perjantai 12. elokuuta 2011

Valtiomies vs. valtiomies

Tasavallan 12. presidentti valitaan viiden kuukauden kulutta ja ehdokasasettelu on suomalaiseen tyyliin lähtenyt hyvin verkkaisesti käyntiin potentiaalisten ehdokkaiden vatvoessa ehdokkuuttaan. Pitkään näytti presidentinvaaleista tulevan hyvin ennalta arvattavat, kun presidentiksi olisi kruunattu jo vuosien ajan kannatuskyselyiden johtopaikkaa hallussaan pitänyt henkilö. Nyt kuitenkin Sauli Niinistön kuningastielle on noussut merkittävä este, valtiomiestasoinen este.

Paavo Lipposen päätös lähteä tavoittelemaan puolueensa ehdokkuutta ja lopulta itse presidenttiyttä, nostaa tulevat vaalit aivan uudelle tasolle. Millään muulla puolueella ei ole asettaa Paavo Lipposen tasoista eurooppalaista valtiomiestä Niinistön haastajaksi. Tällä hetkellä kun Euroopan Unioni on historiansa pahimmassa kriisissä ja koko yhteisvaluutan tulevaisuus näyttää epävarmalta, tarvitaan Paavo Lipposen kaltaista Eurooppalaisen yhteistyön puolestapuhujaa kansakunnan korkeimmalle paikalle. Paavo Lipponen on jo tällä hetkellä kovan luokan valtiomies, jonka mielipiteitä kuunnellaan ja kunnioitetaan, erityisesti Euroopassa, vaikka hän on ollut jo usean vuoden ajan poissa aktiivipolitiikasta.

Nykyisen talouskriisin pahentuminen heijastuisi suoraan kansalaisten hyvinvointiin. Tällaisessa tilanteessa tasavallan presidentiksi tarvitaan henkilöä, joka pystyy toimimaan kansakuntaa kokoavana voimana ja yhdistämään eri kansalaispiirit. Äärioikeiston, populismin ja muukalaisvihan noustessa tällaista vahvaa ja kansakuntaa kokoavaa voimaa tarvitaan enemmän kuin koskaan tasavallan presidentiksi. Eristäytyminen ja kuppikuntaisuus eivät ole koskaan olleet Suomen etu ja tällaista kehitystä vastaan Paavo Lipponen on toiminut koko poliittisen uransa ajan.

Helsingin Sanomat totesi pääkirjoituksessaan, että ”Sdp:n ehdokasasettelu on ollut toistaiseksi surkuhupaisaa katseltavaa, kun puolueosastot ovat keksineet nimiä maan ja taivaan väliltä edes kysymättä suostumusta kandidaateilta itseltään. Toivelistalla on jo 24 nimeä,”. Hyvin harva esitetyistä nimistä täyttää presidentti-instituution vaatimukset ja kesällä vaikutti nimitulvan kiihtyessä määrän korvaavan laadun. Puolueen valtiomiesreservissä ei ole montaa henkilöä, joiden voisi ajatella pystyvän toimimaan tasavallan presidenttinä. Paavo Lipponen on kuitenkin yksi näistä henkilöistä ja kiistatta paras ehdokas, joka Suomen Sosialidemokraattisella Puolueella on asettaa ehdolle tuleviin presidentinvaaleihin.

Mielenkiintoista on nyt nähdä miten puolueen jäsenäänestykselle presidenttiehdokkuudesta tulee käymään ja pidetäänkö sitä edes. Entinen pääministeri ja puhemies Lipponen painii kuitenkin huomattavasti kovemmissa sarjoissa kuin yksikään muu nyt esille tuoduista paristakymmenestä nimestä. Eilen Lasse Lehtinen teki jo oman ratkaisunsa jättäytyessä syrjään esivaalista, nyt odotetaan muiden ehdolle esitettyjen ratkaisuja.

Syksyn mittaan varmasti myös muut eduskuntapuolueet tulevat asettamaan omat ehdokkaansa, mutta todellinen taistelu Mäntyniemen isännyydestä tullaan käymään Kokoomuksen ja SDP:n ehdokkaiden välillä. Valtiomies saa vastaansa valtiomiehen kun tammikuun presidentinvaaleissa toisella kierroksella tulevat kohtaamaan Eurooppalaisen Suomen rakentajat Lipponen ja Niinistö.

Ei kommentteja: