Kun maailma muuttui

New York aurinkoisena syyskuun 11. päivän aamuna vuonna 2001. Tuon aamun tapahtumat New Yorkissa, Washingtonissa ja Shanksvillessä ovat syöpyneet useiden suomalaisten mieliin pysyvästi. Itse muistan ja tulen muistamaan varmaan koko elämni ajan hyvin missä olin ja mitä tekemässä kun kuulin radiosta ensimmäisen kerran lentokoneen törmänneen pilvenpiirtäjään New Yorkissa. Kuvat palavista torneista, palomiehistä syöksymässä romahtaviin rakennuksiin, savuavat lentokoneen kappaleet eräällä pellolla Pennsylvaniassa ja savu sekä pölypilvi Manhattanin yllä osoittivat miten yllättäen ja millaisella voimalla terroristit pystyvät iskemään. Iskut osoittivat myös sen, ettei maailman merkittävin talousmahti ja sotilasvoiman supervalta ole turvassa terrorismilta.

Al-Qaidan kaappaamista neljästä lentokoneesta ensimmäinen, American Airlinesin lento 11, iskeytyi World Trade Centerin pohjoiseen torniin klo 8.46 itärannikon aikaa. Iskua seuranneiden puolentoista tunnin tapahtumien aikana melkein 3 000 ihmistä kuoli ja maailma astui epävarmuuden aikaan, joka merkitsi monen valtion ulko- ja turvallisuuspolitiikan muuttumista sekä laittoi usean valtion kansallisen turvallisuuden koetukselle. Iskut nostivat kansainvälisen terrorismin aivan uudelle tasolle, jossa minkäänlaista uhkaa ei voitu sulkea pois, vaikka toteutumisen olisi ajateltu olevan mahdotonta.

United Airlinesin lento 175 iskeytyi klo. 9.03 World Trade Centerin eteläiseen torniin romahduttaen sen vain 56 minuuttia myöhemmin. Pohjoistorni säilyi pystyssä klo 10.28 asti. Ennen World Trade Centerin sortumista oli American Airlinesin lento 77 iskeytynyt klo. 9.37 Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagoniin. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1812 sodan, oli Yhdysvaltain pääkaupunki hyökkäyksen kohteena. Ensimmäistä kertaa sitten Yhdysvaltain sisällissodan oli Washington D.C. ylipäätään joutunut sotilaallisen uhan alaiseksi.

Yhdysvaltain ilmatila suljettiin kokonaan klo. 9.45 ja yli 4 500 ilmassa ollut konetta määrättiin välittömästi laskeutumaan kentille. Puolen päivän aikaan koko Yhdysvaltain ilmatila oli tyhjennyt ensimmäistä kertaa lentokoneista. Taivaalla ei ollut muita kuin ilmavoimien hävittäjiä partioimassa suurkaupunkien yllä ja Air Force One, joka kiidätti presidentti George W. Bushia Floridasta Offutin lentotukikohtaan Nebraskassa. Offutissa sijaitsee STRACOMin eli Yhdysvaltain strategisen komentojärjestelmän päämaja ydinaseiskulta suojatussa bunkkerissa. Samaan aikaan varapresidentti Cheney ja presidentin neuvonantajat oli evakuoituna Valkoisen Talon bunkkeriin. Ulkoministeri Colin Powell keskeytti Perun vierailunsa ja lähti takaisin Yhdysvaltoihin, samaan aikaan kun puolustusministeri Rumsfeld auttoi pelastamaan haavoittuneita Pentagonissa. Syyskuun 11. päivän aikana Washingtonin yllä näkyi paljon merijalkaväen helikoptereita, niiden evakuoidessa kongressia ja liittovaltion korkeinta johtoa Mount Weatheriin pääkaupungin ulkopuolelle, jonne kylmän sodan aikana olisi pyritty pelastamaan maan johto Neuvostoliiton käynnistäessä ydinsodan.

