Blogiosoite muuttunut

Säännöllisesti päivittyvä blogini löytyy Uuden Suomen Puheenvuoro - palstalta. Oheisesta linkistä pääse helposti lukemaan ja kommentoimaan. http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Valitsijamieskollegion yllätys

Toisin kuin Suomessa, Yhdysvalloissa presidenttiä ei valita henkilökohtaisen äänimäärän perusteella vaan osavaltioittain jaetuilla valitsijamiehillä. Huolimatta siitä ettei presidentinvaali ole Yhdysvalloissa suora kansanvaali, on presidentti kuitenkin ainoa henkilö liittovaltion tasolla, jonka valitsemiseen osallistuvat kaikki amerikkalaiset. Valitsijamieskollegio juontaa juurensa Yhdysvaltain perustuslain ratifioimiseen 1700-luvun lopulla. Kollegion jakautumiseen osavaltioiden kesken vaikuttaa suuresti lainsäädäntövallan pohjana olevat Connecticuttin ja 3/5 nimellä tunnetut kompromissit.

Valitsijamiesten lukumäärä perustuu yksittäisten osavaltioiden edustajamäärään Yhdysvaltain kongressissa lisättynä pääkaupunki Washingtonin kolmella valitsijamiehellä. Valitsijamiehissä lasketaan siis yhteen osavaltion edustus edustainhuoneessa ja senaatissa, jolloin valitsijamiesten määrä vaihtelee kolmen ja 55 välillä. Minimäärän valitsijamiehiä ovat saaneet Alaska, DC, Delaware, Montana, Pohjois-Dakota, Etelä-Dakota, Vermont ja Wyoming. Suurin määrä valitsijamiehiä on Kalifornialla eli 55. Vuoden 1964 presidentinvaaleista lähtien jaossa on ollut kaikkiaan 538 valitsijamiestä.

Perustuslain 23. lisäyksellä vuonna 1961 myönnettiin pääkaupunki Washingtonin asukkaille mahdollisuus äänestää presidentinvaaleissa. Ensimmäistä kertaa pääkaupungin valitsijamiehet olivat jaossa vuoden 1964 vaaleissa. Tuolloin valitsijamiehet menivät demokraattien Lyndon B. Johnsonille ja siitä lähtien demokraattien presidenttiehdokas on aina voittanut Washingtonissa.

Punaiset, siniset ja violetit osavaltiot

Demokraatit ovat voittaneet Kaliforniassa kaikissa presidentinvaaleissa vuodesta 1992 lähtien. Kalifornia on ns. "solid blue state" eli varma sininen osavaltio ja valitsijamiehet demokraattien ehdokkaalla. Tuon yhden osavaltion valitsijamiesten kompensoimiseksi täytyy laskea yhteen peräti kymmenen osavaltion valitsijamiehet, jotka ovat varmasti republikaanien tukena. Osavaltiotason gallupien perusteella nuo "solid red state" ovat näissä vaaleissa Nebraska, Wyoming, Idaho, Oklahoma, Länsi-Virginia, Alabama, Arkansas, Tennessee, Pohjois-Dakota ja Utah. Näin valitsijamiesten jakauma on republikaanien eduksi luvuin 55-59.

Demokraateilla kymmenen vankinta osavaltiota ovat Washington DC, Havaiji, Maryland, Vermont, Kalifornia, Massachusetts, New York, Maine, Illinois ja Rhode Island. Näin tilanne kääntyy selkeästi demokraattien eduksi luvuin 143-59.

'Varmoiksi sinisiksi osavaltioiksi kuuluvat vielä Connecticutt, Washington, Oregon, Delaware ja New Jersey. Republikaaneilla on kuitenkin varmoja osavaltioita huomattavasti enemmän kuin demokraateilla: Kentucky, Mississippi, Lousiana, Etelä-Dakota, Kansas, Montana, Alaska, Indiana, Texas ja Etelä-Carolina. Valitsijamiesten jakauma on kuitenkin edelleen demokraattien eduksi luvuin 186-154.

Jäljellä on enää 16 osavaltiota. Demokraattien osavaltioihin kuuluu vielä New Mexico ja republikaaneille Missouri. Aiemmin näytti siltä, että Georgia ja Arizona olisivat kääntymässä demokraateille mutta republikaanit ovat vahvistaneet niissä asemia, joten ne pysynevät punaisina.

