maanantai 9. toukokuuta 2011

Oodi ilolle Eurooppa-päivänä

Eurooppa-päivää on vietetty aurinkoisesta säästä huolimatta synkissä tunnelmissa. Robert Schumanin ehdotuksesta 9.5.1950 alkunsa saanut Euroopan Unioni on ajautunut yhteen historiansa pahimmista kriiseistä. Julkisessa keskustelussa on viime vuosina asetettu kyseenalaiseksi koko integraatio, Unionin nopeasta laajentumisesta ja talouskriisin hoitamisesta aiheutuneiden ongelmien kasvaessa. Unionin perusarvot ovat joutuneet jopa perustajamaiden osalta uhatuiksi Ranskan ja Italian vaatiessa muutoksia kansalaisten vapaaseen liikkuvuuteen.

Maastrichtin sopimuksesta alkanut integraation syventäminen on ajautunut tyveneen viime vuosien aikana. Vakavasti voidaan pohtia oliko vuosien 2004 ja 2007 laajentumiset liian nopea, Unionin poliittisten instituutioiden ja rakenteiden kehittämisen kanssa? Poliittisten instituutioiden vallan vahvistaminen, erityisesti parlamentin, on tärkeää lisättäessä kansalaisten luottamusta Euroopan Unioniin ja sen toimintaan. Tällä hetkellä suurin osa kansalaisista pitää koko Unionia Brysselistä käsin johdettavana byrokratiatehtaana, eikä vähiten Timo Soinin puheiden ansiosta. Populististen ja euroskeptisten liikkeiden lisätessä kannatustaan on Unionin rakentaminen tehty vaikeammaksi. On selvää että 27 maan Unionissa yhteisistä linjoista Unionin tulevaisuuden suhteen on paljon vaikeampi sopia kuin kuuden perustajajäsenen aikana. Kansallisten näkökulmien erilaisuudesta ja ääriliikkeiden noususta huolimatta pitää pystyä selkeästi määrittelemään kumpaan suuntaan Unionia tullaan kehittämään: ”Euroopan Yhdysvalloiksi” vai enemmän talousliittoon painottuvaksi valtioiden liitoksi?

Euroopan Unionin tulevaisuuteen vaikuttaa hyvin suuresti se miten talousahdinkoon ajautuneiden euromaiden ongelma tullaan hoitamaan. Hoidetaanko se oikeudenmukaisesti ja vaaditaan myös markkinoilta vastuuta vai jatketaanko oikeistolaisten poliitikkojen linjalla, jossa rahaa syydetään ongelmamaille ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Haluammeko siis sammuttaa ongelman ja estää uuden palon syttymisen vai pelkästään padota sen ja toivota ettei se leviä? Sosialidemokraattinen liike on ollut vahvasti Euroopan integraation kannalla jo 1900-luvun alusta lähtien. Eri maiden sosialidemokraattiset puolueet ovat tiiviisti toimineet yhdessä koko 1900-luvun sosiaalisesti oikeudenmukaisen Euroopan rakentamisessa ja vaatineet Euroopan yhtenäisyyttä kansalliskiihkon ja sotien paineen alaisena.

Nykyinen kriisi tarjoaa mahdollisuuden Euroopan Unionille kasvaa entistä vahvemmaksi liittovaltioksi tai valtioiden liitoksi, riippuen kumpi tie tullaan valitsemaan. Perustehtävässä Unioni ja sen edeltäjät ovat jo onnistuneet: rauha on säilynyt Euroopassa. Viimeisten 60 vuoden aikana integraatiossa mukana olevat maat eivät ole käyneet keskenään sotia, tätä voidaan pitää suurena saavutuksena 1900-luvun ensimmäisen puoliskon historiaa muistellessa. Euroopan poliittiselle taivaalle kerääntyneistä pilvistä huolimatta integraation perusajatus kansojen yhtenäisyydestä ylitse valtioiden rajojen elää vahvana.


