Dosentti Arto Luukkanen ja suomettumisen pelko

Tänään Turun sanomien ja YLEX:n haastatteluissa Helsingin yliopiston dosentti Arto Luukkanen laukoi Ukrainan kriisistä sellaisia näkemyksiä,  joiden valossa tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa melskaavat russofobikotkin näyttävät täysjärkisiltä. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Suosittelen lukemaan hänen haastattelunsa Turun sanomista ja kuuntelemaan YLE Areenasta, voitte sitten itse päättä kumpaa teette.

Luukkasen näkökulmasta ”Venäjän toiminnan näkeminen perinteisen suurvaltapolitiikan harjoittamisena on suomettuneiden tutkijoiden umpimätänä jargonina, joka tulee selkärangasta eikä aivoista.” Suomalaisten poliitikkojen toimintaa hän luonnehtii värikkäästi toteamalla miten ”vanhat sedät tuli äänitäristen kertomaan, että kyllä Venäjä on suurvalta. Ja kyllä Amerikka täytyy tuomita kun kerta Venäjä teki näin.” Lisäksi hän vaati sekä tutkijoilta ja poliitikoilta tosiasioiden tunnustamista Paasikiven tyyliin.

Tosiasiallisesti tarkasteltuna Venäjän toiminta ei eroa muiden suurvaltojen harjoittamasta voimapolitiikasta. En tiedä miten tämän asian tunnustaminen täyttää suomettumisen kriteerit. Euroopassa on myös toimittu näin useaan otteeseen toisen maailmansodan jälkeen, vaikka dosentti Luukkanen yrittää ansiokkaasti muuta väittää.

Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen Euroopassa on ollut useita sotilaallisia interventioita, joissa voimankäyttö on ollut huomattavasti kovempaa kuin tällä hetkellä Krimin niemimaalla. Selkeimpinä esimerkkeinä historiassa ovat Itä-Saksa 1953, Unkari 1956, Tšekkoslovakia 1968 sekä neuvostopanssareiden tunkeutuminen Baltian maihin Neuvostoliiton hajotessa. Ei pidä myöskään unohtaa Jugoslavian hajoamissotia 1990-luvulla. Dosentti Luukkasen historiantuntemus vaikuttaakin pysähtyneen 1940-luvulle.

En tiedä mitä uutislähetyksiä dosentti Luukkanen on itse katsonut mutta ainakaan minä en ole nähnyt yhtään ”tärisevää vanhaa miestä” tai suomettuneita lausuntoja. Suomen ulkopoliittinen johto on ottanut hyvin selkeän toimintalinjan suhteessa Ukrainan kriisin ja näin jyrkkää Venäjän toimien tuomitsemista ei ole kuultu vielä kertaakaan aikaisemmin. Suomen poliittisen linjan valinnassa on myös vältettävä sellaisia ratkaisuja, jotka heikentäisivät tai pahimmassa tapauksessa romuttaisivat Suomen ja Venäjän väliset suhteet Ukrainan kriisin ratkettua.

Erikoisimman analyysin Dosentti Luukkanen on tarjonnut haastatteluissa mahdollisen Natojäsenyyden vaikutuksista Suomen ja Venäjän suhteisiin toteamalla: ”jos Suomi nyt hakisi Naton jäsenyyttä, Venäjä voisi vaatia turvatakuiksi alueluovutuksia aina Kouvolaa ja Lappeenrantaa myöten.” 

Tällaiset lausunnot eivät kyllä edusta tosiasioiden tunnustamista Paasikiveläiseen tyyliin. Suomi ei ole Ukraina, eikä Suomen ja Venäjän suhdetta tule verrata entisiin neuvostotasavaltoihin. Olisi myös rehellistä todeta Sevastopolin ja Krimin olevan täysin eriasia kuin muu Ukraina Venäjän näkökulmasta. 

Dosentti Luukkasen ovat enemmän pelon lietsontaa kuin objektiivista kriisin analysointia. Hänen tämän päivän haastatteluissa esittämät näkökulmat tuntuvatkin olevan enemmän poliittisia kuin akateemisia. Hänen näkemyksiään kuuntelemalla valtiojohtomme ajaisi Suomen sellaiseen suohon, ettei siitä hevillä noustaisi.