Edellä mainittujen osavaltioiden jälkeen ehdokkaat ovat tasoissa 191 valitsijamiehellä.

Jäljellä ovat vielä Virginia, Minnesota, Wisconsin, Michigan, New Hampshire, Pennsylvania, Colorado, Florida, Nevada, Pohjois-Carolina, Ohio ja Iowa. Kuudessa viimeisessä osavaltiossa ehdokkaat ovat lähes tasoissa.

Minnesota on äänestänyt demokraattien presidenttiehdokasta vuodesta 1976 lähtien ja suurella todennäköisyydelle valitsijamiehet menevät nytkin demokraateille. Virginia on perinteisesti ollut vaa'ankieliosavaltio, mutta Clintonin johto on tällä hetkellä niin murskaava, että sekin voidaan laskea demokraattien leiriin. Nin valitsijamiehet ovat demokraattien eduksi luvuin 214-191.

Loput kymmenen osavaltiota muodostavat vaa'ankieliosavaltiot eli ns. violetit osavaltiot, jotka tulevat ratkaisemaan vaalit. Vuoden 2000 presidentinvaaleista vaa'ankieliosavaltiot ovat olleet samat mutta näissä vaaleissa lista on muuttunut: Indiana, New Mexico ja Virginia ovat pudonneet pois ja tilalle on noussut Wisconsin, Michigan ja Pennsylvania.

Wisconsin, Michigan ja Pennsylvania kuuluvat Yhdysvaltain "ruostevyöhykkeeseen." Ruostevyöhyke on perinteisesti ollut maan raskasteollisuuden kotiseutu, joka on kärsinyt viime vuosikymmenien aikana eniten globalisaatiosta. Työpaikat ovat siirtyneet ulkomailla ja valkoinen keskiluokka on tullut entistä tyytymättömämmäksi. Donald Trumpin uskotaan vetoaavan retoriikallaan näihin perinteisesti sinisiin osavaltioihin, mutta värin muuttumista ei silti ole näköpiirissä.

Wisconsin on äänestänyt presidentinvaaleissa demokraatteja vuodesta 1988 lähtien ja Michigan sekä Pennsylvania vuodesta 1992. Michiganissa ja Wisconsinissa Clinton johtaa gallupeissa noin viidellä prosenttiyksiköllä ja Pennsylvaniassa parilla prosenttiyksiköllä. Trump ei ole pystynyt ohittamaan missään mittauksessa Clintonia, joten nämä kolme osavaltiota voidaan laskea demokraattien osavaltioiksi. Valitsijamiehet edelleen demokraattien eduksi luvuin 260-191.

Iowassa ja Ohiossa Donald Trump on ottanut vakuuttavan johdon syyskuun aikana ja nämä kaksi vaa'ankieliosavaltiota ovat kallistumassa republikaaneille. Seuraavat Clintonille suosiolliset osavaltiot ovat New Hampshire ja Colorado. Clintonista tulee presidentti mikäli hän voittaa nämä kaksi osavaltiota, vaikka Trump voittaisi kaikki loput viisi huomattavasti väkirikkaampaa osavaltiota. Lopullinen valitsijamiesten jakautuma olisi demokraattien eduksi luvuin 279-259.

Coloradon tilanne ei kuitenkaan ole selvä. Perinteisessä vaa'ankieliosavaltiossa Barack Obama voitti vuosina 2008 ja 2012 mutta Trump johtaa tällä hetkellä gallupeissa. Jos osavaltion valitsijamiehet menevät republikaaneilla, tilanne on silti demokraattien eduksi luvuin 264-224. Jäljelle jäävät enää Floridan, Pohjois-Carolinan ja Nevadan valitsijamiehet.

Nevadassa Clintonin kannatus lähti syöksyyn syyskuun puolivälissä ja Trump johtaa siellä jo reilulla kahdella prosenttiyksiköllä. Kuitenkin osavaltion väestössä demokraatteja tukevien latinoiden osuus on kasvanut merkittävästi kuluneiden vuosien aikana ja muuttanut valtasuhteita puolueiden välillä, sinisestä näyttää tulevan vahvasti Nevadan väri. Vaikka Trump voittaisi Floridan ja Pohjois-Carolinan, riittää Nevada nostamaan Clintonin presidentiksi. Clintonin voittomarginaali olisi pienin mahdollinen mutta silti riittävä, valitsijamiehet jakautuisivat 270-268.

Mutta...

On kuitenkin olemassa mahdollisuus, joka ei tapahtunut kuin kerran Yhdysvaltain historiassa. Kaikki osavaltiot jakavat valitsijamiehet "voittaja vie kaikki" - periaatteella paitsi Nebraska ja Maine. Näissä osavaltioissa on käytössä kongressivaalipiirijärjestelmä, jossa Nebraskan viisi valitsijamiestä on jaettu 3+1+1 ja Mainen neljä valitsijamiestä 3+1. Mikäli ehdokas ylittää prosentuaalisen äänikynnyksen esim. Nebraskan 2. vaalipiirissä, saa hän silloin yhden valitsijamiehen ja toinen ehdokas neljä.

Nebraska on yksi punaisimmista osavaltioista, joten sen kaikki valitsijamiehet menevät Donald Trumpille. Maine on kuitenkin poikkeus, sillä Trump johtaa Clintonia selkeästi Mainen 1. vaalipiirissä ja on saamassa yhden valitsijamiehen osavaltiossa Clintonin viedessä loput kolme.

Jos tällainen valitsijamiesten jakautuminen toteutuu ja Trump onnistuu saamaan tuon Mainen osavaltion yhden valitsijamiehen, ollaan tilanteessa jossa kummallakin ehdokkaalla on 269 valitsijamiestä. Molemmat ehdokkaat ovat näin yhden valitsijamiehen päässä voitosta ja tässä tilanteessa presidentin valinta siirtyisi valitsijamiehiltä edustajainhuoneelle. Perustuslain 12. lisäyksen ratifioinnin jälkeen tämä on tapahtunut ainoastaan vuoden 1824 vaaleissa.

Toimikautensa päättävässä edustajainhuoneessa yksittäiset kongressiedustajat eivät äänestäisi vaan äänet annettaisiin osavaltioittain. Osavaltion kongressiedustajien tulisi päästä yhteisymmärrykseen siitä kenelle ehdokkaalle osavaltio antaa äänensä. Edustajainhuone pääsisi valitsemaan kolmen eniten ääniä saaneen ehdokkaan keskuudesta. Ehdokas, joka saa vähintään 26 ääntä valitaan presidentiksi. Varapresidentin valinta siirtyisi puolestaan senaatille, jossa jokaisella senaattorilla olisi yksi ääni käytössään. Varapresidentiksi nousisi ehdokas, joka saisi taakseen vähintään 51 senaattoria. Mikäli edustajainhuone ei saisi valittua presidenttiä virkaanastujaispäivään (20.1.) mennessä, tulisi senaatin valitsemasta varapresidentistä virkaatekevä presidentti siihen asti kunnes edustajainhuoneen pattitilanne ratkeaisi.

Lähteet:

RealClearPolitics

FiviThirtyEight

270toWin

Rima oli asetettu valmiiksi matalalle mutta Donald Trump alitti sen silti

Republikaanien Trumpilla sininen kravatti ja demokraattien Clintonilla punainen puku. Näistä lähtöasetelmista ehdokkaat käynnistivät ensimmäisen vaaliväittelynsä. Värivalinnat olivat tietoisia. Ääniä näillä ei tule mutta ovat Yhdysvaltain politiikassa perinteinen osoitus ehdokkaan "kyvystä" ylittää puoluerajat.

Noin kymmenen minuuttia. Se oli aika, jonka Donald Trump pystyi esiintymään presidentillisenä. Hän rauhallisuutensa, kohteliaisuudet ja rationaalisuus ennustivat hyvin tasaista väittely. Kymmenen minuuttia kestäneen vakauden jälkeen perinteisempi Donald Trump nousi esille ja loppuosa väittelystä oli hänen osaltaan populistista huutamista.

Avauspuheenvuoroissa Clinton keskittyi korostamaan kampanjansa ydinteemoja kuten miesten ja naisten palkkaerojen kaventamista, julkisia infrahankkeita ja panostamista koulutukseen sekä konkreettisia keinoja amerikkalaisten elämän parantamiseksi. Trump puolestaan keskittyi nykyisten ongelmien listaamiseen ja syyttämään tilanteesta presidentti Obamaa ja Hillary Clintonia.