Puheessaan kansakunnalle iskujen jälkeen presidentti Bush totesi ”suuri kansa on ryhtynyt puolustamaan suurta maata. Terrorihyökkäykset voivat ravistaa suurimpien rakennustemme perustuksia, mutta ne eivät ulotu Amerikan perustuksiin. Nämä teot rikkovat terästä, mutta ne eivät taita Amerikan päättäväisyyden terästä. Amerikka valittiin maaliksi, koska me olemme vapauden ja mahdollisuuksien kirkkain majakka maailmassa.” Iskujen jälkeen amerikkalaiset todellakin yhdistyivät kansakuntana ja presidentin toimet saivat laajan kannatuksen. Parhaimmillaan presidentin kannatuslukemat nousivat 94 prosenttiin. Yhtenä osoituksena amerikkalaisten yhtenäisyydestä, päättäväisyydestä ja uhrautuvuudestä pidettiin United Airlinesin lentoa 93, jonka matkustajat nousivat kaappaajiaan vastaan ja pudottamalla lentokoneen Pennsylvaniassa pelastivat kenties useita ihmishenkiä Washingtonissa. Lenno 93 on sanottu olleen ensimmäinen voitto terrorismin vastaisessa taistelussa.

Iskujen jälkeen käynnistyi uuden vuosituhannen koko ensimmäistä vuosikymmentä hallinnut terrorismin vastainen sota, joka päättyi vasta Barack Obaman tultua presidentiksi. Aluksi sota yhdisti idän ja lännen yhteisen vihollisen edessä. Kylmän sodan voitiin todellakin katsoa päättyneen kun Venäjä tarjosi kaiken apunsa ja tukensa Yhdysvalloille. Maailman yhdistyminen terrorismia vastaan näkyi selkeimmin operaatiossa Afganistanissa. Lyhyt sota ja sitä seurannut rauhanturvaoperaatio poisti maasta ääri-islamilaisen Taleban hallinnon ja siirsi Afganistan hitaalle ja pitkälle matkalle kohti demokratiaa. Liittokunnan juuttuessa yhä pitkäkestoisempaan konfliktiin Afganistanissa, terrorismin vastaisen sodan etulinjoja muodostui kaikkialle. Lopulta amerikkalaisia joukkoja toimi Afganistanin lisäksi Pakistanissa, Jemenissä, Thaimaassa, Indonesiassa, Filippiineillä, Keniassa, Tansaniassa, Sudanissa, Somaliassa Etiopiassa…

Syyskuun 11. päivän terrori-iskuista syntynyt yhtenäisyys ja yhteinen päämäärä maailman kansakuntien keskuudessa murtuivat kuitenkin jo pari vuotta iskujen jälkeen marraskuun 20. päivänä 2003. Tuon päivän jälkeen terrorismin torjunnasta tuli Yhdysvaltain ristiretki Irakia vastaan. Sotaan pidettiin Bush nuoremman henkilökohtaisena kohtoretkena Saddam Husseinia vastaan, joka oli yrittänyt murhata Bush vanhemman 1993. Irakin sota heikensi kansainvälistä yhteistyötä ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla, se romutti YK:n mahdollisuudet hillitä konflikteja, hajotti Euroopan Unionin Yhdysvaltain liittolaisiin ja Irakin sodan vastustajiin.

Vuosikymmenen aikana Yhdysvallat ei pystynyt kukistamaan Al-Qaidaa ja syyskuun 11. päivän joutui kokemaan mm. niin Balin, Madridin, Lontoon kuin Mumbain asukkaat. Terroristit onnistuivat tavoitteessaan levittää pelkoa, se näkyi mm. maailman lentokentillä entistä tarkempina turvatarkastuksina. Terrorismi sai Yhdysvallat käyttämään hyvin kyseenalaisia keinojaan kansalaistensa suojelemiseksi, jolloin ihmis- ja kansalaisoikeudet unohdettiin. Yhdysvallat toimi lähes koko presidentti Bushin virkakaudenajan niitä arvoja vastaan, joita kohtaan terroristit olivat hyökänneet ja Yhdysvallat vannonut puolustavansa.

