Puolueet voittivat, demokratia hävisi

Puoluejohtajien ja puolueiden edustajien lausuntojen perusteella sunnuntaina käydyissä kuntavaaleissa kaikki voittivat, kansa luonnollisesti eniten saaden uudet päättäjät seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Vaalit olivat monessa suhteessa poikkeukselliset kuntakentän ollessa suuressa murroksessa. Näissä vaaleissa nähtiin myös sekin ihme, että vaalien suurin voittaja vaikutti eniten pettynyt puolueensa tulokseen.

Perussuomalaiset eivät olleet kuntavaalien ainoa voittaja, vaan tulkinnat ovat moninaisempia. Kokoomus voitti vaalit säilyen suurimpana kuntapuolueena, huolimatta kannatuksen 1,6 prosentin laskusta. SDP:n tulos kuntavaaleissa oli yksi puolueen historian surkeimmista, silti SDP säilyi toiseksi suurimpana kuntapuolueena ja nosti kannatusta edellisiin eduskuntavaaleihin verrattuna. Keskusta voitti vaalit päättäen korpivaelluksensa saaden eniten valtuustopaikkoja, 3 078, eroa toiseksi suurimpaan puolueeseen on yli 1 300 valtuustopaikkaa. Suomen kartta näyttää seuraavat neljä vuotta suurimmaksi osaksi Keskustan vihreältä. Perussuomalaiset voittivat vaalit nostaen eniten kannatusta, (7 %) huolimatta yli 250 000 äänen vähenemisestä viime eduskuntavaaleihin verrattuna.

Ainoa asia, joka kuntavaaleissa vaikutti kärsineen tappion, on demokratia itse. Äänestysaktiivisuuden jääminen 58,2 prosenttiin on yksi sotien jälkeisen ajan huonommista tuloksista kuntavaaleissa. Tällä hetkellä kunnat ovat niin suurien muutoksien kourissa, että sen johdosta olisi luullut kansalaisten innostuneen vaikuttamaan. Edes Perussuomalaiset ja Keskusta eivät saaneet näkemyksillään eurokriisistä ja pakkoliitoksista peloteltua kansalaisia uurnille. Nukkuvien puolue voitti jälleen saaden 41,8 prosentin kannatuksen. Näissäkin vaaleissa ne kansalaiset, joilla olisi ollut eniten voitettavaa, jättivät käyttämättä äänioikeuttaan.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tuskin on ollut yksiäkään vaaleja joiden kohdalla ei olisi valiteltu alhaiseksi jäänyttä äänestysaktiivisuutta. Syitä on löydetty monia ja ratkaisuksi on esitetty milloin koulujen yhteiskuntaopetuksen parantamista ja poliittisenkielen selkeyttämistä. Kuitenkin kaikista yksinkertaisin ratkaisu äänestysprosentin nostamiseksi sataan tai lähelle sataa on ohitettu hyvin ylimalkaisella keskustelulla. Ratkaisu tähän vaaleja vaivaavaan ongelmaan on äänestysoikeuden tekemisestä rangaistuksen uhalla velvollista. Joidenkin mielestä äänestysvelvollisuus ei kuulu demokratioihin, kuitenkin tällainen järjestely on käytössä mm. sellaisissa demokraattisissa maissa kuin Belgiassa, Kreikassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Itse asiassa velvollisuus äänestää on yleisempi demokratioissa kuin autoritaarisissa yhteiskunnissa.

Äänestysvelvollisuudessa olisi paljon enemmän positiivisia kuin negatiivisia vaikutuksia. Kun kansalaiset joutuisivat käymään uurnilla, aikaisemmin passiiviset kansalaiset tulisivat osallisiksi poliittisesta päätöksenteosta. Äänestysvelvollisuus synnyttäisi jupinaa, mutta näiden kansalaisten joukossa olisi niitä, jotka muuttuneesta tilanteesta johtuen ottaisivat selvää asioista ja sanoisivat mielipiteensä vaalien kautta. Ja olisihan kansalaisilla edelleen mahdollisuus piirtää äänestyslippuun numeron tilalle vaikka kirkkovene, Aku Ankka tai Teräsmies.  Suomen kansalaisten äänioikeus on yhteiskunnallisentaistelun kautta saavutettu ihmisoikeus, josta suurimmassa osassa maailmaa voidaan ainoastaan unelmoida. Välinpitämätöntä suhtautumista äänioikeuteen ei tule hyväksyä, vastuu tässä asiassa lepää yhtä suuresti valtion kuin kansankin harteilla.