Donald Trumpille ainoa hyvä hetki oli väittely vapaakaupasta ja kauppasopimuksista. Tässä teemassa hän pystyi parhaiten nostamaan konkreettisi linjauksia esille miten hän estäisi työpaikkojen siirtymisen ulkomaille ja toisi toisaalta työpaikat sieltä takaisin Yhdysvaltoihin. Useaan otteeseen Yhdysvalloille haitallisesi tuomittu Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus Nafta sai osansa Trumpin kritiikistä.

Muutoin väittely oli Clintonin hallitsema. Hyvällä valmistautumisella Clinton pystyi väistämään taitavasti Trumpin yritykset hyökätä ja virittämään hänelle muutaman ansan, joihin Trump upposi korviaan myöten.

Ensimmäisen kerran Trump menetti malttinsa täysin kun Clinton vihjaili Trumpin piilottelevan varallisuus- ja veroselvityksiä siitä syystä ettei hän ole niin rikas kuin väittää olevansa tai anna niin paljon rahaa hyväntekeväisyyteen kuten hän on kehunut.

Ajoittain Clinton esiintyi lähes äitimäisenä hahmona, joka yrittää hymyillen ja rauhallisesti saada kiukuttelevaa lasta rauhoittumaan. Tällainen käytös toi häneen paljon kaivattua pehmeyttä mutta miesäänestäjien keskuudessa tämä nähdään heikkoutena.

Lopullisesti väittely kallistui Clintonin eduksi kun  Trump syytti häntä valmistautumisesta tähän väittelyyn, Clintonin olemuksesta ja ilmeestä näki hänen tietävän tilaisuuden koittaneen ja iski vahvasti takaisin. "Aivan kuin syyttäisit minun valmistautuneen tähän väittelyyn. Niin minä olenkin valmistautunut. Ja tiedätkö Donald mihin muuhun olen valmistautunut? Olemaan Yhdysvaltain presidentti." Clintonin kommentti sai yleisöltä, jonka piti pysyä hiljaa, raikuvat suosionosoitukset.

Väittelyn loppupuolella keskustelu turvallisuudesta, Lähi-idästä ja Yhdysvaltain suhtautumisesta liittolaisiin osoitti Clinton ulko- ja turvallisuuspoliittisen pätevyyden ja toisaalta Trumpin heikkouden kysymysten suhteen. Trump edelleen nosti esille näkemyksenä ettei Yhdysvaltain tule puolustaa liittolaisiaan, jos ne eivät ole täyttäneet velvollisuuksia Yhdysvaltoja kohtaan sekä useiden asiantuntijoiden tyrmäävät väitteen ydinaseiden sallimisesta mm. Japanille ja Etelä-Korealle.

Clinton tyytyi tyrmäävään Trump esitykset yksiselitteisesti vastuuttomina ja korosti Yhdysvaltain sitoumuksien pitävän liittolaisille. Hänen näkemyksenä Lähi-idän nykyisen kriisin, erityisesti ISIS:n kukistamisesta onnistuivat niin hyvin, että väittelyn aikana suoritetuissa kohderyhmähaastatteluissa hänen kannatuksensa nousi vahvimmin Donald Trumpin ja republikaaniäänestäjien keskuudessa. 

Nostin eilen blogissani esille kolme asiaa, joihin on syytä kiinnittää huomiota ensimmäisessä vaaliväittelyssä:

1. Kuinka hyvin Donald Trump pystyy osoittamaan presidentillisyyttä?

Ei ollenkaan. Väittelyn alkuhetkien presidentillisyys karisi nopeasti rääväsuisen populistin tieltä.

2. Pitääkö Hillary Clinton väittelyn asiakysymyksissä vai ryhtyykö hän luonneväittelyyn vastaehdokkaansa kanssa?

Clinton pitkä ja monipuolinen valmistautuminen näkyi väittelyssä. Hänellä oli selkeästi halussaan faktatiedot ja tarkat luvut niin omista kuin myös Donald Trumpin linjauksista. Hän oli itse asiassa paremmin perillä Donald Trumpin politiikasta kuin Trump itse. Clinton ei lähtenyt luonneväittelyyn mollaamalla Trumpin henkilökohtaisia ominaisuuksia vaan keskittyi omien vahvuuksiensa korostamiseen. Ylimielisyyttä Trumpia kohtaan ei näkynyt ellei sellaiseksi lasketa ajoittaista äitimäistäisuhtautumista Trumpin tiuskimiseen.

