Puhe pidetty MuKuLa-seminaarissa 25.11.

Arvoisa lapsiasianvaltuutettu Aula, hyvät kunnanedustajat, naiset ja herrat.

Olemme kerääntyneet tänään saattamaan erään hankkeen päätökseen, juhlistamaan saavutettua tulosta. Mukula eli Muuramen kunnan lasten ja nuorten hyvinvointihanke on kerännyt yhteen koordinoinnin helpottamiseksi kunnassa vireillä olleet hankkeet, jotka ovat liittyneet lasten ja nuorten hyvinvointiin. Vaikka olemme kokoontuneet hankkeen päätöstilaisuuteen, emme ole saapuneet maaliin. Tämä on vain yksi monista välietapeista, joita meillä on tehtävänä ennen lopullisen päämäärän saavuttamista, tällä hankkeella on kuitenkin saatu aikaan hyviä käytänteitä kunnan hyvinvointi strategiaan ja luotu vahva sekä selkeä perusta tulevaisuuden työlle.

Nyt suurin työ kuitenkin vasta alkaa. Sama innostus millä Mukula-hanketta on viety eteenpäin vuosien aikana, täytyy säilyä myös tulevaisuudessa. Meidän kaikkien – valtuutettujen, viranhaltijoiden sekä lasten ja nuorten parissa työskentelevien – on pidettävä huolta, että projektissa esiin nostetuista periaatteista ei tulla joustamaan. Näihin periaatteisiin kuuluvat ennalta ehkäisevä puuttuminen, lapsiperheiden hyvinvoinnin parantaminen ja erityisryhmien huomioiminen. Asenteita tulee myös muuttaa ja erityisesti meidän päättävässä asemassa olevien on pystyttävä näkemään ihmiset, lapset ja nuoret, tilastoiden ja numeroiden takana.

Itse haluan nostaa esille ennalta ehkäisevän työn tärkeyden. Kuten monessa muussakin asiassa ennakolta puuttuminen säästää aikaa ja resursseja. Se hyödyttää kuntaa ja se hyödyttä lasta sekä nuorta itseään, säästämällä hänet joutumasta esimerkiksi sosiaalihuollon pitkään pyöritykseen. Yksikin syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoonan, joten kysymyksessä on inhimillisen tragedian lisäksi, myös kansantaloudellisesti kestämätön tilanne.

Nuorten hyvinvoinnin parantamiseen liittyy olennaisesti nuorisotyöttömyyden vähentäminen, sillä se on merkittävä syy nuoren syrjäytymiskehityksen käynnistäjänä. Jäädessään ilman työtä pitkän opiskeluajan jälkeen, nuori helposti turhautuu tekemättömään tilanteeseensa ja sosiaaliset ongelmat alkavat kasaantua helposti. Erityisesti suurissa kaupungeissa nuorisotyöttömyys on kasvanut viimeisten vuosien aikana hyvin paljon. Muuramessa suunta on kuitenkin oikea, alaspäin. Viimeisen kolmen vuoden aikana nuorisotyöttömyyttä on saatu pienennettyä 3,5 prosenttia, joka on tämänkokoiselle kunnalle loistava saavutus.

Kuitenkaan työ lasten hyvinvoinnin eteen ei edisty ellei perheitä saada entistä tiiviimpään yhteistyöhön mukaan. Vanhempien pahoinvointi heijastuu hyvin äkkiä lapsiin ja on aivan toivotonta yrittää koulun ja sosiaalipuolen avulla parantaa lapsen hyvinvointi, jos paikassa jossa lapsi viettää suurimman osan päivästään ei ole asiat hyvin. Monesti ongelmien kasaantuessa huolehtiminen lapsesta heikkenee ja pahimmassa tapauksessa lopputuloksena on lapsen heitteille jääminen. Tällöin Mukula-hankkeessa luodut toimintamallit tulevat enemmän kuin tarpeeseen, siksi hanke toimii hyvänä esimerkkinä maan kaikille muille kunnille. Sosiaalipuoli joutuu entistä enemmän kohtaamaan moniongelmaisia nuoria, jolloin hyväksi havaittujen kokemuksien siirtäminen on enemmän kuin suotavaa.

