Pääministeri puhe ei tarjonnut toivoa tai ratkaisua

Pääministerin eilinen puhe kansakunnalle edusti historiallisuudestaan huolimatta perinteistä ja varsin latteaa suomalaista puhekulttuuria. Uusia avauksia puheeseen ei sisältynyt vaan pääministeri toisti jo monta kertaa kuultuja esityksiä ja perusteluita hallituksenesityksille. Petyin suuresti ettei pääministerin puhe sisältänyt uusia avauksia kriisin laukaisemiseksi, tämäntasoisissa puheissa kun on niin tavattu tehdä.

Kiitokset ansaitsee puheessa esitetyt näkemykset Suomeen tulevista pakolaisista ja heidän vastaanottamisestaan. Myös vetoomukset työmarkkinaosapuolille ratkaisun aikaansaamiseksi toivottavasti saavat vastakaikua. On varsin hyvä, että STTK ja Akava ovat jo alkaneet työstää omia esityksiään.   

Puheen talouspoliittiset näkemykset eivät luottamusta herättäneet. Kukaan ei kiistä vaikeiden päätösten ja sopeutusten välttämättömyyttä, mutta ne tulee tehdä oikeudenmukaisesti. Vaatimukset Suomen uudistamisesta yhteistyössä ontuu hallituksen sanelupolitiikan ääressä. Mistään solidaarisuudesta ei voida puhua kun pääministeri vaatii yrityksiltä ja johtajilta isänmaallisuutta ja työntekijöiltä puhdasta rahaa.

Sotien jälkeen Suomi nousi yhteisyöllä ja oikeudenmukaisella taakanjaolla. Jokainen antoi sen minkä pystyi yhteiskunnalle ja jokainen sai yhteiskunnalta sen, minkä tarvitsi. Tätä toivoisi nyt maan hallitukselta, tässä suhteessa pääministerin puheen tulisi vastata enemmän tekoja.

Retorisesti pääministerin puhe oli heikko, suomalaisella tasolla normaali. Ideologisilla faktoilla perustellut argumentit eivät herättäneet vahvoja tunnereaktioita. Pääministerin tasainen ja monotoninen puheääni yhdistettynä kankeaan esiintymiseen teki puheesta raskasta seurattavaa. Olisin toivonut puheen suorana lähetyksenä, se olisi tehnyt viestistä lähestyttävämmän ja vaikuttavamman.

Kuka ikinä pääministerin puheen kirjoittikin, toivon hänen jo saaneen eilispäivän aikana potkut.

Yhdessä asiassa Sipilä kuitenkin oli puheessaan oikeassa: hallituksella on mandaatti toimia. Huhtikuun eduskuntavaaleissa 57 prosenttia äänestäneistä antoi äänensä nykyisille hallituspuolueille. Mikäli oikeistohallituksen esitykset eivät miellytä, kansalaisten kannattaa miettiä olisiko huhtikuun 19. päivä kannattanut äänestää toisella tavalla. Myös ne 29,9 prosenttia äänioikeutetuista, jotka jättivät kokonaan äänestämättä, voivat miettiä olisiko kannattanut toimia toisin.

Puutteistaan ja kankeudestaan huolimatta pidin kuitenkin pääministerin puhetta kansakunnalle raikkaana tuulahduksena maailmalta monipuolistaa poliittista keskustelukulttuuria Suomessa. Verrattuna esimerkiksi pääministerin tiedonantoon eduskunnalle. Olen nähnyt monta pääministerin tiedonantoa eduskunnalle ja se älämölö ei palvele ketään, vähiten kansalaisten tiedonsaantia. Parlamentaarinen debatti on asia erikseen.

Eilisen kaltaisia ulostuloja sekä presidentti että pääministeri voisivat tehdä useamminkin tulevaisuudessa. Vielä kun tästä maasta löytyisi ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa retorisesti taidokkaita puheita ja poliitikkoja, jotka osaisivat sellaisia puheita esittää.

Pääministeri puhuu kansakunnalle

Tänään klo 21.05 on tarjolla harvinaista herkkua: pääministerin puhe kansakunnalle. Nauhoitetussa puheessa pääministeri nostaa esille Suomen talouden kriisin ja uudistusten välttämättömyyden. Oppositio ja useat muut toimijat ovat jo ennättäneet tyrmätä puheen ennen sen esittämistä menneisyyden tuulahdukseksi Kekkosslovakiasta. Myös Ylen ratkaisu lähettää puhe tv:ssä ja radiossa on saanut kritiikkiä osakseen.

 

Näin oppositiopuolueen edustajana toivon, että kuunnellaan puhe ensin ja tyrmätään vasta sitten. Henkilökohtaisesti pidän virkistävänä ja poliittista keskustelukulttuuria kehittävänä, että pääministeri puhuu suoraan kansalaisille, eikä välillisesti kansanedustajien kautta. Välillistä puhetta olisi edustanut pääministerin tiedonanto eduskunnalle, mutta se ei kuitenkaan olisi palvellut kansalaisten tiedonsaantia.

 

Maailmalla niin presidenttien kuin pääministerien puheet kansakunnalle ovat arkipäivää, toivoisin tällaisen kulttuurin laajenevan myös Suomeen. Hyvänä esimerkkinä on Yhdysvallat, jossa presidentti saa huomattavasti paremmin esityksiään läpi vetoamalla suoraan kansalaisiin verrattuna normaaliin lainsäädäntöprosessiin. Jokavuotista puhetta kansakunnan tilasta on jo vuosikymmenien ajan seurannut puhekiertue, jossa presidentti levittää sanomaansa suoraan kansalaisten keskuuteen.

 

Yleisradion ohella myös kaupalliset kanavat voisivat tarttua tällaiseen poliittiseen viestintään. Yhdysvalloissa kaupalliset tv-yhtiöt suorastaan tappelevat oikeudesta lähettää presidentin puheet suorana.

 

Pääministerin puheesta voisi ottaa koppia myös oppositiojohtaja Rinne ja pitää pääministerin jälkeen oman puheensa. Hyvänä esimerkkinä toimii jälleen Yhdysvallat, jossa kansakunnan tila - puheen jälkeen oppositiopuolueen edustaja esittää vastineen presidentin puheeseen televisiokanavilla. Nyt Rinteellä olisi mahdollisuus nostaa profiiliaan opposition todellisena johtajana.

 

Uskon kuitenkin vahvasti pääministerin epäonnistuvan pyrkimyksissään luoda yhtenäisyyttä ja vähentää vastakkainasettelua nauhoitetulla puheellaan. Tähän vaikuttaa erityisesti suomalaisten kyvyttömyys järjestää tehokkaita puheita niin sisällöllisesti kuin tyylillisesti. Perinteenä on ollut puheiden asiakeskeisyys, jossa suositaan liian paljon faktaa ja liian vähän tunnetta. Kun suomalaisen pitäisi pitää puhe, hän pitää esitelmän. Kuulijoiden kannalta tämän on ongelmallista sillä esitelmän pitäjä ajattelee aihettaan eikä kuulijoita, ja jos yleisö nukkuu niin se saa nukkua rauhassa. Klassisen retoriikan keinot olisi nyt hyvä olla pääministerin tiedossa.

 

Kyvyttömyys tehokkaiden puheiden järjestämiseksi yhdistettynä Sipilän viehtymykseen prosessikaavioihin, vatulointiin, kakkaroihin ja päivämääriin, on katastrofaalinen yhdistelmä.