3. Kuinka hyvin Trump pystyy pysymään asiassa ja puhumaan ilman etukäteen valmisteltua nuotitusta koko 1,5 tunnin väittelyn ajan?

Lähes koko väittelyn ajan Trump tyytyi pomppimaan asiasta toiseen ja puhumaan asian vierestä. Ajoittain hän jopa kieltäytyi vastaamasta toimittajan esittämään kysymykseen ja siirtyi puhumaan aivan jostain muusta. Valmistautumattomuus kostautui nyt Trumpille. Ajoittain hänen ilmeestään näki hänen olevan yllättynyt Clintonin valmiista vastauksista sekä faktatiedoista, joita Clinton oli onnistunut kaivamaan esimeriksi Trumpin liiketoiminnasta.

Heti väittelyn jälkeen useat politiikan kommentaattorit ovat yksiselitteisesti todenneet Trumpin hävinneen väittelyn. CNN kyselytutkimuksessa vastaajista 62 prosenttia sanoi Clintonin voittaneen väittelyn ja ainoastaan 27 prosenttia Trumpin. Donald Trumpin kannalta on negatiivista miten useat republikaaneja lähellä olevat tahot ovat myös kommentoineen Trumpin epäonnistuneen väittelyssä, tunnetuimpia näistä Fox News sekä New Yorkin ex-pormestari Rudolph Giuliani.

Lavalla nähtiin kaksi ehdokasta mutta vain yksi presidentti.

Poliiikot kaivavat omaa hautaansa

Muutama päivä sitten Helsingin Sanomissa oli laaja kirjoitus siitä miten poliitikkojen työ on vaativampaa kuin koskaan aikaisemmin mutta silti poliitikkojen arvostus vaan laskee. Mistä tällainen kehitys johtuu? Itselläni on antaa kaksi vastausta, toinen on pyörinyt päässä jo vuosia ja toinen sai lisävahvistusta viimeksi tällä viikolla.

 

Ongelma 1: visiottomuus

 

Yksi syy poliitikkojen aliarvostukseen ja politiikan alennustilaan löytyy puolueista itsestään. Yhteiskunnallisessa keskustelussa on pistänyt silmään koko poliittisen urani ajan ja jo oikeastaan ennen sitä yksi asia: visiottomuus. Sitten Paavo Lipposen hallituksien ( 1995 - 2003 ) ei tässä maassa ole puolueilla ollut tarjota selkeätä visiota yhteiskunnan suunnasa ja tahtotilaa sen kehittämiseksi. Ei ole ollut sellaista yhteiskunnallista liikettä, joka olisi ottanut johtajuuden kansakunnan luotsaamisessa.

 

Puolueet Vasemmistoliitosta Kokoomukseen ja Vihreistä Kristillisdemokraatteihin ovat hallituksissa taantuneet valtionhoitajapuolueiksi, jotka vain hoitavat asioita ilman laajaa yhteiskunnallista pohdintaa siitä, millaisen Suomen haluamme olevan 10, 20 tai 30 vuoden päästä.

 

Tätä ei ole tehty vaan asioiden hoitaminen on vain riittänyt. Sitä on pidetty vastuullisena politiikkana. Valitettavasti se on näkynyt kansalaisille vaihtoehdottomuutena. "Täytyy tehdä päätös X koska se on vastuullista. Vastuullista on ny tehdä päätös Y koska ei ole muita vaihtoehtoja." Kansalaisen, joka ei aktiivisesti seuraa politiikkaa ja käy korkeintaan kerran neljässä vuodessa äänestämässä (jos sitäkään) on hyvin vaikeaa tehdä eroa puolueiden välillä.  Oli hallituksessa puolue kuin puolue niin sama meno jatkuu. No rehellisyyden nimissä on tunnustettava nykyisen hallituksen tehneen kyllä irtioton aikaisemmin totutusta linjasta.