Huolehtimista lasten hyvinvoinnista ja kasvatuksesta ei kuitenkaan voi ulkoistaa yhteiskunnalle, yhteiskunta toimii ainoastaan tukena ja apuna perheiden jokapäiväisessä elämässä. Ulkoistamiskehityksen yhtenä osoituksena on se, että jos vanhemmat eivät tiedä missä heidän alaikäinen nuorensa viettää arki-illat ja viikonloppunsa, niin jossain on menty vikaan. Tähän välinpitämättömyyteen täytyy puuttua kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla, se on meidän inhimillinen velvollisuutemme.

Tämä tutkimus osoittaa, että yksi asia nousee esille suurella osalla lapsia ja nuoria ikään katsomatta. Se on vanhemmuus ja lähinnä sen puute heidän elämässään. Perinteisesti Suomessa koko kylä on osallistunut lapsen kasvattamiseen. Perinteinen malli on kuitenkin korvautunut uusilla yhteisöllisyyden muodoilla. On tullut työyhteisö, kouluyhteisö ja kaveriyhteisö. Jollain vanhemmilla, työ vie entistä suuremman osan ajasta ja yhteinen aika perheen parissa vähenee. Olisi saatava eriytynyt yhteisöllisyys takaisin kokoon ja päivitettyä se vastaamaan nykypäivän yhteiskuntaa.

2000-luvun Suomi on vauraampi kuin koskaan. Olemme kokeneet ennenäkemättömän talouskasvun, osallistuneet uusien innovaatioiden luomisen, nähneet miten uusia energiamuotoja on valjastettu yhteiskunnan hyödyksi. Huolimatta suuresta kehityksestä ja vauraudesta, hyvinvointi ei ole lisääntynyt samassa tahdissa. Vaikka meillä olisi entistä paremmat keinot ja entistä parempi taloudellinen tilanne parantaa lasten ja nuorten asemaa, olemme silti jääneet liiaksi kiinni vanhoihin käytänteisiin. Ei ole huomattu tarpeeksi nopeasti yhteiskunnan muuttumista ympärillämme.

Yhteiskunta on muuttunut entistä vaativampaan suuntaan meille nuorille. Puhun nyt henkilönä, jolla on nykyisestä valtuustosta tuorein ja läheisin kokemus siihen, millaista on oikeasti lasten ja nuorten arki suomalaisessa yhteiskunnassa. Olen itse kokenut kuinka suuria paineita meille asetetaan, erityisesti koulumaailmassa. Esimerkiksi yläasteikäisille sälytetään entistä enemmän uutta opittavaa, samaan aikaan nuoret kokevat paljon muutoksia omassa elämässään ja näiden monien asioiden yhteensovittaminen on hyvin hankalaa. Kouluaikaiset keskustelut yläasteella ja sen jälkeen osoittivat miten moni meistä koki ylitsevuotavina asetetut vaatimukset. Kilpailemme ensin 9, 12 ja 17 vuotta toisiamme vastaan eri koulutusasteilla, voidaksemme viettää seuraavat 40 vuotta kilpaillessa työmarkkinoilla. Pidemmän päälle tänä ei voi olla oikeanlainen toimintamalli yhteiskunnalle.

Lapset eivät saa olla lapsia niin pitkään kuin olisi suotavaa. Nuoret eivät saa olla nuoria niin pitkään kuin heille olisi hyväksi.

On jo nyt osoitettu, että koululaiset jakaantuvat entistä selkeämmin. Niillä joilla on mennyt hyvin menee vielä paremmin, mutta niillä joilla on mennyt huonosti, alamäki on vain jyrkentynyt. Moni ei pysy nopean tahdin mukana ja siksi on luotava entistä tiiviimpi sosiaalinen turvaverkko niitä varten joiden ote ei enää pidä.

Puheen alussa mainitsin lopullisen päämäärän, se on hyvin idealistinen näkemys siitä mihin meidän tulee yhdessä pyrkiä. Se tarkoittaa ettei yksikään lapsi joudu välittämisen ja huolenpidon ulkopuolelle, ettei yksikään nuori joudu syrjäytymisen uhriksi, ettei mikään taloudellinen tai poliittinen tilanne saa olla esteenä lasten ja nuorten elämän parantamisessa, ettei kukaan nuori tunne olevan ilman paikkaa tässä yhteiskunnassa.

Paljon olemme tehneet, mutta vielä on paljon edessä. Hankkeeseen käytettyä aikaa voidaan pitää lämmittely kierroksena ennen maratonin aloittamista.

Unicefin edesmennyt pääjohtaja James Grant on sanonut ”Lasten oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia”. Minusta se summaa hyvin sen, mikä meidän aikuisten täytyy pitää mielessä toimiessamme lasten ja nuorten puolesta.