tiistai 21. syyskuuta 2010

Demokratian riemuvoitto?


Viikonloppuna käydyn Ruotsin parlamenttivaalien tulos on aiheuttanut suurta porua Pohjanlahden molemmilla puolilla. Sosialidemokraatit tavoitteet valtaan pääsystä eivät toteutuneet vaikka puolue onnistui säilymään suurimpana. Johtuiko demareiden tappio karismaattisen johtajan puutteesta vai teemoista, siihen saavat politiikan analyytikot vastata. Selvää kuitenkin on, ettei Mona Sahlinilla ole Palmen, Erlanderin tai Hanssonin kaltaista karismaa nousta kansankodin pääministeriksi, ainakaan vielä. Ruotsin Kokoomus puolestaan onnistui karistamaan harteiltaan entisen yläluokan puolueen maineen ja houkuttelemaan monia Sosialidemokraattien kannattajia taakseen. Sen enempää ruotimatta demareiden tappiota ja kokoomuksen menestystä, mielenkiinto keskittyy uuteen valtiopäivä puolueeseen Ruotsidemokraatteihin.

Ruotsidemokraattien ajama poliittinen linja, erityisesti maahanmuuton osalta, on saanut ruotsalaiset kuohuksiin. Ruotsalaisen yhteiskunnan maineen pelätään menneen kun maahanmuuttovastainen puolue pystyi äänikynnyksestä huolimatta nousemaan valtiopäiville. Ruotsidemokraattien kampanjointia värittivät mielenosoitukset sekä suoranaiset väkivallan teot ja mellakkapoliisit olivat useasti turvaamassa Ruotsidemokraattien kampanjointia. Lähes koko ruotsalainen media kampanjoi Ruotsidemokraatteja vastaan ja vielä vaalipäivänä maan suurimmat iltapäivälehdet Aftonbladet ja Expressen yrittivät vaikuttaa kansalaisiin, jotta he eivät äänestäisi ulkomaalaisvastaista puoluetta. Puoluetta ei myöskään otettu mukaan vaaliväittelyihin, jotta puolue ei pystyisi esittämään mielipiteitään joihin muiden puolueiden olisi kiusallista vastata. Muiden puolueiden mielestä mitään Ruotsidemokraattien ongelmia kun ei edes ole olemassa, tosin Ruotsissa on mm. lähiöitä jonne edes poliisit eivät uskalla mennä. No, mutta nämä ongelmat eivät kuitenkaan johdu niistä seikoista, joita Ruotsidemokraatit nostavat keskusteluun.

Muiden puolueiden, median ja kansalaisjärjestöjen yrityksistä huolimatta ruotsidemokraatit pääsivät valtiopäiville. Henkilökohtaisesti en ymmärrä asiasta noussutta kohua, koska ainakin minä katson Ruotsin olevan kaikesta huolimatta demokraattinen valtio. Demokratiassa valta on kansalla ja tällä kertaa 82 prosenttia ruotsalaisista käytti tätä valtaa. Siitä voidaan olla erimieltä toimiko kansa oikein äänestämällä 20 ruotsidemokraattia parlamenttiin, kansa olisi voinut toimia paremmin. Kuitenkaan Ruotsidemokraatteja äänestäneitä ei tule tuomita tai leimata rasisteiksi, koska heillä oli demokraattinen oikeus äänestää kuten haluavat. Keskustelusta on voitu huomata, että hyvin harva on tapahtuneesta mielissään. Tästä huolimatta vapaassa demokratiassa ihmisillä on maan lakien puitteissa oikeus toimia, kannattaa ja äänestää millaista puoluetta tahansa. Kuten kaikissa asioissa, myös demokratiassa on varjopuolensa, osa kansasta voi toimia niin, ettei enemmistö pidä sitä soveliaana. Toimiessaan lakien puitteissa, vähemmistöllä on kuitenkin tähän oikeus. On erikoista miten ne tahot, jotka pitävät yllä ruotsalaista kansankotia ja kannattavat demokraattia, toimivat itse asiassa demokratian vastaisesti ottamalla käyttöön keinoja Ruotsidemokraattien hiljentämiseksi, jotka eivät ole tyypillisiä demokratialle.