 

Visiottomuutta on vain vahvistanut kuukausittaisten gallupien tuijottaminen, ne ovat alkaneet liikaa ohjata puolueiden päätöksentekoa. Heilahtelut gallupeissa ovat merkinneet rohkeuden katoamiseen politiikasta. Suuria linjauksia ja suomalaista yhteiskuntaa merkittävästi muokkaavia ratkaisuja ei uskalleta tehdä tai toimeenpanna päätöksiä, koska epäillään kansalaisten reaktiota ja kannatuksen laskua.

 

Poliittisen liikkeen tärkein tehtävä on kuitenkin uskaltaa johtaa! Ajaa niitä asioita joihin puolue arvojensa perusteella uskoo ja vakuuttaa sitten kansalaiset linjan paremmuudesta. Mieluimmin mennään täysiä päätyyn ja kaadutaan saappaat jalassa kuin luovitaan gallupien ja visiottomuuden ristiaallokossa alenevan kannatuksen kanssa.

 

Ongelma 2: typeryys

 

Visiottomuus on kuitenkin helppo korjata mutta typeryyttä ei. Tällä viikolla on taas saatu seurata miten yhden hallituspuolueen kansanedustajat ovat tehneet uuden pohjanoteerauksen poliitikkojen ja kansanedustuslaitoksen uskottavuuden tuhoamiseksi.

 

Tuomari, opettaja ja poliisi ei valitettavasti ole vitsin alku vaan viikon älyttömimpien kommenttien antajien siviiliammatit politiikan ulkopuolella. Tuomari haluaa karkottaa syntyperäisen suomalaisen vain koska olettaa hänen olevan ihonvärin perusteella jostain muualta kuin Suomesta. Opettaja pitää viikko sitten järjestettyä Pride-kulkuetta pervojen vappuparaatina ja poliisi haluaa lisätä heteroiden oikeuksia julkisissa pesutuloissa vähemmistöjen tuijotukselta. Olen erittäin pahoillani, että kaikki satiiriset ajankohtaisohjelmat ovat kesätauolla, sillä pelkästään näissä riittää käsikirjoittajille materiaalia useampaa jaksoa varten.

 

Armon vuonna 2016 meillä on Suomen tasavallassa hallituspuolue, jonka kansanedustajista osa toimii kaikkea sitä vastaan mitä avoimen, demokraattisen, suvaitsevaisen ja sivistyneen Suomen pitäisi edustaa. Tuomari Meren, opettaja Huhtasaaren ja poliisi Raatikaisen lausunnot eivät ole ensimmäisiä ja valitettavasti eivät taida olla viimeisiä, joita osa kansanedustajista päättää sylkeä julkisuuteen. Heidän ja monien muiden valtakunnan- ja paikallispoliitikkojen kirjoitusten ja puheiden johdosta ei ole mikään ihme, jos kansalaiset vierastavat ja suorastaan inhoavat politiikkaa ja poliitikkoja.

 

Sen sijaan, että nämä kolme Ajatusten Tonavaa puuttuisivat julkisuudessa sosiaali- ja terveyspalveluiden kriisin tai työllisyyden vahvistamiseen, huomio keskistetään syntyperäisen suomalaisen karkottamiseen ja huoleen suihkutirkistelystä. Kaksi jälkimmäistä on tietysti helppoja kysymyksiä, jotka eivät järkeä tai pohtimista vaadi. Sillä järkeä niissä ei ole ja selkeästi niiä ei ole pohdittu ennen kuin on suu avattu.

 

Jokainen meistä kyllä huomaa milloin joku tuijottaa suihkussa, mutta yritäppä selittää yksinkertaisesti valtiotalouden alijäämän vaikutukset sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuteen haja-asutusalueilla. Itse toivoin esimerkiksi kansanedustaja Raatikaisen keskittyvän enemmän jälkimmäiseen aiheeseen kuin suihkutirkistelyyn. Toisaalta jos on lusikalla annettu niin eihän sitä voi kauhalla vaatia sanoo vanha sananlasku.

