John F. Kennedyn salamurhasta 50 vuotta

Yhdysvalloissa on viime aikoina muisteltu maan 35. presidentin John F. Kennedyn salamurhaa, josta on tullut tänään kuluneeksi 50 vuotta. Dallasissa 22.11.1963 ammutut laukaukset merkitsivät Camelotina tunnetun ajan päättymistä Yhdysvaltain politiikassa. Ajan, joka oli symboloinut uuden  toivon aikakauden alkamista Yhdysvalloissa 1960-luvun alussa.

John F. Kennedystä tuli heti kuolemansa jälkeen hyvin myyttinen hahmo. Sodassa hänestä tuli sankari. Kirjailijana hän voitti Pulitzerin palkinnon. Poliitikkona hänestä tuli presidentti. Myyttisyyttä ovat lisänneet hänen perheensä, Kennedyn klaanin loisto ja varaus sekä salamurha, jonka ympärille on syntynyt monia salaliittoteorioita. 

 

Huolimatta kriisien täyttämästä presidenttikaudesta ja konkreettisten poliittisten saavutuksien puutteesta, amerikkalaiset ovat säännöllisesti valinneet John F. Kennedyn yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista Yhdysvaltain presidenteistä George Washingtonin, Abraham Lincolnin, Franklin D. Rooseveltin ja Ronald Reaganin rinnalle.

Camelotin aika

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli syvän apatian vallassa. Voitokkaan sodan jälkeen alkanut talouskasvu oli 1950-luvulla alkanut taantua ja Yhdysvaltain päävastustajaksi kansainvälisestä hegemoniasta noussut Neuvostoliitto oli saavuttanut voittoja toisensa jälkeen Yhdysvalloista.

Senaattori John Fitzgerald Kennedy valittiin 43-vuotiaana Yhdysvaltain historian nuorimpana ja ensimmäisenä katolilaisena henkilönä maan presidentiksi. Vuoden 1960 presidentinvaaleissa hän päihitti republikaanisen puolueen ehdokkaana olleen varapresidentti Richard Nixon vain sadantuhannen äänen erolla. 

Kennedyn edeltäjän presidentti Dwight D. Eisenhowerin hallinto edusti vanhaa Amerikkaa, jota johtivat vanhat miehet. Kennedy nosti hallintoonsa nuoria miehiä itärannikon huippuyliopistoista, tunnetuimpina avustajakuntaa kuuluneet Kenneth O’Donnell, Arthur M. Schlesinger jr, McGreogor Bundy ja Theodore Sorensen, jonka kynästä olivat lähtöisin John F. Kennedyn historiaan jääneet puheet. Tärkeimmiksi ministereiksi kohosi henkilöitä talouselämän huipulta sekä akateemisesta maailmasta. Puolustusministeriksi nimitettiin Robert McNamara, josta tuli pitkäaikaisin puolustusministeri, ulkoministeriksi nousi Dean Rusk, republikaanisesta C. Douglas Dillonista tuli valtiovarainministeri ja presidentin veljestä Robert ”Bobby” F. Kennedystä oikeusministeri. Miehet tulisivat vaikuttamaan keskeisissä asemissa vielä pitkään John F. Kennedyn lyhyeksi jääneen presidenttikauden jälkeen.

Virkaanastujaispuheessaan tammikuussa 1961 John F. Kennedy innosti uutta amerikkalaisten sukupolvea työskentelemään niiden päämäärien eteen, joiden johdosta kansakunta oli syntynyt:

”Me emme uskalla unohtaa, että olemme tämän ensimmäisen vallankumouksen perillisiä. Levitköön sana tällä hetkellä ja tältä paikalta, sekä ystävien että vihollisten pariin, että soihtu on ojennettu uudelle amerikkalaisten sukupolvelle, joka on syntynyt tällä vuosisadalla, jota on karaistu sodalla, jota on koulittu kovalla ja katkeralla rauhalla, joka on ylpeä vanhasta perinnöstämme ja joka ei halua katsoa eikä sallia niiden ihmisoikeuksien hidasta rappeutumista, joita puolustamaan tämä kansa on aina ollut sitoutunut ja joita puolustamme tänään täällä kotona ja kaikkialla maailmassa.”

