Ahtaajien lakko on kestänyt reilu vuorokauden ja pönäkät vuorineuvokset keuhkoavat Etelärannassa minkä kerkiävät ja EK syyttää työmarkkinajohtajansa Eeva-Liisa Inkeroisen suulla ahtaajia ahneudesta tässä taloudellisessa tilanteessa. Suomen orastava talouskasvu pysäytetään ja suomalaisten yritysten maine kärsii maailmalla, jonka seurauksena tilaukset vähenevät aiheuttaen irtisanomisia. "Timo Rädyn lakko tuhoaa Suomesta enemmän työpaikkoja kuin Suomessa on ahtaajia" sanoi teknologiateollisuuden Jorma Eloranta elinkeinoelämän tiedotustilaisuudessa.
Ahtaajia ei pelkästään voi minun mielestäni syyttää ”ahneudesta” ja pitää heidän vaatimuksiaan kohtuuttomina. 3000:nen ahtaajan vaatima palkankorotus on yhteensä noin puolet suomalaisen puunjalostusteollisuuden johtajan vuosipalkasta. Suomen kolmen suurimman metsäteollisuusyhtiön johtoryhmänjäsenten yhden kuukauden palkalla pystyttäisiin kustantamaan ahtaajien vaatimukset muutosturvasta. Ahneutta on siis muuallakin ja vielä räikeämpää sellaista kuin ammattiliittojen vaatimukset. AKT:n lakosta on vain nyt tullut työnantajalle puolelle periaatekysymys, josta ei jousteta.
Jostain ihmeellisestä syystä työnantaja pitää AKT:n vaatimuksia kohtuuttomina, mutta on ihan valmis ottamaan kantaakseen satojen miljoonien eurojen tappiot kansantaloudelle. Muutama viikko sitten sama toistui Lufthansan työtaistelussa. Lentoyhtiö otti muutaman päivän lakosta mieluimmin miljardien tappiot ja imagonmenetyksen, kuin olisi myöntynyt lentäjien vaatimuksiin. Eikö parempi olisi ollut suostua taloudellisesti kannattaviin vaatimuksiin kuin ottaa miljardien eurojen tappiot? Kansaa yritetään nyt hämätä heittämällä esille suuria tappioita, joita lakosta nyt aiheutuu. Kuitenkaan lakosta aiheutuvat menetykset yrityksille eivät ole samat kuin tappiot. Esimerkiksi paperiteollisuus ei menetä 30 miljoonaa euroa tappiona päivässä vaan tilauskannoissa olevat voitot siirtyvät. Puhdas tappio on tällä hetkellä analyytikkojen mukaan noin miljoonan euroa/lakkopäivä. Summa on silti pienempi kuin esimerkiksi Stora Enson viime vuoden tulos, joka oli tappiolla 2,5 miljoonaa euroa vuoden jokaisena päivänä.
Sopimusyhteiskunnan aikana molemmilla osapuolilla oli edes pientä luottoa vastapuolen sanoihin. Tällä vuosituhannella on kuitenkin nähty miten helposti yritykset ajavat tuotantoa alas ja siirtävät sitä ulkomailla, huolimatta työntekijän puolen yrityksistä saada aikaan sellaisia työmarkkinasopimuksia, jotka eivät aiheuttaisi kohtuuttomia rasitteita yrityksille. Eikö ahneudella ole enää mitään rajaa?
Tärkeintä on nyt neuvottelemalla saada asiat kuntoon ja kansantaloudelle koituvat vahingot saadaan minimoitua ennen kuin tilanne kärjistyy liikaa. Kriisiin on jo syytä sillä karambola- ja rambutan-hedelmät uhkaavat loppua lakon pitkittyessä. Miten nyt käy töölöläisrouvien illalliskutsujen kun hedelmät lojuvat satamassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti