Kuinka kauan?

Tänään rauhallinen Suomi järkyttyi. Jo kolmannen kerran alle vuoden sisällä nuori syyllistyy järjettömään väkivallan tekoon, tuhoten oman sekä samalla monen muun viattoman tulevaisuuden. Tällä hetkellä moni etsii selitystä Kauhajoen tapahtumaan ja pelkää sen toistuvan omalla kotiseudullaan - syystäkin. Moni myös etsii syytä ja syyllistä tapahtumiin, jolloin tarkastelun kohteiksi joutuvat niin koti, koulu, tv, yhteiskunta kuin poliisikin. Perimmäistä ja yksiselitteistä syytä tuskin kuitenkaan saadaan siihen, mikä johti traagiseen tapahtumaan.

Nyky-yhteiskunnassa kilpailu on avainasemassa, ja lapset ja nuoret laitetaan yhä aikaisemmin astumaan aikuisten maailmaan. Lapset laitetaan paremmuusjärjestykseen jo peruskoulussa, jonka jälkeen heidät laitetaan kilpailemaan hyvistä opiskelupaikoista, jotta he voivat myöhemmin kilpailla kovapalkkaisimmista ja arvostetuimmista työpaikoista. Lapsuudelle ja nuoruudelle jää entistä vähemmän aikaa. Heiltä vaaditaan entistä enemmän entistä aikaisemmin ja jokaisessa lapsuuden ja nuoruuden vaiheessa yhteiskunnan ja kilpailuhenkisen kulttuurin asettamat vaatimukset vain kasvavat. Tällä kertaa vaatimusten taakka kasvoi liian suureksi, vaikka se ei varmasti olekaan ainoa syy, joka johti Kauhajoen tapahtumiin.

Yksi asia on kuitenkin varma. Niin kauan kun hallitus tarjoaa leikkauksia, leikkauksia ja leikkauksia nuorten sosiaali- ja terveyspalveluihin, tällaista tulee tapahtumaan. Niin kauan kun aselait ovat lepsuja, tällaista tulee tapahtumaan. Niin kauan kun kunnon perhearvot ja kotikasvatus on unohdettu, tällaista tulee tapahtumaan. Kuinka monen viattoman ihmisen tulee vielä kuolla turhaan, jotta päättäjät huomaavat lasten ja nuorten hädän? Nyt jos koskaan on yhteiskunnan aika huomata ongelmat ja puuttua niihin, ohjata resursseja ennaltaehkäisevään työhön, sillä tämän päivän jälkeen kenellekään ei pitäisi olla epäselvää nuorten ongelmien vakavuus suomalaisessa yhteiskunnassa. Kriisiapua on kyllä saatavilla nyt, kun onnettomuus on jo tapahtunut. Ennaltaehkäisevään työhön ei kuitenkaan panosteta, siihen työhön, jolla Jokelan jälkeiset veriteot olisi saatu estettyä. Lapset ja nuoret, jotka tarvitsevat apua, jätetään heitteille ja vasta jälkeenpäin ihmetellään, miten Kauhajoen, Keravan ja Jokelan tapaukset ovat mahdollisia. Lasten ja nuorten hätä on huomattava ja ainakin itse tulen toimimaan sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori tule jäämään yksin ongelmiensa kanssa ja että apua on saatavilla. Näissäkin asioissa toimeen on ehdottomasti tartuttava kunnalliselta tasolta alkaen.