Valtuustonkokouksen antia

Muuramen valtuustonkokouksen keskusteluissa oli nähtävissä uuden hallituksen Suomen kuntakartan yläpuolelle nostattavat tummat pilvet. Syksyn ensimmäisessä valtuustonkokouksessa merkittävin päätös koski valtioneuvoston vaatimusta sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen muodostamista. Muuramella ei ole mitään intressiä yhteistoiminta-alueeseen liittymiseksi ja tästä johtuen toimintojen yhdistämiselle päätettiin vuosi 2015, joka on valtioneuvoston asettama takaraja. Intressiä tähän suuntaan ei ollut mutta päätös oli pakko tehdä, koska hallitus on nyt viisaudessaan päättänyt suuren olevan tällä hetkellä kaunista sekä kustannustehokasta. Vaikkei näistä mitään todisteita olekaan, mutta kuntauudistusta on myös aikaisemman hallituksen toimesta nähty tehtävän hatusta vedetyillä perusteilla unohtaen kuntalaisten edun.


En kiistä sitä etteikö Suomessa olisi liikaa kuntia ja yhteistoiminta olisi kannattavaa, tietyissä tilanteissa. Suomessa on hyvin toimeentulevia kuntia ja huonosti toimeentulevia kuntia. Vaikka hallitus väittää kuntauudistusta tehdessään tarkastelevan alueita yksilöllisesti, niin silti suuruuden ekonomian tavoittelu on vallalla hanketta vietäessä eteenpäin. Itse en pysty ymmärtämään miksi hyvin toimeentulevat kunnat, olivat ne sitten suuria tai pieniä, halutaan väkisin suuriin kokonaisuuksiin ja karsimaan palveluita? Keski-Suomen kuntia vertailtaessa käyttötalouden nettomenoilla, on Muurame selkeästi maakunnan ykkönen monella sektorilla. Kuntamme pystyy järjestämään palvelut edullisesti, laadun säilyessä silti korkeana. Kuntaministeri Virkkusen hellimä ajatus kustannustehokkuudesta näin ollen toteutuu sosiaali- ja terveystoimen, vanhustenhuollon, erikoissairaanhoidon ja perusopetuksen osalta. Myös muilla palvelusektoreilla ollaan maakunnallisesti kolmen kärjessä. Kaikki nämä palvelut pystytään järjestämään suurimmaksi osaksi kunnan omien taloudellisten resurssien avulla, sillä valtionosuuksia Muurame saa maakunnan kunnista vähiten.

Muurame on todiste siitä, ettei kunnan suuruus ole edellytys palveluiden järjestämisessä. Tätä näkökulmaa ei kuitenkaan valtion taholta haluta nähdä. Yhteistoiminta-alueen muodostamiselle ei ole mitään taloudellisia tai väestöllisiä perusteita Muuramen kohdalla, vaan kyse on pelkästään lainsäätäjän tahdosta. Lainsäätäjän tahtona on turvata kuntien järjestämät palvelut ja hillitä menojen kasvua puitelain avulla. Miten sitten tullaan toimimaan kun huomataan, että lain vaatimukset eivät toteudukaan vaan palveluverkkoa on karsittu ja kustannukset nousseet? Voivatko kunnat silloin palata järjestämään palveluita omin voimin itsenäisinä kuntina?

Uusimmassa Kuntalehdessä yksi uuden hallituksen kuntaohjelman pääarkkitehdeista Jouni Backman (sd.) toteaa, että ”kunnille pitää palauttaa tehtävät, jotka kunnille kuuluvat”. Muuramen kohdalla maan hallituksen pyrkimyksenä on kuitenkin kunnan itsehallinnollisten tehtävien hävittäminen ja Muuramen ajaminen osaksi Jyväskylää. Meillä on jo ne tehtävät hoidettavana, jotka kunnalle kuuluu, joten niitä ei tarvitse meille palauttaa. Toinen hallituksen kuntapolitiikan arkkitehti Lasse Männistö, joka myös toteaa uusimmassa Kuntalehdessä, että ”itsehallinnossa on kyse siitä, että kunnille pitää saada mahdollisuus päättää niille kuuluvista asioista”. No meillähän on ollut valta päättää omista asioista, mutta hallituksen toimet ovat johtaneet erilaisten epädemokraattisten yhteistoiminta-alueiden ja hallintohimmeleiden rakentamiseksi.

Paras kaikista on kuitenkin kuntaministeri Virkkunen, joka on tehtäväänsä niin uppoutunut, ettei häntä näkynyt kuntajohtajien päivillä Seinäjoella ja oikeastaan ministeri ei ole paljoa poistunut Helsingin bunkkeristaan ollenkaan maakuntiin. Kuntaministeri Virkkunen hokee kokoajan työssäkäyntialueisiin pohjautuvien ”vahvojen peruskuntien” puolesta. Ministeri ei ole kuitenkaan viitsinyt selventää millainen hänen mielestään on vahva peruskunta? Aiheellisesti voidaan kysyä onko esim. ministerin kotikunta Jyväskylä vahva peruskunta velkamäärän ollessa parisataa miljoonaa ja palveluita ajettaessa alas ydinkeskustan ulkopuolella. Keskisuomalaista lukiessa myös kaupungin demokratian tila tuntuu olevan vähän niin ja näin kaupunginjohtaja Andersson toimista johtuen. Ministeri Virkkunen on tuntunut Andersson tavoin ottaneen elämän tehtäväkseen Muuramen poistamisen kuntakartalta. Ministeri voisi kyllä ensin hoitaa Kauniaisen tilanteen kuntoon, joka ei ole täyttänyt juuri mitään PARAS-lain tai uuden puitelain velvoitteita, ennen kuin alkaa enemmän puuttua Muuramen asioihin.