Tiistain Ajankohtaisessa Kakkosessa oli lyhyessä jutussa hyvin tiivistetty Ruotsin demokratian tila, sillä siinä juuri tuotiin esille edellä kuvattuja asioita joiden pitäisi olla sallittuja ja itsestään selviä demokratiassa. Ruotsin vaaleja verrattiin mielestäni osuvasti Afganistanin vaaleihin, sillä molemmissa on yritetty rajoittaa poliittista osallistumista, yritetty estää ihmisiä äänestämättä ja peloteltu kansalaisia. Poliittinen toiminta Ruotsin vaalien alla muistuttaa valitettavasti monia epädemokraattisia maita, joissa poliittiset oikeudet tallotaan, mikäli ne eivät edusta valtaapitävien tahtoa.

Lopuksi suosittelen lämpimästi kaikkia Ruotsin vaalien tuloksesta kuohuksissa olevia henkilöitä katsomaan demokratian määritelmän sanakirjasta ja tutustumaan aihetta käsitteleviin perusteoksiin, jotta selviää mitkä asiat ovat demokratiassa sallittuja.

”Vahvin perustelu demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa”
Winston Churchill

torstai 9. syyskuuta 2010

Energia- ja kasvufoorumi 9.-10.9.

Energia- ja kasvufoorumi mahdollistaa tilaisuuden tutustua tämän hetken merkittäviin poliittisiin kysymyksiin, miten energian tuotanto saadaan vastaamaan uusia normituksia ja miten nousua talouden taantumasta pystytään vauhdittamaan. Selkeästi kysymyksessä on myös alojen yritysten lobbausmatka. Tämän päivän ohjelmassa oli tutustuminen UPM:n Rauman paperitehtaaseen, Olkiluoto ja Neste Oilin Naantalin jalostamo jäävät huomiselle. Päällimmäisenä huomio paperitehdasvierailussa kiinnittyi uusiutuvien ja kierrätettävien raaka-aineiden käyttöön tuotteiden teossa ja itse energian tuotannossa. Bio- ja metsäteollisuuden yhdistäminen perinteisten metsäyritysten toiminnassa on merkittävä askel uusiutuvien energiamuotojen kehittelyssä. Lisäksi yritysten panostukset edistävät taistelua ilmastonmuutosta vastaan.

Vaikka metsäteollisuuden on ennustettu loppuvan Suomesta, niin silti maan teollisuustuotannosta 13 prosenttia tulee metsäteollisuudesta ja sen osuus teollisuuden työpaikoista on edelleen suuri 14 prosenttia. Globaalilama on iskenyt erityisesti viennistä riippuvaiseen metsäteollisuuteen ja siitä nouseminen on merkinnyt paljon sopeutustoimia. Vienti on kuitenkin kasvanut ja metsäteollisuuden osuus koko maan viennistä on edelleen noin 17 prosenttia. Selvää on, että markkinat järjestelevät itse toimintaansa ja laajamittainen metsäteollisuus tulee vähenemään ja keskittyy tulevaisuudessa pääosin kotimaan kysynnän tyydyttämiseen ja suurin osa muusta tuotannosta siirtyy lähemmäksi raaka-aineita ja kasvavia markkinoita. Samansuuntainen kehitys on havaittavissa myös muissa ”perinteisen teollisuuden” yrityksissä.

Pelkästään UPM on sijoittanut tällä vuosituhannella noin miljardi euroa uusiutuviin energiamuotoihin ja tällä hetkellä koko metsäteollisuussektori tuottaa yli 70 prosenttia koko maan uusiutuvasta energiasta, tuottaen samalla hyvin vähän hiilidioksidipäästöjä. Myös kierrätyksestä UPM pystyy esittämään vakuuttavia lukuja, sillä metsän biomassasta otetuista raaka-aineista pystytään hyödyntämään hyvin suurin osa tuotannossa. Esimerkiksi tukkipuun tuotannosta syntyviä jätekuituja pystytään käyttämään hyödyksi paperin- ja sellunvalmistuksessa. Paperintuotannosta syntyvät jätteet ohjataan energiapuun kanssa lämmön ja sähkön tuotantoon. Energian tuotanto on hyvin tehokasta, sillä Rauman Voima oy:n biovoimalaitos toimii aivan paperitehtaan naapurissa. 92 prosenttisesti bio- ja kierrätyspolttoaineita käyttävälaitos pystyy tuottamaan 930 GWh:ta vuosittain sähkönä, höyrynä ja kaukolämpönä paperitehtaan ja Rauman kaupungin tarpeisiin. Tehtaiden jäteveden ja myös kaupungin jäteveden puhdistus on keskittynyt tehdas alueelle. Yhteistyö puhdistuksessa on ollut hyödyllinen molemmille osapuolille. Kaupunki on välttynyt tekemästä suuria ja kalliita investointeja olemassa osakkaan puhdistamossa ja UPM välttyy käyttämästä kemikaaleja typen tilalla ”ruokkiakseen” vettä puhdistavia bakteereja. UPM:n tuotannossa typpeä syntyy hyvin vähän kun taas yhdyskuntajätteessä sen osuus on merkittävä.

