Pääministeri puhuu kansakunnalle

Tänään klo 21.05 on tarjolla harvinaista herkkua: pääministerin puhe kansakunnalle. Nauhoitetussa puheessa pääministeri nostaa esille Suomen talouden kriisin ja uudistusten välttämättömyyden. Oppositio ja useat muut toimijat ovat jo ennättäneet tyrmätä puheen ennen sen esittämistä menneisyyden tuulahdukseksi Kekkosslovakiasta. Myös Ylen ratkaisu lähettää puhe tv:ssä ja radiossa on saanut kritiikkiä osakseen.

 

Näin oppositiopuolueen edustajana toivon, että kuunnellaan puhe ensin ja tyrmätään vasta sitten. Henkilökohtaisesti pidän virkistävänä ja poliittista keskustelukulttuuria kehittävänä, että pääministeri puhuu suoraan kansalaisille, eikä välillisesti kansanedustajien kautta. Välillistä puhetta olisi edustanut pääministerin tiedonanto eduskunnalle, mutta se ei kuitenkaan olisi palvellut kansalaisten tiedonsaantia.

 

Maailmalla niin presidenttien kuin pääministerien puheet kansakunnalle ovat arkipäivää, toivoisin tällaisen kulttuurin laajenevan myös Suomeen. Hyvänä esimerkkinä on Yhdysvallat, jossa presidentti saa huomattavasti paremmin esityksiään läpi vetoamalla suoraan kansalaisiin verrattuna normaaliin lainsäädäntöprosessiin. Jokavuotista puhetta kansakunnan tilasta on jo vuosikymmenien ajan seurannut puhekiertue, jossa presidentti levittää sanomaansa suoraan kansalaisten keskuuteen.

 

Yleisradion ohella myös kaupalliset kanavat voisivat tarttua tällaiseen poliittiseen viestintään. Yhdysvalloissa kaupalliset tv-yhtiöt suorastaan tappelevat oikeudesta lähettää presidentin puheet suorana.

 

Pääministerin puheesta voisi ottaa koppia myös oppositiojohtaja Rinne ja pitää pääministerin jälkeen oman puheensa. Hyvänä esimerkkinä toimii jälleen Yhdysvallat, jossa kansakunnan tila - puheen jälkeen oppositiopuolueen edustaja esittää vastineen presidentin puheeseen televisiokanavilla. Nyt Rinteellä olisi mahdollisuus nostaa profiiliaan opposition todellisena johtajana.

 

Uskon kuitenkin vahvasti pääministerin epäonnistuvan pyrkimyksissään luoda yhtenäisyyttä ja vähentää vastakkainasettelua nauhoitetulla puheellaan. Tähän vaikuttaa erityisesti suomalaisten kyvyttömyys järjestää tehokkaita puheita niin sisällöllisesti kuin tyylillisesti. Perinteenä on ollut puheiden asiakeskeisyys, jossa suositaan liian paljon faktaa ja liian vähän tunnetta. Kun suomalaisen pitäisi pitää puhe, hän pitää esitelmän. Kuulijoiden kannalta tämän on ongelmallista sillä esitelmän pitäjä ajattelee aihettaan eikä kuulijoita, ja jos yleisö nukkuu niin se saa nukkua rauhassa. Klassisen retoriikan keinot olisi nyt hyvä olla pääministerin tiedossa.

 

Kyvyttömyys tehokkaiden puheiden järjestämiseksi yhdistettynä Sipilän viehtymykseen prosessikaavioihin, vatulointiin, kakkaroihin ja päivämääriin, on katastrofaalinen yhdistelmä.