Kymmenen vuotta iskujen jälkeen terrorismin toimintaedellytykset ovat heikentyneet ja sen tukialueet vähentyneet, mutta sitä ei ole kukistettu. Vaikka Irakista liittokunnan asevoimat ovat lähestulkoon jo vetäytyneet, sota jatkuu edelleen Afganistanissa ja turvallisuusviranomaiset raportoivat useista uhista, erityisesti länsimaita vastaan. Pitkittynyt konflikti Lähi-idässä Israelin ja Palestiinan välillä odottaa edelleen ratkaisuaan ja niin kauan kun sitä ei saavuteta, pystyvät terroristit käyttämään sitä yllykkeenä taistellessaan länsimaita vastaan. Ääri-islamin lietsomaa terroria ei kuitenkaan pystytä kukistamaan pelkästään asevoimien ellei samanaikaisesti pystytä puuttumaan köyhyyteen ja työttömyyteen, jotka lietsovat äärimmäistä epätoivoa pitkin islamilaista maailmaa. Demokratian ja ihmisten mahdollisuuksien lisääminen omassa elämässään on avainasemassa estettäessä terrorismin kannatuksen kasvua.

”Uskon, että köyhyyden torjunta on myös tehokkain keino torjua terrorismia pitkällä aikavälillä”
Presidentti Martti Ahtisaari Nobel-puheessaan

Lyhyt on kepulaisten muisti

Eilen Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa pienimmän oppositiopuolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi moitti hallitusta kovin sanoin ja totesi hallituksen politiikan ajavan Suomen takaisin Impivaaraan. Kiviniemi syytti hallitusta melkein kaikesta vääryydestä maan ja taivaan välillä, ainoastaan rutto ja heinäsirkat jätettiin mainitsematta.

Kiviniemi syytti puheessaan hallitusta johtajuuden puutteesta. Kuitenkin Kiviniemen johtamaa hallitusta ei muusta muistetakaan kuin johtajuuden puutteesta ja vastuunpakoilusta. ”Seuraava hallitus”, oli Kiviniemen mantra kun yhteiskunnalliset ongelmat iskivät vastaan. Maassa tuntui Kivinimen puheiden perusteella olevan toiminnassa kaksi hallitusta: Kiviniemen hallitus ja seuraava hallitus. Kiviniemeä ei välttämättä voi syyttää johtajuuden puutteesta, sillä sitä hänellä ei edes koskaan ollutkaan. Valtiovarainministeri Katainen ja muut Kokoomusministerit johtivat hallituksen toimintaa ja tästä tuuliajolle joutumisesta Keskusta maksoi huhtikuun eduskuntavaaleissa raskaasti.

Hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka oli Keskustan mielestä luonnollisesti aivan vääränlaista nykyiseen tilanteeseen. Hallitus jarruttaa silloin, kun pitäisi tehdä aktiivista politiikkaa kasvun edellytysten vahvistamiseksi ja työllisyyden ylläpitämiseksi.”. Nykyisellä hallituksella kuitenkin on mahdollisuus muuttaa talouspolitiikkaansa jos talouskehitys ja työllisyystilanne sitä vaativat. Kiviniemen hallitus puolestaan oli järkevästä lukinnut itsensä edeltävän hallituksen ohjelmaan, joka oli tehty ennen globaalia talouskriisiä. Veroja alennettiin ja alennukset toteutettiin ulkomaanvelkaa lisäämällä, pelkästään sen takia kun hallitusohjelmassa oli veronalennuksista sovittu. Nykyinen hallitus joutuu toteuttamaan leikkauksia ja korottamaan veroja, koska Keskusta johteisten Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten miljardivahinkojen korjaaminen ei käy hetkessä.

