Sote-solmu aukesi, vai aukesi sittenkään?

Eilinen uutinen hallituksen ja opposition saavuttamasta yksimielisyydestä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta yllätti monet. Koko vaalikauden kestänyt hallituksen sekoilu erilaisten sote-himmeleiden kanssa on näillä näkymin saatu päätökseen ja ensimmäistä kertaa on esitetty järkevä ja toimintakykyinen malli sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseksi koko maassa.
 

Eilisissä lausunnoissa hallituspuolueiden edustajat totesivat hallituksen alkuperäisen suunnitelman pysähtyneen perustuslaillisiin ongelmiin. Voidaan aiheellisesti kysyä, miksi hallitus tästä huolimatta piti jääräpäisesti kiinni tuhoon tuomitusta hankkeesta kiinni? Perustuslailliset ongelmat kun oli nähtävissä jo Petteri Orpon työryhmänlinjauksissa.
 

Poliittisesti saavutettu ratkaisu on riskipeliä Keskustan kannalta. Puheenjohtaja Juha Sipilä näyttää yksineen sopineen hallituspuolueiden edustajien kanssa uuden sote-uudistuksen suuntaviivoista sekä heittänyt romukoppaan keskustalaisten hehkuttaman kotikunta-maakuntamallin. Keskusta on nyt poliittisesti sitoutunut hallituksen rintamaan, joten irtopisteiden keräily ja kannatuksen lisääminen hallituksen arvostelemisella ei enää onnistu. Mielenkiintoista on nähdä miten Keskustan kuntapäättäjät vastaanottavat äkillisen suunnanmuutoksen. Tulevatko keskustalaiset ryhmittymään avoimin mielin hallituksen uudistuksen taakse, vai onko Juha Sipilän asema Keskustan puheenjohtaja saanut ensimmäisen suuren kolauksen?
 

Poliittisesti ratkaisu on nöyryytys hallitukselle, sillä se ei pystynyt ratkaisemaan sote-uudistusta ilman opposition tukea. Mikäli hallitus olisi kautensa alusta asti aidosti kuunnellut asiantuntijoita sekä kuntia, ei sote-soppaa tai sote-solmua olisi koskaan syntynyt.
 

Hallitus pyrki jääräpäisesti kolmen vuoden ajan rakentamaan sellaisen sotehimmelin, jota asiantuntijat pitivät tehottomana sekä perustuslain vastaisena ja jota 95 prosenttia kunnista ei halunnut. Hallitus myös sulki tehokkaasti korvansa ja ummisti silmänsä näkemyksiltä, jotka vaativat parlamentaarista valmistelua ja sote:n ratkaisemista ennen kuntarakennetta, väestöpohjaltaan riittävän suuria alueita sekä rahoituksen selkeyttämistä. Nyt hallitus on vihdoin sitoutunut sellaiseen uudistukseen, jota asiantuntijat ja kunnat ovat kokoajan vaatineet, hyvä niin.
 

Vaikka toista päähallituspuoluetta edustankin, olin itse koko uudistuksen ajan maakunnallisen mallin kannalla hallituksen suunnitelmien sijaan. Maakuntamalli vaikutti huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta, enkä uskonut hallituksen koskaan pääsevän sitä parempaan ratkaisuun. Toisin kuitenkin kävi, onneksi. Päätös sosiaali- ja terveystoimen järjestämisestä viidellä ERVA-alueella on selkeästi tulevaisuuden malli. Kuntapäättäjän näkökulmasta tämä ratkaisu on kiistatta parhain vaihtoehto.  

 

Palveluiden rahoitus tulee perustumaan kuntien väestöpohjiin, oikaistuna kunkin kunnan ikärakenteella ja sairastavuudella. Tällainen malli mahdollistaa oikeudenmukaisen rahoitusjärjestelmän, joka oikein toteutettuna pystyy ehkäisemään nykyjärjestelmän kaltaista ylilaskutusta, johon kunnat eivät ole voineet vaikuttaa.  

Uudesta sote-mallista sopiminen ei kuitenkaan ratkaise vielä itse ongelmaa. Nyt on edessä hankkeen vaativin vaihe eli suunnitelmien toteuttaminen. Suuri kysymys on miten käytännön tasolla sosiaalitoimi, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito saadaan pelaamaan niin yhteen, ettei hoitoketju katkea missään vaiheessa? Miten palveluiden rahoitus ja päätöksenteko saadaan järjestettyä demokraattisella tavalla?   
 

Näiden avoimien kysymyksien ratkaisemista kuitenkin helpottaa se, että nyt kaikki poliittiset puolueet ja toimijat ovat sitoutuneet tähän hankkeeseen. En myöskään usko uudistuksen herättävän yhtä suurta vastustusta kuntien joukossa kuin aikaisemmin. Ensimmäistä kertaa sote-uudistuksella on aidot mahdollisuudet onnistua ja määrätietoisella peruspalveluministeri Susanna Huovisella (sd.) on laaja poliittinen tuki työn tekemiseksi.