Kaiken kaikkiaan keskustelut ja tutustuminen itse tuotantolaitoksiin on tarjonnut paljon uutta tietoa ja esittänyt monia mahdollisuuksia metsäsektorin roolista uudessa energiapolitiikassa. Huomenna luvassa on tutustuminen TVO:n Olkiluodon ydinvoimala työmaahan ja ydinjätteen loppusijoituspaikkoihin. Toisena kohteena on Neste Oilin Naantalin jalostama, jossa varmaan kuullaan kiistellystä palmuöljystä, joka katsantokannasta riippuen joko auttaa pelastamaan maailman tai nopeuttaa sen tuhoutumista.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Presidenttikysymys.

Eilen UKK eli Urho Kaleva Kekkosen syntymästä tuli kuluneeksi 110 vuotta. Vaikka Urkki on maannut jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan suuren paaden alla Hietaniemen hautausmaalla, hän vaikuttaa edelleen olevan aktiivinen toimija Suomen poliittisessa elämässä. Viime vuoden EU vaalien aikoihin Keskusta oli lähettämässä ”Urhoutta Eurooppaan” ja useasti saa kuulla kansan toistavan lausetta ”nyt olisi Kekkoselle töitä”. Tällainen lausahdus ei ole mikään ihme. Vaikka Kekkosen aikana presidentin vallankäyttö oli ajoittain mielivaltaista ja perustuslakia venytettiin minkä kerittiin niin asioiden hoito toimi silti hyvin. Verrattuna Suomen nykyiseen poliittiseen tilanteeseen, jossa ei lähestulkoon kulu päiväkään ettei Arkadianmäeltä tulisi skandaaliuutisia. Kun maassa oli 50.000 työtöntä, Kekkonen runnoi läpi hätätilahallituksen tilanteen ratkaisemiseksi. Nyt maassa on kuusi kertaa enemmän työttömiä, lähes 300.000, ja päävastuu tilanteen korjaamisesta on Ultra Bra yhtyeen entisellä sanoittajalla, jonka toimet ja lausunnot eivät kansassa saati sitten työttömissä paljon lohtua herätä.

Kekkosen aikana presidentin vallankäyttö ei olisi saanut niin suuria mittasuhteita mitä se oli, ellei muu poliittinen järjestelmä olisi antanut kehityksen johtaa siihen suuntaan. Pääministerinä toimiessaan Koivisto oli ensimmäinen poliitikko, jonka mielestä hallituksen tulee nauttia eduskunnan, ei presidentinluottamusta. Presidentti Koiviston pyrkimyksenä oli tietyissä rajoissa vallan siirtäminen parlamentille, valtionpäämiehen säilyttäessä oikeudet hallitusta muodostettaessa ja eräissä muissa sisäpoliittisissa kysymyksissä. Vanhan sanonnan mukaan pirulle annettu pikkusormi vie koko käden ja presidentti Ahtisaaren vahvistaman nykyisen perustuslain myötä katosi suurin osa Ståhlbergin luomasta presidentti instituutiosta. Instituutiosta, joka oli sentään toiminut Suomessa noin 80 vuoden ajan, nykyinen perustuslaki on ehtinyt olla voimassa vasta vajaa kymmenen vuotta ja jo osa poliittisesta eliitistä haluaa muutosta.