Kiviniemen sisäpoliittiset heitot voi jotenkin yrittää ymmärtää, koska pitäähän sitä oppositiossa yrittää kaikkea. Ja kaikenlaisia heittoja ja avauksia voi heitellä ympäriinsä kun ei ole minkäänlaista vastuuta, tämä on jo nähty. Mutta Kiviniemen kommentit hallituksen EU-politiikan heikkoudesta nostavat pakostakin hymyn huulille, puolueen sädekehää yritetään kiillottaa unohtamalla sopivasta Kiviniemen hallituksen oma EU-linja.

Kun katsotaan aikaa ennen eduskuntavaaleja pääministeri Kiviniemi tuki ja vaati Suomelta vastikkeetonta veronmaksajien rahojen syytämistä Kreikkaan, Irlantiin, jne. Vaalien jälkeen Kiviniemi piti pöyristyttävänä miten hallitus lappaa rahaa luhistuvaan järjestelmään. Onko tämä sitä Keskustan mainostamaa Asiaa-linjaa ja vastuunkatoa? Keskusta haluaa, että ”Suomi pitää huolta omista kansallisista eduistaan”, kuitenkin kun hallitus tekee näin vakuusvaatimuksillaan, niin se onkin sitten Keskustan mielestä takinkäännös eurooppalaiselle yhteistyölle. Samaan hengenvetoon Kiviniemi ja muu Keskustajohto kuitenkin vaatii, että Suomi ”rakentaa yhteistä eurooppalaista hyvinvointia ja menestystä”. Onko tässä pienoinen ristiriita? Keskusta on yksi EU vastaisempia puolueita eduskunnassa, ainakin jos Keskustan kenttäväeltä tai Paavo Väyryseltä kysytään.

Lopuksi voi vielä mainita Keskustan presidenttiehdokas farssista, joka alkaa saada jo tragedian piirteitä. Puheessaan eduskuntaryhmälle Kiviniemi ei maininnut kertaakaan ainoan ehdolla olevan henkilön, Paavo Väyrysen, nimeä vaan pyysi lisää henkilöitä asettumaan ehdolle. Vaikka Kiviniemi totesi ”meillä on iso joukko vanhempia valtionaisia ja – miehiä”, niin todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Ainoa valtiomiestasolle edes kurkottava, komissaari Rehn, kieltäytyi ehdokkuudesta. Anttila, Pekkarinen, Jäätteenmäki, Vanhanen ja ketkä kaikki muut ovatkaan kieltäytyneet ehdokkuudesta, eivät yllä samalle valtiomiestasolle Niinistön ja Lipposen kanssa. Kiviniemi lupasi puoluejohdon seisovan täysillä ehdokkaan takana, on hän sitten kuka tahansa. Eli reilun kuukauden kuluttua saadaan nähdä miten eurooppalaista yhteistyötä ja Suomen asemaa jokaisessa ytimessä puolustava Kiviniemi vaatii Väyrysen rinnalla Suomea eromaan eurosta, ottamaan kruunun valuutaksi ja lähestulkoon muodostamaan uutta Hansa-liittoa pystyyn Itämerelle.

”Keskusta on vastuullinen ja uudistava eikä loiki politiikassaan päiväperhojen perässä.”, ainakin oppositiopolitiikan harjoittamisessa Keskusta on tehnyt täyskäännöksen johtamastaan hallituspolitiikasta ja yrittää keräillä irtopisteitä joka puolelta. Aikamoista linjattomuutta, eikä tämän illan A-talk keskustelu luvannut yhtään parempaa.

Ihmisen muistin sanotaan olevan lyhyt ja poliitikkojen sitäkin lyhempi, maksimissaan vaalikauden mittainen. Kiviniemellä ja Keskustajohdolla ei puheiden perusteella vaikuta olevan muistia laisinkaan.