torstai 15. huhtikuuta 2010

O tempora, o mores.

O tempora, o mores.


Oi aikoja, oi tapoja, totesivat jo antiikin roomalaiset. Elämme aikoja jolloin suomalainen politiikka on alennustilassa; korruptio, päättämättömyys, huonomuistisuus ovat adjektiiveja, jotka tällä hetkellä kuvaavat parhaiten politiikan ja poliitikkojen tilaa. Koko vaalikausi on saatu nauttia yhä uusista paljastuksista vallan huipulla oikealta vasemmalle, ja näin vaalien lähestyessä en uskalla edes ajatella, mitä vielä löytyy lautakasojen alta.


Nykyisessä poliittisen järjestelmän kuohunnassa on harmillista, miten muutamat henkilöt pystyvät vetämään mustan varjon koko järjestelmän ylle. Tiura, Kanerva ja Vanhanen saavat kaikki kaksisataa kansanedustajaa näyttämään huijareilta ja omanedun tavoittelijoilta, vaikka monet oikeasti ja pyyteettömästi yrittävät toimia kansavallan parhaaksi. Jos näiden henkilöiden takia kansa menettää uskon demokratiaan, niin mitä me sitten teemme? Demokratia on sentään paras tapa toimia, mutta jos äänestysaktiivisuus vaan laskee ja kohta vähemmistö päättää enemmistön asioista, niin onko se enää demokratiaa.


Perustuslain mukaan toimeenpanovalta kuuluu Suomessa hallitukselle ja lisäksi sen jäsenten tulee olla ”rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia”. Nyt kuitenkin vaikuttaa maata johtavan enemmän toimitusministeriö kuin ammattitaitoinen ja toimintakykyinen hallitus. Kaikki tärkeät päätökset on siirretty seuraavalle vaalikaudelle, miten lamasta uskotaan nousevan nopeasti jos kaikki elintärkeät talouslinjaukset siirretään seuraavalle hallitukselle? Rakenteellisia muutoksia ei pystytä tekemään, mutta miljardien edestä pystytään tekemään veronalennuksia ja sitä paikataan miljardien velanotolla. Vahinkoja yritetään minimoida tekemättä mitään, mutta tekemättömyys jo itsessään johtaa katastrofaaliseen tulokseen maan talouden ja 300.000 työttömän kannalta.

Hallituksen linja tuntuu olevan auttamattomasti hukassa; juna on jo lähtenyt ja ministerit ovat vielä asemalla. Päättämättömyys on vaivannut nykyistä hallitusta jo pitkään ja politiikan linjaukset ovat olleet hätiköityjä ja harkitsemattomia, tästä osoituksena pääministerin saamat älynväläykset Rukan hangilla ja Afrikan savanneilla. Lipsautuksia on myös sattunut myös muille valtioneuvoston jäsenille, ministeri Linden on paras esimerkki päättämättömyydestä hallituksessa. Linden on tuntunut viimeisten viikkojen aikana vaihtavan useammin mielipiteitään yleisradion rahoituksesta kuin paitaansa.


Huolimatta verrattain nuorista ministereistä hallitusta tuntuu vaivaavan oikea dementia-aalto, jollaiseen sairastuneet olisi kaikissa muissa työpaikoissa jo irtisanottu välittömästi. Viimeksi tällä viikolla on saatu arvuutella kansanedustaja Tiuran lahjus-, loikkaus- ja petoskohussa, kuka on sanonut kenelle mitä ja milloin. Hallituksen ykkösketju Vanhanen, Katainen ja Häkämies pyörittelevät päitään ja mutisevat, etteivät muista kuulleensa asiasta keneltäkään. Seuraavana päivänä kaikki kolme antavat keskenään ristiriitaisia lausuntoja ja sysäävät vastuuta muille henkilöille.


Täyttyvätkö perustuslain kriteerit? Hallitus sysää vastuun seuraaville vallanpitäjille ja ministereitä en ensimmäisinä lähtisi kuvaamaan rehellisiksi ja taitaviksi. Sen verran hyvin he ovat kompastuneet omaan näppäryyteensä.

Hallitus ei kuule maan voihketta, mutta kuuleeko kansa?