Yhdysvaltoihin syntyi uusi hallinto, jollaista ei ollut aikaisemmin nähty kansakunnan historiassa. Syntyi Camelot, kuningas Arthurin legendan mukaan. Valkoisesta talosta tuli tieteen ja taiteen tyyssija, joka henki loistoa, jollaista amerikkalaiset eivät olleet tottuneet näkemään maan ensimmäisessä perheessä.

Uusi rajaseutu

John F. Kennedyn hallinnon kantavaksi teemaksi tuli Franklin D. Rooseveltin New Deal – ohjelman hengessä New Frontier – uusi rajaseutu – ohjelma. 1960-luku käsitettiin uudeksi rajaseuduksi, jonka yli oli päästävä rakentamaan amerikkalaista yhteiskuntaa, joka oli syvän kuohunnanvallassa. 1960-lukvusta tuli tuntemattomien mahdollisuuksien rajaseutu, johon liittyivät sosiaalisten ja taloudellisten kysymysten lisäksi tieteen tarjoamat mahdollisuudet ja tavoite avaruuden valloittamiseksi sekä sodan ja rauhan ratkaisemattomat ongelmat Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä. 

New Frontier – ohjelmaan kuului laaja joukko taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia, joilla pyrittiin parantamaan köyhimpien amerikkalaisten asemaa. Merkittäviin uudistuksiin kuului työttömyysturvan parantaminen, avustukset kaupungeille asuntojen ja joukkoliikenteen parantamiseksi. Kongressi hyväksyi myös laajan joukon köyhyydenvastaisia lakeja, joihin kuuluivat mm. sosiaaliturvaan tehtävät lisäykset, minimipalkka, useat vähävaraisten asumista tukevat lait, ruokakupongit sekä kouluateriat. Kennedyn hallinnon aikana tehtiin myös kattavin maatalouslaki sitten vuoden 1938.

Sosiaali- ja talouspolitiikassaan Kennedy noudatti virkaanastujaispuheessaan esittämää periaatetta: ”ellei vapaa yhteiskunta pysty auttamaan niitä, jotka ovat köyhiä, se ei pysty pelastamaan niitä jotka ovat rikkaita”, lausahdusta, joka on ajankohtainen vielä tämänkin päivän maailmassa.

New Frontier tarkoitti myös uuden rajaseudun ylittämistä kansainvälisessä politiikassa. Kennedy perusti rauhanjoukot, Peace Corps, organisaation, jonka tarkoituksena oli tukea vapaaehtoistoimintaa Yhdysvaltain ulkopuolelle. Ohjelman tarkoituksena oli ja on edelleen teknisen avun tarjoaminen, sekä edes auttaa kulttuurien välistä vuoropuhelua Yhdysvaltain ja kolmannen maailman välillä. Rauhanjoukot liittyivät kiinteästi Kennedyn doktriiniin keskeisimpään periaatteeseen kommunismin vastustamisesta, erityisesti siirtomaavallasta vapautuneissa maissa. Nykyisin Kennedyn perustama Rauhanjoukot on edelleen keskeisessä asemassa Yhdysvaltain kehitysyhteistyössä.

Kennedyn doktriini

John F. Kennedy seurasi edeltäjiensä Trumanin ja Eisenhowerin linjaa muotoillessaan hallintonsa ulkopoliittista doktriinia:

”Tietäköön jokainen kansakunta, toivoopa se meille hyvää tai pahaa, että olemme valmiit maksamaan minkä tahansa hinnan, kantamaan minkä tahansa taakan, kestämään minkä tahansa kärsimyksen, tukemaan ketä tahansa ystävää, vastustamaan mitä tahansa vihollista varmistaaksemme vapauden säilymisen ja menestymisen.”

