SDP:n vappu kannatuksen aallonpohjassa

Näin vapunaattona, Yle Uutisten puoluekannatusmittauksen tulokset eivät nostattaneet punalippuja liehumaan kannatuksen aallonharjalla vaan päinvastoin. Gallupintulokset tulokset herättävät vakavia kysymyksiä SDP:n linjasta sekä puolueen tilasta.

Hallituksella ei tällä hetkellä näytä olevan käsissään muuta konkreettista kuin kaaoksia ja kriisejä. Demareiden saavutukset hallituksessa, kuten perusturvan merkittävä parantaminen, ovat jääneet ympärillä vellovan eurokriisin sekä kuntauudistuksen varjoon. Näiden lisäksi käynnissä on vielä muutama muu hanke, joiden osalta demareiden tilanne ei näytä ruusuiselta. Huolimatta vähän väliä nimitettävistä uusista työryhmistä sote uudistus polkee paikoillaan. Paljon hehkutettu vanhuspalvelulaki ei ole vielä edes voimassa, joten sen hyötyjä ei voi vielä todentaa. Viimeaikaiset talouslinjaukset ovat nostaneet esille huolen siitä, ymmärtävätkö ministerit edes mistä ovat päättämässä. Ainoana valopilkkuna on nuorisotakuu, joka näyttää etenevän suhteellisen kitkattomasti.

Kuluneiden 18 vuoden aikana SDP:n kannatus on laskenut yli 12 prosenttia. Vuosien 1995–2011 eduskuntavaaleissa kannatuksen laskua on ollut 9,1 prosenttia. Kysymyksessä ei siis ole pelkästään nykyisen hallituksen politiikasta aiheutuva laskusuhdanne vaan kyseessä on pitkäkestoisempi trendi. Tilanteen korjaamiseksi ja puolueen kannatuksen kääntämiseksi nousuun ei pelkät ja itsetutkiskelut auta vaan nyt tarvitaan tekoja. Ennen kaikkea SDP tarvitsee selkeän poliittisen linjan.

Historiansa valossa SDP:llä on mahdollisuus saavuttaa yli 30 prosentin kannatus vaaleissa kuin vaaleissa. Tätä käsitystä tukevat myös viimeaikoina tehdyt kannatuspotentiaalimittaukset, joissa SDP saa järjestelmällisesti reilusti yli 30 prosentin kannatuksen. Tällaisen potentiaalin realisoituminen edellyttää kuitenkin selkeitä muutoksia puolueen linjassa sekä tavassa toimia.

Viimeistään nyt tulisi huomata konsensuspolitiikan ajan olevan ohitse. Liiallinen konsensushakuisuus ei ole pelkästään SDP:tä vaivaa ongelma vaan se näkyy kaikissa puolueissa. Tavallinen kansalainen ei pysty erottamaan puolueita toisistaan ja tämä osaltaan näkyy kansalaisten passivoitumisena vaaleja kohtaan. Äänestämällä ei uskota pystyttävän vaikuttamaan, koska yhteiskunnallinen tilanne ei kansalaisten silmissä muutu, huolimatta siitä ketkä kulloinkin maata johtavat. Sen sijaan, että pyritään maksimoimaan kannatusta olemalla kaikkien kanssa samaa mieltä, tulisi keskittyä ajamaan SDP:n perinteisen kannattajakunnan asiaa; duunareiden ja vähempiosaisten asemassa riittää kyllä parannettavaa.

SDP:n keinot toimia ovat vanhastaan perustuneet laajaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, vahvaan organisaatioon sekä kansalaisten aktivoimiseen. Tämä toimi hyvin vakaassa maailmassa, jossa yhteiskunnan muutokset olivat ennustettavia, selkeitä ja hitaita. Nyt niin sisä- kuin ulkopoliittisetkin tilanteet muuttuvat entistä kiihtyvämmällä vauhdilla, ja kuten esim. eurokriisi on osoittanut, niiden suuntaan ei pystytä ennustamaan.

Vaaleihin passiivisesti suhteutuvien kansalaisten aktivoiminen ja liikkuvien äänestäjien houkutteleminen edellyttää selkeätä politiikkaa ja pitkäntähtäimen suunnitelmia, yli vaalikausien meneviä tavoitteita. SDP:n kannatus on aina ollut korkeimmillaan kun puolueella on ollut ”suuri tehtävä” suomalaisessa yhteiskunnassa, oli kysymyksessä sitten äänioikeustaistelu 1900-luvun alussa tai hyvinvointivaltion rakentaminen, SDP on aina ollut enemmän rakentava kuin säilyttävä puolue. Meidän demareiden tuleekin löytää uusi ”suuri tehtävä”, jota varten puolue on olemassa. Pelkkä hyvinvointivaltion säilyttäminen ei houkuta kansalaisia äänestämään SDP:tä tulevaisuudessa. Näin ollen valtiohoitajapuolueen asema, joka vastuullisesti hoitaa Suomen asioita, ei ole tavoiteltava asema vaan siitä on päästävä irti.