Presidenttikysymys.

Eilen UKK eli Urho Kaleva Kekkosen syntymästä tuli kuluneeksi 110 vuotta. Vaikka Urkki on maannut jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan suuren paaden alla Hietaniemen hautausmaalla, hän vaikuttaa edelleen olevan aktiivinen toimija Suomen poliittisessa elämässä. Viime vuoden EU vaalien aikoihin Keskusta oli lähettämässä ”Urhoutta Eurooppaan” ja useasti saa kuulla kansan toistavan lausetta ”nyt olisi Kekkoselle töitä”. Tällainen lausahdus ei ole mikään ihme. Vaikka Kekkosen aikana presidentin vallankäyttö oli ajoittain mielivaltaista ja perustuslakia venytettiin minkä kerittiin niin asioiden hoito toimi silti hyvin. Verrattuna Suomen nykyiseen poliittiseen tilanteeseen, jossa ei lähestulkoon kulu päiväkään ettei Arkadianmäeltä tulisi skandaaliuutisia. Kun maassa oli 50.000 työtöntä, Kekkonen runnoi läpi hätätilahallituksen tilanteen ratkaisemiseksi. Nyt maassa on kuusi kertaa enemmän työttömiä, lähes 300.000, ja päävastuu tilanteen korjaamisesta on Ultra Bra yhtyeen entisellä sanoittajalla, jonka toimet ja lausunnot eivät kansassa saati sitten työttömissä paljon lohtua herätä.

Kekkosen aikana presidentin vallankäyttö ei olisi saanut niin suuria mittasuhteita mitä se oli, ellei muu poliittinen järjestelmä olisi antanut kehityksen johtaa siihen suuntaan. Pääministerinä toimiessaan Koivisto oli ensimmäinen poliitikko, jonka mielestä hallituksen tulee nauttia eduskunnan, ei presidentinluottamusta. Presidentti Koiviston pyrkimyksenä oli tietyissä rajoissa vallan siirtäminen parlamentille, valtionpäämiehen säilyttäessä oikeudet hallitusta muodostettaessa ja eräissä muissa sisäpoliittisissa kysymyksissä. Vanhan sanonnan mukaan pirulle annettu pikkusormi vie koko käden ja presidentti Ahtisaaren vahvistaman nykyisen perustuslain myötä katosi suurin osa Ståhlbergin luomasta presidentti instituutiosta. Instituutiosta, joka oli sentään toiminut Suomessa noin 80 vuoden ajan, nykyinen perustuslaki on ehtinyt olla voimassa vasta vajaa kymmenen vuotta ja jo osa poliittisesta eliitistä haluaa muutosta.

Vallan karsiminen on saanut lisäpontta aina sitä mukaan kun presidentti Halonen on tehnyt sellaisen päätöksen tai antanut sellaisen lausunnon, joka ei ole ollut istuvan hallituksen mieleen. Suuri äläkkä nousi esimerkiksi siitä kun presidentti Halonen asetti kokemuksen poliittisen hyvä veli-verkoston edelle Suomen Pankin johtokunta asiassa: Esko Aho ja muut ”eläkevirkaa” tavoitelleet poliitikot jäivät rannalle. Tulilinjalle on nimitysvallan lisäksi joutunut myös ulkopolitiikan hoitaminen ja presidentin asema asevoimien ylipäällikkönä. Herää kysymys mihin me enää edes tarvitsemme presidenttiä? Nykyinen hallitus on lisännyt ministereitä sitä tahtia, että joku heistä kerkeää kyllä maatalousnäyttelyitä avaamaan, sillä se tuntuu tällä hetkellä olevan presidentin tärkein tehtävä.

Mistä tämä kauna sitten oikein johtuu? Onko Kekkosen aika edelleen niin tuoreessa ja muistissa ja oliko se todella niin kauheaa demokratian kannalta, että koko presidentti instituutio ajetaan alas? Vallan karsiminen ei kuitenkaan demokratisoi järjestelmää yhtään enempää, toisin kuin Vihreät naivisti uskovat. Valta, joka otetaan presidentiltä, ei siirry eduskunnalle vaan pääministerille, sillä enemmistö hallituksien aikana pääministerin kanta on myös eduskunnan kanta. Ns. ”lautaskiistan” ratkaiseminen kuvaa hyvin tätä tilannetta sillä päätöksen siitä kumpi Suomea edustaa tekee eduskunta. No muodollisesti tämä vaikuttaa demokraattiselta, kuitenkin kuten presidentti Halonen itse nosti lausunnossaan esille, uskooko joku todella, että eduskunnan kanta olisi eri kuin pääministerin kanta. Jos tilanne olisi näin, niin silloinhan koko hallitus kaatuisi.

Presidentin sisäpoliittista valtaa voidaan toki täsmentää, ei esimerkiksi ole mitään järkeä antaa presidentin nimittää ministeriöiden kansliapäälliköitä joiden pitäisi pystyä saumattomaan yhteistoimintaa ministerin kanssa. Kuitenkaan vallan karsimisen ei saa tapahtua ulko- ja turvallisuuspolitiikan kustannuksella. Varsinkin kun maailmalla on edelleen voimassa presidenttivetoiset valtiojärjestelmät. Kaikkialla muualla paitsi Euroopassa presidentti on merkittävin vallankäyttäjä. On paljon paremmat mahdollisuudet edistää neuvotteluissa Suomen etuja monilla sektoreilla kun Suomea edustaa presidentti eikä pääministeri.

Presidentti pystyy tarpeen tullen olemaan eräänlainen ”hätäventtiili” esim. lukkiutuneen poliittisen tilanteen ratkaisemisessa tai muunlaisena kriisiaikana. Vuodesta 2007 jatkunut demokratian ja taloudellinen kriisi olisi jo monta kertaa tarvinnut Kekkosta tilanteen ratkaisemiseksi. Hallitus tai muut korkeaa poliittista valtaa käyttävät tahot eivät pysty presidentin lailla nopeisiin ja määrätietoisiin toimiin, kompromissien ja oikean toimintatavan valitseminen vie paljon aikaa. Erityisesti kriisiaikoina tarvitaan henkilöä, joka pystyy toimimaan viran mukanaan tuoman vastuun mukaisesti ja tekemään nopeita päätöksiä ilman että joudutaan ensin arpomaan kaikenlaisten komitea mietintöjen kanssa.

Historia todistaa suomalaisten olevan pohjimmiltaan kansa, joka tarvitsee ja ehkä jopa vaatii vahvaa johtajaa. Tämä on näkynyt niin kuninkaiden kuin keisarien aikana ja myös presidenttien. Suomessa ennennäkemättömän suurin osa kansasta kannattaa vahvaa presidenttiä ja ainoastaan poliittinen eliitti yrittää nyt kaataa alas kansa suurta luottamusta osakseen saavan instituution alas. Suoralla kansanvaalilla valitulla valtionpäämiehelle tulee olla valtaa käytössään ilman, että se olisi uhka parlamentaariselle järjestelmälle. Demokraattisempaa on antaa valtaa sellaiselle henkilölle, jonka valitsemiseen osallistuu noin 80 prosenttia kansasta kuin sellaiselle, jonka valitsee muutaman tuhannen ihmisen joukko yhden puolueen puoluekokouksessa.