Vallan karsiminen on saanut lisäpontta aina sitä mukaan kun presidentti Halonen on tehnyt sellaisen päätöksen tai antanut sellaisen lausunnon, joka ei ole ollut istuvan hallituksen mieleen. Suuri äläkkä nousi esimerkiksi siitä kun presidentti Halonen asetti kokemuksen poliittisen hyvä veli-verkoston edelle Suomen Pankin johtokunta asiassa: Esko Aho ja muut ”eläkevirkaa” tavoitelleet poliitikot jäivät rannalle. Tulilinjalle on nimitysvallan lisäksi joutunut myös ulkopolitiikan hoitaminen ja presidentin asema asevoimien ylipäällikkönä. Herää kysymys mihin me enää edes tarvitsemme presidenttiä? Nykyinen hallitus on lisännyt ministereitä sitä tahtia, että joku heistä kerkeää kyllä maatalousnäyttelyitä avaamaan, sillä se tuntuu tällä hetkellä olevan presidentin tärkein tehtävä.

Mistä tämä kauna sitten oikein johtuu? Onko Kekkosen aika edelleen niin tuoreessa ja muistissa ja oliko se todella niin kauheaa demokratian kannalta, että koko presidentti instituutio ajetaan alas? Vallan karsiminen ei kuitenkaan demokratisoi järjestelmää yhtään enempää, toisin kuin Vihreät naivisti uskovat. Valta, joka otetaan presidentiltä, ei siirry eduskunnalle vaan pääministerille, sillä enemmistö hallituksien aikana pääministerin kanta on myös eduskunnan kanta. Ns. ”lautaskiistan” ratkaiseminen kuvaa hyvin tätä tilannetta sillä päätöksen siitä kumpi Suomea edustaa tekee eduskunta. No muodollisesti tämä vaikuttaa demokraattiselta, kuitenkin kuten presidentti Halonen itse nosti lausunnossaan esille, uskooko joku todella, että eduskunnan kanta olisi eri kuin pääministerin kanta. Jos tilanne olisi näin, niin silloinhan koko hallitus kaatuisi.

Presidentin sisäpoliittista valtaa voidaan toki täsmentää, ei esimerkiksi ole mitään järkeä antaa presidentin nimittää ministeriöiden kansliapäälliköitä joiden pitäisi pystyä saumattomaan yhteistoimintaa ministerin kanssa. Kuitenkaan vallan karsimisen ei saa tapahtua ulko- ja turvallisuuspolitiikan kustannuksella. Varsinkin kun maailmalla on edelleen voimassa presidenttivetoiset valtiojärjestelmät. Kaikkialla muualla paitsi Euroopassa presidentti on merkittävin vallankäyttäjä. On paljon paremmat mahdollisuudet edistää neuvotteluissa Suomen etuja monilla sektoreilla kun Suomea edustaa presidentti eikä pääministeri.

Presidentti pystyy tarpeen tullen olemaan eräänlainen ”hätäventtiili” esim. lukkiutuneen poliittisen tilanteen ratkaisemisessa tai muunlaisena kriisiaikana. Vuodesta 2007 jatkunut demokratian ja taloudellinen kriisi olisi jo monta kertaa tarvinnut Kekkosta tilanteen ratkaisemiseksi. Hallitus tai muut korkeaa poliittista valtaa käyttävät tahot eivät pysty presidentin lailla nopeisiin ja määrätietoisiin toimiin, kompromissien ja oikean toimintatavan valitseminen vie paljon aikaa. Erityisesti kriisiaikoina tarvitaan henkilöä, joka pystyy toimimaan viran mukanaan tuoman vastuun mukaisesti ja tekemään nopeita päätöksiä ilman että joudutaan ensin arpomaan kaikenlaisten komitea mietintöjen kanssa.

Historia todistaa suomalaisten olevan pohjimmiltaan kansa, joka tarvitsee ja ehkä jopa vaatii vahvaa johtajaa. Tämä on näkynyt niin kuninkaiden kuin keisarien aikana ja myös presidenttien. Suomessa ennennäkemättömän suurin osa kansasta kannattaa vahvaa presidenttiä ja ainoastaan poliittinen eliitti yrittää nyt kaataa alas kansa suurta luottamusta osakseen saavan instituution alas. Suoralla kansanvaalilla valitulla valtionpäämiehelle tulee olla valtaa käytössään ilman, että se olisi uhka parlamentaariselle järjestelmälle. Demokraattisempaa on antaa valtaa sellaiselle henkilölle, jonka valitsemiseen osallistuu noin 80 prosenttia kansasta kuin sellaiselle, jonka valitsee muutaman tuhannen ihmisen joukko yhden puolueen puoluekokouksessa.