Ukraina idän ja lännen puristuksessa

Alkuvuoden tapahtumat Ukrainassa ovat kiristyneet äärimmilleen kuluneen viikon aikana. Venäjän yllättäen käynnistämä sotaharjoitus laajeni joukkojen siirroksi Krimin niemimaalla, tämä yhdistettynä Ukraina sisäiseen kaaokseen ja koventuneeseen retoriikkaan osapuolten keskuudessa ovat nostattaneet esiin pelkoja sodan syttymisestä. Edellisen kerran Euroopassa on käyty sotaa Balkanilla vuonna 1999. Onko sota Euroopassa jälleen mahdollinen?

Ukrainan tapahtumissa on aluksi hyvä huomioida, että Ukrainan kansa ei ole tehnyt tai päättänyt yhtään mitään vaan päätöksentekijöinä ovat olleet Maidanin mielenosoittajat. Kansa ei myöskään ole valinnut maalle uutta presidenttiä ja hallitusta vaan valinnan on tehnyt keskenään riitelevä länsimielinen oppositio. Kiovan tapahtumat ovat nyt toistuneet Krimillä, osat vain ovat vaihtuneet. Avoimen sodan puhkeaminen Venäjän ja Ukrainan välillä on epätodennäköistä, mutta silti mahdollista. Todennäköisempää on, että aseiden kalistelu keskittyy Krimin niemimaalle, jolla on geopoliittisesti suuri merkitys Venäjälle.

Venäjän reaktiot Ukrainan tapahtumiin ovat yllättäneet useat poliitikot ja tutkijat. Kuitenkin kun suhteutetaan kuluneen viikon tapahtumat laajempaan perspektiiviin, Venäjän toimet eivät enää näytä yllättäviltä. Suurempi yllätys olisi ollut se, mikäli Venäjä ei olisi puuttunut millään tavoin Kiovan tapahtumien seurauksena.

Siitä lähtien kun suhteellisen tuntematon KGB-eversti nimitettiin elokuussa 1999 Venäjän pääministeriksi ja Boris Jeltsinin erottua presidentiksi, on Vladimir Putinin hallinnon keskeinen tavoite ollut kaikkien nähtävillä: Venäjän supervalta-aseman palauttaminen. Maan asevoimien modernisointi ja aggressiivinen ulkopolitiikka, varsinkin entisiä neuvostotasavaltoja kohtaa, ovat olleet keskeisiä keinoja tämän aseman palauttamiseksi.

Venäjän katsoo edelleen oikeudekseen puuttua sen ”etupiiriin” kuuluvien maiden politiikkaan, mikäli se katsoo niiden toimivan Moskovan etujen vastaisesti. Selkeimpinä osoituksina Kremlin vastaisesta politiikasta ovat Itä-Euroopan ja Kaukasuksen maiden halu Euroopan unionin ja NATO:n jäseniksi. Venäjän hallinto on esittänyt perusteluina toimilleen niin Georgiassa kuin nyt Ukrainassa kansalaistensa suojeleminen. Tässä suhteessa Venäjän toiminta ei ole poikkeuksellista. Niin Yhdysvallat, Britannia ja Ranska ovat vanhastaan katsoneet oikeudekseen taata kansalaistensa turvallisuuden missä päin maailma tahansa, vaikka sitten sotilaallista voimaa käyttäen.

Vaarallisinta tilanteessa ei niinkään ole Venäjän ja lännen yhteentörmäys vaan Ukrainan sisäiset tapahtumat. Ukrainan hajoaminen Euroopan unioniin tähyävään länsiosaan ja Venäjään tukeutuvaan itään ei olisi kenenkään etu. Vähiten maan hajoaminen palvelisi Venäjän supervaltapyrkimyksiä. Venäjän harjoittamalle ulkopolitiikalle on ollut suureksi hyödyksi entisten neuvostotasavaltojen ja muiden Itä-Euroopan maiden merkittävät venäläisvähemmistöt, jotka ovat mahdollistaneet puuttumisen maiden harjoittamaan politiikkaan. Venäläisvähemmistön käyttäminen painostuskeinona on ollut erittäin näkyvää Ukrainan lisäksi myös Baltiassa.

Ukrainan nykyinen johto on pyytänyt länneltä tukea, mutta länsivaltojen toimintamahdollisuudet ovat hyvin rajalliset, tuki onkin tällä hetkellä keskittynyt enemmän solidaarisuuden osoittamiseen retorisesti kuin konkreettisesti. Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman puheet Venäjän poliittisesta ja taloudellisesta eristämisestä voidaan tulkita puhtaaksi retoriikaksi. Venäjän on yksi maailman suurimmista talousmahdeista ja suunnattomat energia- ja mineraalivarat omaa maa, jonka eristäminen kansainvälisestä yhteisöstä on helpommin sanottu kuin tehty. Venäjällä on myös keskeinen rooli Iranin ydinaseneuvotteluissa sekä Syyrian sisällissodan ratkaisemisessa. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyvänjäsenenä, Venäjän eristäminen saattaisi pahimmillaan halvaannuttaa koko maailmanjärjestön toiminnan.

Maailman huomio tulee seuraavien päivien ja viikkojen aikana keskittymään Ukrainaan. Huolimatta kriisin rauhanomaisesta ratkaisemisesta, ongelmat eivät kuitenkaan katoa alueelta. Maantieteelle Ukraina ei voi mitään ja se joutuu aina poliittisissa ratkaisuissaan ottamaan huomioon suhteensa suureen itäiseen naapuriinsa.

Omanlisänsä kokonaisuuteen tuo Krimin niemimaa osana Ukrainaa. Alue on jo nyt autoniminen tasavalta suhteessa Kiovan keskushallintoon ja tavoitteena on järjestää kansanäänestys itsenäistymisestä. Mikäli alueen asukkaat kannattavat irtaantumista Ukrainasta, on mielenkiintoista nähdä tukeeko kansainvälinen yhteisö tätä toimenpidettä yhtä vahvasti kuin Kosovon irtaantumista Serbiasta yksipuolisella itsenäisyysjulistuksessa vuonna 2008.