Vanhusten Viikon juhla Muuramessa

Avauspuhe pidetty Muuramen Vanhusten Viikon pääjuhlassa 6.10.


Aluksi kiitokset Muuramen kulttuuritoimelle ja kaikille muille Vanhusten Viikon tapahtumien järjestelyihin osallistuneille tahoille. On myös mukava nähdä viikon, niin sanotusti juhlittavia, näin paljon paikalla. Tosin eihän tämä mikään ihme ole, sillä ovathan varttuneeseen ikään ehtineet kansalaiset aktiivisimpia osallistujia yhteiskunnassa, oli kyseessä sitten esimerkiksi lauluillat tai äänestäminen. Tilaisuuden virallinen ja ehkä hieman vakava osuus kestää vain puheeni ajan, jonka jälkeen pääsemme nauttimaan Leena Pyylammen konsertista sekä seurakuntakodin järjestämästä lounaasta.

Tämän tervehdyksen laatiminen oli yllättävän haastavaa, sillä osaltaan minua pyydettiin esittämään omia näkemyksiäni vanhustenhuollon ja – palveluiden tulevaisuudesta. Tehtävä on haasteellinen sillä tässä kohtaa nyt kaksi sukupolvea, minun ja Teidän. Sukupolvea joiden maailmankatsomus kumpuaa hyvin erilaisista kokemuksista ja lähtökohdista.

Sukupolvenne sai aikoinaan osakseen suuren vastuun suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustan rakentamisessa. Tässä työssä vastaan tuli mittavia haasteita, haasteita joiden suuruutta minun sukupolveni ei aina näe ja ymmärrä. Teidän sukupolveanne on kiittäminen siitä hyvinvoinnista josta minun sukupolveni saa nauttia ja jota liian monesti pidetään itsestäänselvyytenä.

Nyt hyvinvointiyhteiskunta saa vastaansa uuden haasteen sillä väestön ikääntyminen kiihtyy ennen näkemätöntä vauhtia. On ironista miten nyt ne kansalaiset, jotka auttoivat menneisyydessä nykyisen hyvinvoinnin luomisessa, koetaan uhkaksi järjestelmän säilymiselle tulevaisuudessa. Miten tästä pystytään selviämään? Miten turvataan ihmisarvoinen vanhuus kansalaisille?

Mummoni, joka suruksi nukkui pois viime viikolla, edusti sitä sukupolvea joka joutui lähtemään sodan tieltä pois synnyinseudultaan ja aloittamaan tyhjästä satojen tuhansien muiden tavoin. Mummolta opin sen – ajatuksen jota tulen pitämään yllä läpi koko elämäni – ettei vastaan koskaan tulee niin suurta estettä, niin syvää takaiskua, etteikö niitä pystyisi ylittämään. Mummosta näkyi aina hänen sukupolvelleen, Teidän sukupolvellenne, ominainen sitkeys ja optimismi. Luottamus siihen, että omalla työllään – yhteisellä työllä pystytään selviämään tielle tulevista esteistä.

Nyt väestön nopeasta ikääntymisestä seuraava ongelma ei ole niin ylitsepääsemätön ja väistämätön kuin annetaan ymmärtää. Ratkaisu ei ole kiinni taloudellisten resurssien rajallisuudesta vaan arvojen valinnasta, niistä asioista joita me pidämme tärkeinä yhteiskunnassa. Ei ole hyväksyttävää sanoa ettei rahaa ole vanhustenpalveluiden parantamiselle, jos yhteiskunnalla on varaa samanaikaisesti laittaa satoja miljoonia euroja pankkien tukemiseen. Kylmät ja kovat arvot ovat tuntuneet saaneen liiaksi valtaa lähimmäisyydeltä ja välittämiseltä yhteiskunnassa.

Suomi on tällä hetkellä rikkaampi kuin koskaan aikaisemmin, joten taloudellisia mahdollisuuksia tilanteen korjaamiseksi on. Kaikille vanhuksille tulee pystyä järjestämään tasa-arvoiset palvelut asuinpaikasta riippumatta. Tämä on tahdon asia! Tukipalveluiden järjestämisessä tulee erityisesti huomioida se, että mummoilla ja papoilla on mahdollisuus asua omassa kodissaan niin pitkään kuin he itse haluavat ja se on heille mielekästä. Asuminen tutussa ympäristössä tutkitusti hidastaa ikääntymisen mukanaan tuomia vaivoja ja ihmisen fyysisesti ja henkisesti hyvässä kunnossa.

Palveluidentarjonta tulee myös olla selkeästi koordinoitua. Nykyisin tukitoimenpiteet on hajautettu usealle toimijalle, niin julkiselle kuin yksityiselle sektorille, jolloin kokonaiskuvan muodostuminen vanhuksen hyvinvoinnista on hankalaa. Palveluidenjärjestämisessä on syytä ottaa huomioon, että yksi henkilö mahdollisimman pitkälle pystyy huolehtimaan vanhuksen jokapäiväisen toiminnan tukemisesta.

Erilaiset yhdistykset ja järjestöt ovat hyvä lisä hyvän vanhuuden järjestämisessä. Esimerkiksi monipuoliset askartelu-, laulu ja liikuntakerhot antavat juuri sellaista virikkeellistä toimintaa kuin vanhukset itse haluavat. Niissä pystytään vaihtamaan kuulumisia ja toistuvina tapahtumina ne rytmittävät hyvin päivien kulkua.

Uusi kotikuntalaki sallii isovanhemman muuttamisen lasten ja lastenlastensa lähelle, joka edesauttaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin rakentumisessa. Omaiset pystyvät olemaan kokoajan lähellä ja auttamaan arjen askareissa. Aikaisemmin kotikunnan muuttaminen ei ollut yhtä helppoa ja pitkistä etäisyyksistä johtuen sukupolvien välinen vuorovaikutus ei välttämättä ollut tiivistä. Sukupolvien välinen tiivis yhteydenpito on tärkeää sillä siitä on hyötyä sekä isonvanhemmille että lapsenlapsille. Jutut käpylehmistä, seteliuudistuksesta tai hiihtämisestä kouluun neljän kymmenen asteen pakkasessa ovat niitä kokemuksia, joita on hyvä siirtää myös seuraaville sukupolville.

Tässä on nyt vain muutamia huomioita, joita itse pidän tärkeinä vanhustenpalveluita järjestettäessä.

Koko maassa nyt järjestettävä Vanhusten Viikko on tarpeellinen tapahtuma. Tärkeät asiat nousevat keskusteluun yhteiskunnan eri sektoreilla ja virikkeellistä toimintaa, jota mekin nyt täällä teemme, järjestetään paljon. Toivon vilpittömästi ettei hauskat tapahtumat ja tärkeä keskustelu jää vain tälle viikolle. Vaan, että Vanhusten Viikkoa vietettäisiin tietyllä tapaa läpi koko vuoden. Kysymys loppujen lopuksi on lähimmäisen välittämisestä:

Kaikkea saa tehdä
kaikkea pitää tehdä
kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto,
elinehto:
Värisevä sielua
ei saa tallata

Tommy Tabermanin runojen sanoin haluan omastani ja Muuramen kunnan puolesta toivottaa teille kaikille, mummoille ja papoille, vaareille ja mummuille oikein antoisaa Vanhusten Viikkoa. Nauttikaa päivän ohjelmasta ja läpi viikon järjestettävistä tapahtumista.