyttä ei. Tällä viikolla on taas saatu seurata miten yhden hallituspuolueen kansanedustajat ovat tehneet uuden pohjanoteerauksen poliitikkojen ja kansanedustuslaitoksen uskottavuuden tuhoamiseksi.
 
Tuomari, opettaja ja poliisi ei valitettavasti ole vitsin alku vaan viikon älyttömimpien kommenttien antajien siviiliammatit politiikan ulkopuolella. Tuomari haluaa karkottaa syntyperäisen suomalaisen vain koska olettaa hänen olevan ihonvärin perusteella jostain muualta kuin Suomesta. Opettaja pitää viikko sitten järjestettyä Pride-kulkuetta pervojen vappuparaatina ja poliisi haluaa lisätä heteroiden oikeuksia julkisissa pesutuloissa vähemmistöjen tuijotukselta. Olen erittäin pahoillani, että kaikki satiiriset ajankohtaisohjelmat ovat kesätauolla, sillä pelkästään näissä riittää käsikirjoittajille materiaalia useampaa jaksoa varten.
 
Armon vuonna 2016 meillä on Suomen tasavallassa hallituspuolue, jonka kansanedustajista osa toimii kaikkea sitä vastaan mitä avoimen, demokraattisen, suvaitsevaisen ja sivistyneen Suomen pitäisi edustaa. Tuomari Meren, opettaja Huhtasaaren ja poliisi Raatikaisen lausunnot eivät ole ensimmäisiä ja valitettavasti eivät taida olla viimeisiä, joita osa kansanedustajista päättää sylkeä julkisuuteen. Heidän ja monien muiden valtakunnan- ja paikallispoliitikkojen kirjoitusten ja puheiden johdosta ei ole mikään ihme, jos kansalaiset vierastavat ja suorastaan inhoavat politiikkaa ja poliitikkoja.
 
Sen sijaan, että nämä kolme Ajatusten Tonavaa puuttuisivat julkisuudessa sosiaali- ja terveyspalveluiden kriisin tai työllisyyden vahvistamiseen, huomio keskistetään syntyperäisen suomalaisen karkottamiseen ja huoleen suihkutirkistelystä. Kaksi jälkimmäistä on tietysti helppoja kysymyksiä, jotka eivät järkeä tai pohtimista vaadi. Sillä järkeä niissä ei ole ja selkeästi niiä ei ole pohdittu ennen kuin on suu avattu.
 
Jokainen meistä kyllä huomaa milloin joku tuijottaa suihkussa, mutta yritäppä selittää yksinkertaisesti valtiotalouden alijäämän vaikutukset sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuteen haja-asutusalueilla. Itse toivoin esimerkiksi kansanedustaja Raatikaisen keskittyvän enemmän jälkimmäiseen aiheeseen kuin suihkutirkistelyyn. Toisaalta jos on lusikalla annettu niin eihän sitä voi kauhalla vaatia sanoo vanha sananlasku.
 
Kokonaan omalukunsa on tämän lauman paimen, puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soini. Aina kun ei ole selviää onko lausunnonantaja tai ulkomaanvierailulla oleva henkilö ulkoministeri vai yhden puolueen puheenjohtaja. Ero näiden kahden välillä kun on tärkeä tehdä. En halua nähdä sitä päivää kun kansainväliset uutistoimistot alkavat siteeraamaan Perussuomalaisten puheenjohtajan  ja ulkoministeri kirjoituksia. Esimerkiksi heinäkuun alkupuolen plokikirjoitus saavutti dadaismin huipun ettei sitä saa selkeästi edes englanniksi käännettyä, tokko aukesi suomeksikaan kovin monelle.
 
Miksi?
 
Olen itse ollut aktiivisesti mukana politiikassa jo kahdeksan vuoden ajan. Tuo aika on pidempi kuin keskimääräinen avioliitto Suomessa mutta lyhyempi kuin mitä Suomi on ollut jäsenenä Euroopan Unionissa. Luottamustehtäviä on tullut ja mennyt ja jokaiseen on suhtauduttu asiaankuuluvalla vakavuudella, muiden asioita täällä ollaan hoitamassa eikä omia.
 
Kuitenkin nyt viimeisen parin kuukauden aikana mieleen on noussut ensimmäisen kerran oikeasti kysymys miksi ihmeessä minä tätä teen? Miksi käytän suuren osan vapaa-ajastani ja välillä osan työajasta ympäri vuoden työhön ja haluaisin uralle, joka on kyselytutkimusten mukaan kansalaisten silmissä inhottu ja aliarvostettu, ajoittain joskus jopa vihattu? Yksinkertaisesti: miksi? Vai olisiko hyödyllisempää tehdä elämällä jotain muuta kuin pyöriä juuri tässä oravanpyörässä? Tähän
kysymykseen en ole vielä löytänyt vastausta, ehkä kuluva kesä tuo selvyyden mukanaan....