Yhdysvallat oli valmis toimimaan myös aseellisesti itsensä ja liittolaistensa turvaamiseksi sekä mobilisoimaan koko amerikkalaisen yhteiskunnan tätä tarkoitusta varten. Taistelua kommunismia vastaan ei kuitenkaan tultaisi käymään pelkästään sotilaallisin keinoin vaan ensisijaisesti talouden, amerikkalaisen kulttuurin ja erityisesti amerikkalaisten arvojen kautta. Kennedyn doktriinin pyrkimyksenä oli estää kommunismin leviäminen ja tukea kommunismin vastaisia voimia kaikkialla maailmassa. Yhdysvaltain sotilaallista voimaa pyrittiin käyttämään aseistariisunnan edistämiseksi sekä kansainvälisenyhteistyön lisäämiseksi. John F. Kennedy sitoikin Yhdysvallat vahvasti mukaan Yhdistyneiden Kansakuntien työhön.

Ulkopolitiikassa Kennedyn doktriini joutui koetukselle usean kerran ja yhteenotto Neuvostoliiton välillä oli mahdollisen moneen kertaan. Merkittävimmiksi tapahtumiksi Kennedyn hallinnon kauden ulkopolitiikassa muodostuivat epäonnistunut Sikojenlahden maihinnousu vuonna 1961 Fidel Castron hallinnon kaatamiseksi, Berliinin muurin rakentaminen sekä Wienin huippukokous 1961, Kuuban ohjuskriisi toi maailman ydinsodan partaalle 13 päivän ajaksi lokakuussa 1962, neuvonantajien ja sotilaallisen avun lisääminen Vietnamiin sekä Ydinasekieltosopimus 1963.

Tuhat päivää

Niiden tuhannen päivän aikana, jotka John F. Kennedy vietti valkoisessa talossa, hän aloitti uuden aikakauden suhteissa Latinalaiseen Amerikkaan, Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton keskinäisissä suhteissa sekä transatlantisessa yhteistyössä. Sisäpolitiikassa Kennedy aloitti uuden aikakauden rotukysymyksen ratkaisemiseksi, uuden aikakauden avaruustutkimuksessa sekä finanssi- ja talouspolitiikassa.

Kennedyn merkitys historialle on ennen kaikkea siinä mitä hän aloitti kuin siinä mitä hän sai valmiiksi. Ne amerikkalaisuudenvoimat, jotka hän päästi valloilleen vaikuttavat yli sukupolvien. Vaatimukset, jotka hän asetti ja päämäärät, jotka hän suunnitteli määrittelivät maan politiikan suunnan vuosikymmeniksi. Esimerkiksi kansalaisoikeuskysymyksissä ja avaruudenvalloituksessa Johnsonista ja Nixonista tuli Kennedyn vision toteuttajia.

John F. Kennedyn suurin saavutus politiikassa ei ole konkreettiset saavutukset vaan hänen kykynsä inspiroida ihmisiä. Hän herätti henkeen amerikkalaisissa uskon itseensä ja heidän kykyihinsä menestyä kansakuntana kylmän sodan maailmassa. Monet presidentit ovat yrittäneet jäljitellä hänen johtajuuttaan juuri tässä asiassa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Amerikkalaiset ovat pitkään odottaneet uutta perinteistä poikkeavaa presidenttiä, ja monet ovatkin nähneet Barack Obamassa uuden sukupolven johtajan, 2000-luvun Kennedyn, joka on pystynyt uudelleen herättämään henkiin sen idealismin, joka 1961 puettiin sanoiksi erään toisen nuoren presidentin virkaanastujaispäivänä: 

”Maailman pitkän historian aikana vain harvoille sukupolville on annettu tehtäväksi vapauden puolustaminen sen suurimman vaaran hetkellä. En väistä tätä vastuuta, toivotan sen tervetulleeksi. En usko, että kukaan meistä haluaa vaihtaa paikkaa minkään muun kansan tai minkään muun aikakauden kanssa. Tarmo, usko ja antaumus, joilla omistaudumme tähän tehtävään, kirkastavat maamme ja kaikki ne, jotka palvelevat sitä, ja tämän tulen hehku valaisee maailman. Ja siksipä, amerikkalaiset, älkää kysykö, mitä maanne voi tehdä puolestanne, kysykää, mitä te voitte tehdä maanne puolesta.”