Onneksi ainakin osa meistä kuntapäättäjistä asettaa kuntalaisten hyvinvoinnin ensisijaiseksi päätöksenteossa eikä keskity erilaisten hallinnollisten kokonaisuuksien luomiseen kuten uusi hallitus tekee.

Valtiomies vs. valtiomies

Tasavallan 12. presidentti valitaan viiden kuukauden kulutta ja ehdokasasettelu on suomalaiseen tyyliin lähtenyt hyvin verkkaisesti käyntiin potentiaalisten ehdokkaiden vatvoessa ehdokkuuttaan. Pitkään näytti presidentinvaaleista tulevan hyvin ennalta arvattavat, kun presidentiksi olisi kruunattu jo vuosien ajan kannatuskyselyiden johtopaikkaa hallussaan pitänyt henkilö. Nyt kuitenkin Sauli Niinistön kuningastielle on noussut merkittävä este, valtiomiestasoinen este.

Paavo Lipposen päätös lähteä tavoittelemaan puolueensa ehdokkuutta ja lopulta itse presidenttiyttä, nostaa tulevat vaalit aivan uudelle tasolle. Millään muulla puolueella ei ole asettaa Paavo Lipposen tasoista eurooppalaista valtiomiestä Niinistön haastajaksi. Tällä hetkellä kun Euroopan Unioni on historiansa pahimmassa kriisissä ja koko yhteisvaluutan tulevaisuus näyttää epävarmalta, tarvitaan Paavo Lipposen kaltaista Eurooppalaisen yhteistyön puolestapuhujaa kansakunnan korkeimmalle paikalle. Paavo Lipponen on jo tällä hetkellä kovan luokan valtiomies, jonka mielipiteitä kuunnellaan ja kunnioitetaan, erityisesti Euroopassa, vaikka hän on ollut jo usean vuoden ajan poissa aktiivipolitiikasta.

Nykyisen talouskriisin pahentuminen heijastuisi suoraan kansalaisten hyvinvointiin. Tällaisessa tilanteessa tasavallan presidentiksi tarvitaan henkilöä, joka pystyy toimimaan kansakuntaa kokoavana voimana ja yhdistämään eri kansalaispiirit. Äärioikeiston, populismin ja muukalaisvihan noustessa tällaista vahvaa ja kansakuntaa kokoavaa voimaa tarvitaan enemmän kuin koskaan tasavallan presidentiksi. Eristäytyminen ja kuppikuntaisuus eivät ole koskaan olleet Suomen etu ja tällaista kehitystä vastaan Paavo Lipponen on toiminut koko poliittisen uransa ajan.

Helsingin Sanomat totesi pääkirjoituksessaan, että ”Sdp:n ehdokasasettelu on ollut toistaiseksi surkuhupaisaa katseltavaa, kun puolueosastot ovat keksineet nimiä maan ja taivaan väliltä edes kysymättä suostumusta kandidaateilta itseltään. Toivelistalla on jo 24 nimeä,”. Hyvin harva esitetyistä nimistä täyttää presidentti-instituution vaatimukset ja kesällä vaikutti nimitulvan kiihtyessä määrän korvaavan laadun. Puolueen valtiomiesreservissä ei ole montaa henkilöä, joiden voisi ajatella pystyvän toimimaan tasavallan presidenttinä. Paavo Lipponen on kuitenkin yksi näistä henkilöistä ja kiistatta paras ehdokas, joka Suomen Sosialidemokraattisella Puolueella on asettaa ehdolle tuleviin presidentinvaaleihin.

Mielenkiintoista on nyt nähdä miten puolueen jäsenäänestykselle presidenttiehdokkuudesta tulee käymään ja pidetäänkö sitä edes. Entinen pääministeri ja puhemies Lipponen painii kuitenkin huomattavasti kovemmissa sarjoissa kuin yksikään muu nyt esille tuoduista paristakymmenestä nimestä. Eilen Lasse Lehtinen teki jo oman ratkaisunsa jättäytyessä syrjään esivaalista, nyt odotetaan muiden ehdolle esitettyjen ratkaisuja.

Syksyn mittaan varmasti myös muut eduskuntapuolueet tulevat asettamaan omat ehdokkaansa, mutta todellinen taistelu Mäntyniemen isännyydestä tullaan käymään Kokoomuksen ja SDP:n ehdokkaiden välillä. Valtiomies saa vastaansa valtiomiehen kun tammikuun presidentinvaaleissa toisella kierroksella tulevat kohtaamaan Eurooppalaisen Suomen rakentajat Lipponen ja Niinistö.