"Moninaisuudessaan yhtenäinen"

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Hyvän voitto pahuudesta

Yhdessä monista terrorismin vastaisen sodan taisteluista saavutettiin voitto maanantaina, Yhdysvaltalaisten erikoisjoukkojen eliminoidessa Osama Bin Ladenin. Yli vuosikymmenen jatkunut etsintä terroristijohtajan kiinnisaamiseksi päättyi Pakistanissa, jossa Osaman ei pitänyt pakistanilaisten tiedusteluviranomaisten mukaan edes olla. Vapaus, demokratia ja ihmisoikeudet saivat voiton niistä pahuuden voimista, jotka eivät pidä ihmisyyttä minkään arvoisena. Vaikka Osaman kuolema ei päättäkään globaalia sotaa terrorismia vastaan niin se antaa selkeän signaalin, että enemmin tai myöhemmin terroristit tullaan saamaan kiinni.

Viikolla on kuulunut äänenpainoja niin kansainvälisessä keskustelussa kuin kotimaassakin siitä, että Bin Laden olisi pitänyt tuoda oikeuden eteen vastaamaan teoistaan. Vain silloin joidenkin mukaan länsimaiset oikeusvaltioperiaatteet olisivat toteutuneet ja terrori-iskuissa kuolleiden omaiset olisivat saaneet hyvityksen. Vastustusta on herättänyt myös Yhdysvaltain ”villin lännen”- asenne tapauksen hoitamisessa, George Bushin lausahdus ”elävänä tai kuolleena” muistui monille eurooppalaisille toimijoille heti mieleen. Kuitenkaan en ole kuullut amerikkalaisten toimien tuomitsijoilta, kuinka tuhoisat vaikutukset Osaman kiinni jäämisessä elävänä olisi oikein ollut.

Osaman vangitseminen ja hänen tuominen Yhdysvaltoihin oikeuden eteen ei olisi ollut realistinen vaihtoehto missään olosuhteissa. Mikäli hänet olisi otettu elävänä kiinni, olisi tällä hetkellä sadat länsimaiset eri ääriryhmien kaappaamina odottamassa teloitusta kunnes Osama vapautettaisiin. Jokainen länsimaalainen olisi ollut potentiaalinen kohde terroristeille Marokosta Indonesiaan, puhumattakaan Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan kohdistuneista iskuista. Myös jokunen länsimaiden suurlähetystö ja edustusto saattaisi roihuta muslimimaissa. Pelkästään Osaman kuolema aiheuttaa jo nyt suurta huolta kostoiskuista länsimaihin. Osaman oikeudenkäynti olisi provosoinut ääriryhmiä entistä enemmän käyttämään kaikkia keinoja ja tappamaan erittäin paljon länsimaalaisia hänen vapauttamisekseen.

Kuvat Osaman kuolemaa juhlivista amerikkalaisista ovat myös herättäneet närää ihmisissä (lähinnä eurooppalaisissa), ikään kuin tuhansien siviilien ja sotilaiden surmaamisesta vastuussa olleen henkilön kuolemasta ei voisi olla tyytyväinen. Vaikka väkivaltaan ei pidä vastata väkivallalla niin tätä asiaa täytyisi pystyä katsomaan amerikkalaisten kannalta, heidän maansa joutui tuhoisimman hyökkäyksen kohteeksi sitten Pearl Harborin ja Bin Laden uhkasi viimeisen kahden vuosikymmenen ajan amerikkalaisia missä tahansa he liikkuivat.

On myös ymmärrettävää miksi Osaman terrorissa läheisensä menettäneet pitivät Bin Laden kuolemaa hyvityksenä. World Trade Centerin iskussa poikansa menettänyt Sally Regenhard tiivistää monien amerikkalaistan tunnetilan:

toivottavasti Osama Bin Laden koki saman julman ja pitkän kuoleman kuin poikani ja muut uhrit”.