 

Kokonaan omalukunsa on tämän lauman paimen, puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soini. Aina kun ei ole selviää onko lausunnonantaja tai ulkomaanvierailulla oleva henkilö ulkoministeri vai yhden puolueen puheenjohtaja. Ero näiden kahden välillä kun on tärkeä tehdä. En halua nähdä sitä päivää kun kansainväliset uutistoimistot alkavat siteeraamaan Perussuomalaisten puheenjohtajan  ja ulkoministeri kirjoituksia. Esimerkiksi heinäkuun alkupuolen plokikirjoitus saavutti dadaismin huipun ettei sitä saa selkeästi edes englanniksi käännettyä, tokko aukesi suomeksikaan kovin monelle.

 

Miksi?

 

Olen itse ollut aktiivisesti mukana politiikassa jo kahdeksan vuoden ajan. Tuo aika on pidempi kuin keskimääräinen avioliitto Suomessa mutta lyhyempi kuin mitä Suomi on ollut jäsenenä Euroopan Unionissa. Luottamustehtäviä on tullut ja mennyt ja jokaiseen on suhtauduttu asiaankuuluvalla vakavuudella, muiden asioita täällä ollaan hoitamassa eikä omia.

 

Kuitenkin nyt viimeisen parin kuukauden aikana mieleen on noussut ensimmäisen kerran oikeasti kysymys miksi ihmeessä minä tätä teen? Miksi käytän suuren osan vapaa-ajastani ja välillä osan työajasta ympäri vuoden työhön ja haluaisin uralle, joka on kyselytutkimusten mukaan kansalaisten silmissä inhottu ja aliarvostettu, ajoittain joskus jopa vihattu? Yksinkertaisesti: miksi? Vai olisiko hyödyllisempää tehdä elämällä jotain muuta kuin pyöriä juuri tässä oravanpyörässä? Tähän

kysymykseen en ole vielä löytänyt vastausta, ehkä kuluva kesä tuo selvyyden mukanaan....

Hallitukselta täystyrmäys Keski-Suomen infrahankkeille

Eilisessä kehysriihessä hallitus teki merkittäviä panostuksia tie- ja raideliikenne hankkeisiin. Väylähankkeet, valtatiet 4, 5 ja 12, kaksoisraide Luumäen-Imatran välillä sekä Raide-Jokeri, Tampereen raitiovaunuliikenne ja nopea junayhteys Turun ja Helsingin välillä palvelevat ennen kaikkea teollisuutta ja työllisyyttä, mutta vahvistavat samalla kaupunkiseutujen kehitystä.

Keski-Suomen osalta ei kuitenkaan voi olla missään suhteessa tyytyväinen. Valtatie 4 parantaminen Jyväskylän pohjoispuolella jäi jälleen ilman rahoitusta. Hallituksen päätös on suorastaan käsittämätön ottaen huomioon, että Äänekoskella on käynnissä maakunnan historian suurin ja koko maan mittakaavassa merkittävä teollisuusinvestointi. Biotehtaan käynnistymisen kannalta on keskeistä pääteiden sekä alemman tieverkon merkittävä parantaminen.

Valtatie 4 Jyväskylän ja Äänekosken välillä on jo nykyisellään kapea, ruuhkainen ja vaarallinen. Valtatien kapasiteetti ei pysty vastaamaan muuttuneita tarpeita miltään osin. Investointi olisi poistanut kapasiteettiongelman ja lisäksi parantanut saavutettavuutta Jyväskylän pohjoispuolella ja samalla mahdollistanut tiiviin yhdyskuntarakenteen kehittämisen. Nyt tälle kehittämiselle on lyöty jarrut pohjaan hallituskauden loppuun asti eli vuoteen 2019 saakka.

Ainakin itselle herättää ihmetystä maakuntamme hallituspuolueiden kansanedustajien hiljaisuus. Miksi Pekkarinen, Paloniemi, Honkonen, Kalmari, Wallinheimo, Hakkarainen ja Kankaanniemi eivät ole pitäneet enemmän ääntä? Luulisi Keski-Suomen kannalta näin merkittävän investoinnin kiinnostaneen hieman enemmän erityisesti vahvana maakuntapoliitikkona tunnettua Mauri Pekkarista.

Tiukassa  taloustilanteessa valintoja on tehtävä. Olisi kuitenkin ollut hyvä tarkasti pohtia mitkä hankkeet oikeasti palvelevat tehokkaimmin teollisuuden toimintaedellytyksiä ja työllisyyden kasvua.